Lohtua paniikkihäiriöiselle

Olen jo eläkeiässä ja hyvin onnellinen nainen. Nuorena kärsin paniikkihäiriökohtauksista vuosikausia. Silloin tuota diagnoosia ei tunnettu, enkä saanut lääkäreiltä mitään apua. Sen jälkeen kun minut todettiin fyysisesti terveeksi ja lääkärin mielestä olin lähinnä luulosairas tai mielisairas, päätin parantaa itse itseni. Huomioni, että lääkärit ovat hullumpia kuin minä, oli se lähtölaukaus paranemiseeni. Sain hulluista lääkäreistä raivoa.

Heitin rauhoittavat pillerit roskiin ja päätin mennä bussiin, jossa sain pyörtymiskohtauksia. Päätin kaatua bussissa lattialle jos kerran kaadun ja pyörtyä kaupan kassajonossa jos siltä tuntuu. Päätin vapista, tukehtua ja pyörtyä isossa työpaikkani ruokalassa, jos niin on tapahtuva. Ja kuinka ollakaan raivo ja oman itseni ja ongelmani hyväksyminen alkoivat auttaa. Lopetin pelkäämisen ja kohtaukset loppuivat. Kohtausten väli piteni ja piteni. Lopulta hämmästyin kuin kahden vuoden kuluttua sain jäätelöä syödessäni kohtauksen, vaikka olin jo lähes unohtanut ongelmani. Tuosta viimeisestä kohtauksesta on jo pian 40-vuotta.

Sovelsin vanhaa totuutta, mene pelkosi keskelle. Jos pelkäät korkeita paikkoja, kiipeä korkealle. Lopulta pelkäämästäsi asiasta tulee ystäväsi. Toinen apu oli nimenomaan raivo. Aloin raivota kohtaukselle. Menin lattialle selälleni ja raivosin.

Paniikkihäiriöstä voi siis toipua ilman lääkkeitäkin, vain omalla tahdonvoimalla.
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan mahtavaa :)

Äänestä
  • Kysymys aloittajalle. Menitkö joskus ihan käytännössä lattialle raivoamaan?

    Äänestä

  • hyvä kirjoitus kirjoitti:

    Kysymys aloittajalle. Menitkö joskus ihan käytännössä lattialle raivoamaan?

    Kyllä ihan oikeasti menin lattialle raivoamaan. Siinä ei tarvinnut pelätä pyörtymistä ja kaatumista. Raivoaminen yksikseni auttoi, koska siinä pääsi pelosta ja kauhusta pois, toiseen rooliin, hyökkääjän osaan. Hyökkäsin ikäänkuin pelkoani päin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tervehtynyt 7 kirjoitti:

Olen jo eläkeiässä ja hyvin onnellinen nainen. Nuorena kärsin paniikkihäiriökohtauksista vuosikausia. Silloin tuota diagnoosia ei tunnettu, enkä saanut lääkäreiltä mitään apua. Sen jälkeen kun minut todettiin fyysisesti terveeksi ja lääkärin mielestä olin lähinnä luulosairas tai mielisairas, päätin parantaa itse itseni. Huomioni, että lääkärit ovat hullumpia kuin minä, oli se lähtölaukaus paranemiseeni. Sain hulluista lääkäreistä raivoa.

Heitin rauhoittavat pillerit roskiin ja päätin mennä bussiin, jossa sain pyörtymiskohtauksia. Päätin kaatua bussissa lattialle jos kerran kaadun ja pyörtyä kaupan kassajonossa jos siltä tuntuu. Päätin vapista, tukehtua ja pyörtyä isossa työpaikkani ruokalassa, jos niin on tapahtuva. Ja kuinka ollakaan raivo ja oman itseni ja ongelmani hyväksyminen alkoivat auttaa. Lopetin pelkäämisen ja kohtaukset loppuivat. Kohtausten väli piteni ja piteni. Lopulta hämmästyin kuin kahden vuoden kuluttua sain jäätelöä syödessäni kohtauksen, vaikka olin jo lähes unohtanut ongelmani. Tuosta viimeisestä kohtauksesta on jo pian 40-vuotta.

Sovelsin vanhaa totuutta, mene pelkosi keskelle. Jos pelkäät korkeita paikkoja, kiipeä korkealle. Lopulta pelkäämästäsi asiasta tulee ystäväsi. Toinen apu oli nimenomaan raivo. Aloin raivota kohtaukselle. Menin lattialle selälleni ja raivosin.

Paniikkihäiriöstä voi siis toipua ilman lääkkeitäkin, vain omalla tahdonvoimalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu