Katsoin juuri elokuvan Shcindlrin listan ja itku tuli aikamieheltä, en voi ymmärtää miksi juutalaisia vainottiin.
Ihmisiä jotka vähiten olivat tekemisissä missään pahuudessa, järjetön paha maailma.
Mistä ihmeestä moinen juutalaisviha kumpuaa?
Ymmärrän toki sen jos omaansa puolustaa mutta en sitä sitä pitää murhata lahjakkaita ihmisiä vieraista maista
Kuinka rikas maa Saksakin olisi kaikin tavoin jos olisi sääsänyt juutalaiset, ei olisi murhannut heitä vaan tavallaan ominut heidät itselleen,,omiksi kansalaikseen?
Ja mitä tulee itseeni niin hetkenä minä hyvänsä asetun juutalaisten puolelle, tulevana juutalaisena.
Toivottavasi ehdin tässä maailman menossa kääntyä juutalaisuuteen ennen kuin tulee kuula kalloon.
Ja vaikka koskaan minusta juutalaista ei tulisi niin puoleni olen nyt jo valinnut ja se on ikaisesti ja aina Israelin kansan puolella.
Oikeudenmukaisuuden puolella.
Mutta kuten joku sanoi , ei koskaan enään, ei koskaan enään.
Ihmisiä jotka vähiten olivat tekemisissä missään pahuudessa, järjetön paha maailma.
Mistä ihmeestä moinen juutalaisviha kumpuaa?
Ymmärrän toki sen jos omaansa puolustaa mutta en sitä sitä pitää murhata lahjakkaita ihmisiä vieraista maista
Kuinka rikas maa Saksakin olisi kaikin tavoin jos olisi sääsänyt juutalaiset, ei olisi murhannut heitä vaan tavallaan ominut heidät itselleen,,omiksi kansalaikseen?
Ja mitä tulee itseeni niin hetkenä minä hyvänsä asetun juutalaisten puolelle, tulevana juutalaisena.
Toivottavasi ehdin tässä maailman menossa kääntyä juutalaisuuteen ennen kuin tulee kuula kalloon.
Ja vaikka koskaan minusta juutalaista ei tulisi niin puoleni olen nyt jo valinnut ja se on ikaisesti ja aina Israelin kansan puolella.
Oikeudenmukaisuuden puolella.
Mutta kuten joku sanoi , ei koskaan enään, ei koskaan enään.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Anteeksi hieman sekava aloitukseni mutta olen elokuvan jälkeen kerran taas järkyttynyt.
Olen nähnyt elokuvan useaan kertaan mutta nyt se vasta todellakin syöpyi minuun syvästi.
Huomaan että joku on TAAS kirjoitellut nimissäni aloituksen seä vastauksen siihen, tämä viesti on aito nm Jani jolla olen tänne kirjoitellut.
Elokuva on kyllä liikuttava se pitää myöntää.
Elokuva on todella karmaiseva, kaikin paikoin sitä ei voi edes katsella, on mentävä pois hetkittäin.
En ole vielä koskaan saanut katsottua sitä kokonaan.
Mutta jos seuraatte vaikka KTS, niin ei maailma ole muuttunut, kyllä näitä natseja on aina löytyy.
http://www.youtube.com/watch?v=XLK5OWU2YGw
Vaikka olenkin lapsilleni opettanut että elokuvat eivät ole totta, niin järkyttävää kyllä tässä elokuvassa on valheen ja murhan isän vaikuttamana ihmisten kautta julmuudet perustuvat todellisuuteen ja melkein mahdottomalta voi tämä tuntua ja hyvin lähihistoriassa ja sama ihminen on tänäänkin vallassa tässä maailmassa ja sama valheen ja murhan isä myös vielä toimii, ja ihmiskunnan historian vaikein ajanjakso on edessä, joten tärkeää tehdä parannus meidän kaikkien ja turvata ihan oikeasti Jumalaan Jeesuksen (Yeshuan) nimessä, sillä on viisautta jokaisen ihmisen elämässä varmuudella.
elokuva perustuu historiallisiin faktoihin joista puolet on jätetty pois.
oletko varma että "kädessäsi" oleva puolikas on se oikea?
tutkittuani historiaa huomaan sen piilossa olavan puolikkaan olevan todella todella iso
Tungetko tahallasi tähänkin kohtaan jeesusta, muista että tuo kaikki tapahtui kristillisessä maailmassa.
Sinunkaltaiset ovat sadisteja ja henkisiä kiduttajia kenelle tahansa ei vain juutalaisille. Yhä vieläkin.
Jeesus on hyvä paimen jokaiselle juutalaiselle ja ainoa pelastava nimi. Natsit olivat Saatanan seuraajia ja murhat osoittavat sen huonon hedelmän ja valheet samoin kuten hyvin kävi ilmi tuosta elokuvasta myös.
Totuuden kertominen Jeesuksesta on rakkautta juutalaisia kohtaan mutta sinä elät pimeydessä täysin tässä asiassa.
Islamista tulee se hävityksen kauhistus Israelia ja juutalaisia kohtaan ja hävityksen kauhistuksen pystyttävät sinne Moorian vuorelle lähitulevaisuudessa kun Jerusalemin valloittavat suuren suurella joukollaan.
Jokaisen juutalaisen kannattaa tämä kuulla ja avukseen huutaa Yeshuaa, sillä on hyvä paimen omalle juutalaiselle kansalleen ja nähdään historiasta selvästi kahden vuosituhannen takaa myös sillä etsikoaika oli tietysti silloin kuin Yeshua Immanuelina eli ja vaikutti sen hyvän hedelmän kansansa keskuudessa, eikä mitään pahaa tehnyt ja hallitseva papisto loukkaantui ja kateudesta tahtoi Yeshuan poistaa ristiinnaulitsemisen kautta, ja tämä on selvää jokaiselle, joka tahtoo totuudellisesti asian tukia Uuden Liiton juutalaisuuden kautta.
Rakastetaan totuutta ja siunataan Israelia ja juutalaisia ja rakastetaan samoin anoen Jumalan Hengen armoa ja totuutta ja Jumalan vanhurskauden alas tulemista Yeshuan elävistä sanoista, sillä hyvä paimen antaa hyvää kansalleen Israelille ja juutalaisille, mutta valheen ja murhan isä pyrkii sitä estämään kuten islamistit ja muut antisemitistit kuten natsit ja muut ymmärtämättömät tahot täysin.
Rukoillaan myös esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta Jeesuksen nimessä, amen, sillä se on Isän tahto, parannus monille valheista totuuteen.
Ei se, että holokausti tapahtui kristillisessä maassa kerro kuin sitä, että nimikristillisyydessä ei tunneta Jeesusta ja Isää Jumalaa vaikka kirkoissa voidaan käydä, mutta natsit ei sitä tehneetkään varmaan ja vainosivat myös niitä kirkon pappeja, jotka totuutta pyrkivät tekemään ja tottelemaan enemmän Jumalaa kuin ihmisiä pahuuden vallassa kuten natsit Saksassa.
Ei eksytä.
Luther rukoili jesesuksen nimessä ja kirjoitti teesinsä, jotka Hitler toteutti.
Ja sinä olet henkinen inkvisitio keskiajalta.
Ei inkvisitio ole tuota lainkaan ja Jumalan sana pysyy ja keskiaika on historiassa.
ja kuuluisa kristalli yö jolloin paljon juutalaisia tapettiin tehtiin lutherin syntymäpäivänä hänen kunniakseen. kannattaa lukea lutherin kirjoittama kirja juutalaisista ja heidän valheistaan. hitler sai lutherin kirjoista nimenomaan inspiraation laittaa juutalaiset keskitysleireille.
Täsmälleen samaa mieltä kanssasi, 11 12.
Edellisen jeesus-spämmääjän teksti ei ole ainoastaan vastenmielistä,vaan myös erittäin loukkaavaa,asiattomuudesta puhumattakaan.
Kyllähän Schindlerin lista tapahtui kristityssä maailmassa,
mutta kyllä Hitlerillä oli vakaa tahto tappaa niin juutalaiset kuin tosikristitytkin.
Moni uskova siellä kuoli. Tarkoituksenahan oli perustaa jonkinlainen arjalainen muinaisuskonto.
Ootkos itse lukenut? Oliko jännä?
Ei kuulu minun iltalukemistooni.
Valehtelet kyllä siinä, että kirja itse olisi aiheuttanut koko hitleriläisen holokaustin, mutta H. kylläkin käytti tätä kirjaa hyväkseen. Se, että Kristalliyö suoritettiin juuri Lutherin syntymäpäivänä, epäilemättä kauhistuttaa eniten Lutheria itseään, missä hän nyt lieneekin. Hän taatusti katuu jokaista sanaansa siinä kirjassa, mutta sillehän ei nyt voi enää mitään. Vastuunsa hänelläkin.
Mutta tästä näemme, että muutamakin väärä sanamme tänä päivänä voi saada paljon pahaa aikaan vaikkapa vielä 500 vuoden kuluttua.
Ei ollut jänniä nuo Lutherin vihakirjoitukset vaan karmaisevia.
Holokausti tapahtui maassa johon on kylvetty Lutherin vihaa jo valmiiksi 500 vuotta joten hänelläkin on osuutensa murhiin.
---Kristalliyö suoritettiin juuri Lutherin syntymäpäivänä, epäilemättä kauhistuttaa eniten Lutheria itseään, missä hän nyt lieneekin. Hän taatusti katuu jokaista ---
Taatusti katuu sitä helvetissä johon uskoikin, juutalaisia sielä ei näy.
Hitler oli saksalaisten messias ja hän suoritti ristiretken itään kommunisteja vastaan.
Näin hän ja hänen kannattajansa uskoivat.
Näin myös kristityt Lutherin tavoin, uskovat että he lunastavat juutalaisille luvatun messiaan ja Jumalan valtakunnan korvausteologian avulla.Holokausti yritti tuhota koko juutalaisuuden tämänkaltaisen korvausteologian takia.
Kritillisyyskin perustuu muinaisiin pakanallisiin mysteereihin joten sekin on pkanauskonto.Hitler vei sen vain vielä pidemmälle ja vielä syvemmälle hulluuden suohon.
juutalaisia ja parantaa nykyäänkin Henkensä ja enkeliensä kautta, tässä on Jumalan rakkaus!
Varotaan vääriä todistajia ja syyttäjiä sillä ovat eksyksissä.
Schindleristä niin katollinen natsi enemmän rakasti juutalaisia kuin Luther kirjoittaessaan sitä vihaan yllyttämistä, mitä natsit tekivät holokaustissa juutalaisia kohtaan. Nykyään islamissa on sitä samaa vihaa ja tuhopyrkimystä ja hävityksen kauhistus myös tulee aika lähitulevaisuudessa, sillä on kuin leopardi tuo islamin mahti noissa maissa ja lapsensa ovat monet siellä kasvattaneet silmittömään pimeään vihaan ja nähdään noissa mielenosoituksissa ja kansannousuissa kuin hyökätään myös Israelin suurlähetystöjä kohtaan kuten Egyptissä, mutta vielä selviemmin tulee esille noissa sodissa, kun ovat nuo lähi-idän islam kansakunnat pyrkineet tuhoamaan Israelielin.
Ne neljä ensimäistä vuorta eli kuningasta, jotka sotivat Israelia vastaan historiassa ovat myös samoja nykyajassa ja nuo neljä ovat Egypti ja Syyria (Assyyria) ja Irak (Babylon) ja Iran (Persia). Raamatussa kerrotaan että kymmenen kansa kuntaa antaa valtakuntansa miekanhaavasta paranevalle, ja monet ihmettelee tätä, Babylonian kuninkaalle ja Irakin presidentti Saddam sopii tähän sillä on ainoana sodalla tuhottu näiden viiden ensimmäisen kuninkaan joukosta ja antikristus tulee heistä ja samoin on Saddam itseään verrannut Nebukadnessariin ja nimestään saadaan heprean kirjaimilla se pedon luku 666 (s=60 a=1 d=4 a=1 m=600), joten hyvin täyttyy tämä profetia mahdollisesti juuri tämän henkilöpalvontaa suurilla kuvillaan itsestään toteuttaneet hallitsijan kautta lähitulevaisuudessa myös.
Lähiaikana nähdään tämä, kuka nousee miekanhaavasta ja tarkoitaa sodalla poistettua eli haavoitettua vaikka voidaan luulla kuolleeksi ja valheen ja murhan isä näin lisää dramatiikkaan tuohon takaisintuloonsa ja islamissa on sitä valheen uskomista ja näin voi yhdistää tämäkin noita kansoja tässä Israel-vastaisuudessa, tietysti valitettavasti.
Jumalan profetiat täyttyvät ja jokaisen kannattaa itse tutkia anoen Jeesuksen (Yeshuan) nimessä Herran Hengen antamaa hyvää ymmärrystä ja viisautta ja tietoa ja muutakin sillä tarvitsemme öljyn eli Jumalan Hengen voiman rakastaa kaikkia ja myös vihamiehiä, sillä vain siten voimme elää kuten Jeesus ja päästä voittajina ristimme kantaen perille. Pannaan kaikki toivomme Jeesuksen armoon ja rakkauteen ja totuuteen, sillä on pyhitystä Isältä valtakuntansa lupauksen lapseudessa meidän saadessa hyvää elävää profetaalista sanaansa maistaen ja on arvokkaimpia armolahjoja ja profeetat ja apostolit ovat meille antaneet Raamatun profetiat ja ovat Jumalasta ja Jeesuksesta, amen, hallelujah!
Juokse kuuseen tai jonnekkin muualle aserakarsikkoon.
Aloittaja en ollut minä tulkoon se kaikille selväksi.
Selvä on, en kyllä tunne sinuakaan.
Se voi olla tuo Yeshua, joka kirjoittelee toisten nikillä.
Mistä me tiedämme kuka on kuka?
Mikä motiivi joillain on jatkuvasti varastaa, sekä antaa väärää todistusta lähimmäisestään? Kuolemansyntejä molemmat. Tuo kertoo, että samoin kuin kooteetä, Janiakin kadehditaan.
Joo, luultavasti se on Yeshua, jolla sulkakynä käy, tai raapustaa kivitauluun ja lähettää viestinsä faksina foorumille.
Itse elokuvasta. Näin sen jo n. 20 vuotta sitten, silloin kun se tuli elokuvateattereihin.
Exodus minulla on videolla ja se on itselleni suorastaan pyhä elokuva.
Aikoinaan, joskus 1980-luvun loppupuolella, tuli tv-sarja Golda Meirin elämästä, se oli hieno sarja.
Einsteinein Alberttihan suri sitä että juutalaiset kohtelevat Palestiinalaisia samalla lailla kuin natsit aikoinaan juutalaisia.
Vanha ja vakaa, oletko koskaan käynyt tai asunut Israelissa?
Mahtaa olla kiva kritisoida sohvan pohjalta. Kaupassakin voi käydä, ettei heti joku itsemurhapommittaja räjäytä: bussia, kauppaa, ostoskeskusta. Kukaan ei teurasta perhettäsi tai perheenjäseniäsi vaikka vain bussipysäkillä, koulussa, kirkossa, kirjastossa, kadulla...
Kysyttäisiin yhdessä Albertilta jos hän olisi tässä maailmassa.
Mutta me suomalaisethan asummekin omassa maassamme, saamelaisetkaan eivät tee itsemurhaiskuja kun saavat olla vapaasti omassa Lapissaan. Näin pitäisi olla myös Palestiinassa.
Palestiinalaisten kannattaisi tosiaan ottaa oppia saamelaisista. Ei kannata tavoitella mitään omaa valtiota vaan elellä muiden valtioiden sisällä vähemmistöinä.
myös erehtyi tuossa, jos nyt oli sitä mieltäkään. Tietysti näemme että juutalaisten tilanne myös luvatussa maassa oli vaikea kuten Euroopassa holokaustin aikaan, sillä luvatussa maassa hyökkäsivät nuo islamin arabikansakunnat ja monet palestiinalaiset myös tahtoivat Israelin ja juutalaiset tuhota, ja jos olisivat voineet, niin sen olisivat tehneet.
Juutalaiset eivät ole pyrkineet tuhoamaan noita islamin kansakuntia mutta eivät tietysti voi palestiinalaisten itseään antaa tuhota myöskään, vaikka tästä syyttävät monet juutalaisia.
Valitettavasti ei kaikki juutalaiset tahdo sitä että Jumalan lupauksen täyttyvät luvatun maan ja Jerusalemin ja Jumalan Hengen vuodatuksen ja Jeesuksen vastaanottamisen kautta. Jokainen juutalainen joka tahtoo hyvää Israelin Herrassa Jeesuksessa sen nimessään myös saa kuten myös on koottu juutalaiset sinne ja annettu Jerusalem heille Suuren Kuninkaan kaupunkina ja Jumalan silmäteränä, joten ei eksytä valheisiin näistä asioista.
Toorassa ei mainita Jerusalemia. Sitävastoin siellä mainitaan kaupunki, jonka Jumala tulee valitsemaan.
http://vbm-torah.org/archive/yeru/04yeru.htm
"Surprisingly, nowhere in the Torah is Jerusalem mentioned by its full name...The fact that the Torah does not make specific mention of it [Jerusalem], but rather hints at it and says, "…[the place] which God will choose"
Toora,jonka masoriitit joukkoraiskasivat
Jerusalemin kaupungin Israelille noin 3 000 vuotta sitten noin 1 000 eKr. Daavidin poika Salomo rakensi Jumalan temppelin Jerusalemiin Moorian vuorelle.
Juutalaiset tulivat siis noin 3 000 vuotta sitten Jerusalemiin.
Uuden liiton juutalaiset Jeesuksen alkuseurakuntana saivat Pyhän Hengen kasteen Jerusalemissa noin 2 000 vuotta sitten.
Kristittyjä kirkollisesti syntyi noin 300 jKr.
Islam-uskoiset alkoivat Muhamedin seuraajiksi noin 600 jKr.
Kristittyjen ristiretket noin 1 100 - 1 200 jKr.
Turkin osmanit hallitsivat 1 500 jKr - 1 900 jKr. Turkki hallitsi maat alueella.
Englantilaiset hallitsivat noin 1 900 - 1 950 jKr.
Palestiinalaiset ovat tulleet Israelin luvatun maan alueelle noista ympäröivistä lähi-idän arabimaista kuka milloinkin.
Samoin juutalaisia on alueella ollut varmaan aina jonkun verran.
Samoin kristittyjä on ollut alueella varmaan aina jonkun verran.
Vasta Israel on saanut maan kukoistamaan. Koko luvattu maa on tärkeää olla juutalaisten hallinnassa sillä turvalliset rajat ovat välttämättömät kuten näemme historiasta sodat ja myös nykyiset vihaopetukset ja ajatukset Israelia ja Jerusalemia vastaan.
Ilmestyskirjasta myös voidaan selvästi nähdä mikä odottaa Jerusalemia. Vuosilukuja ei ole annettu, mutta 1967 viikunapuu tuli lehteen ja 2016 on riemuvuosi eli 50. tästä kuuden päivän sodasta, kun Israel sai Jerusalemin hallintaansa. Tästä eivät pidä islamin jihad-kiihkoilijat lainkaan.
Israelille kannattaa anoa Jeesuksen nimessä sitä Pyhän Hengen vanhurskauden sadetta ja siten Israelin Herran turvaa ja suojaa ja siunausta, sillä siihen on Juudan jälkeläiset kutsuttu kuten myös kaikkien Israelin kahdentoista sukukunnan jälkeläiset.
Ollaan kaikissa pakanakansoissa vanhurskaita ja rakastetaan Jeesusta Juutalaisten Kuninkaana eikä eksytä korvausteologien valheisiin.
Ei kuolleita vaan eläviä pitää rakastaa.
"ei koskaan enään" LOL se on hieno asia että on elokuvia ja dokumenttejä hitlerin hirmuteoista, nämä elokuvat tuovat esille juutalaisten tilanteet keskitysleirillä mutta niinkuin aina unohtuu romani kansa kokonaan pois vaikka romaneja surmattiin prosentuaalisesti enemmän kuin juutalaisia. Että ei "koskaan enään" on tapahtumassa lähiaikoina euroopan takapihalla jos ei muutosta tulee.
http://www.youtube.com/watch?v=j6yDaB0WVjk
Stefan Wallin toteaa:
"Nyt olemme päinvastaisessa tilanteessa, jossa annetaan eri maiden äärioikeistolaiston ja kansallismielisten ryhmien vainota vähemmistöjä."
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/3817-qromanien-vaino-haepeae-eulleq
Romanien vainoista:
Osa romanien joukoissa kulkevista on silti juutalaisia.
Heitä on vainottu vuosisatoja, joissakin maissa eivät juutalaiset saaneet ollenkaan
asua. Eli oli helpompi lähteä kiertäväksi käsityöläiseksi ja tekeytyä romaniksi,
tukan värihän oli valmiiksi sama.
Te romanit ette ole juutalaisia, vaan intialaisia, selittäkää mitä lystäätte. Rehellisiä teistä ei saa millään, minkäänlainen "uskokaan" ei näköjään voi muuttaa perushuijareiden sydäntä. Kehtaattekin kadehtia Jumalan omaisuuskansaa, te käärmeiden lapset ja valhe-enkeleiden näkijät.
Tämä puoli asiasta on kyllä totta, että myös vaeltavia romaneita on Euroopassa vainottu, mutta teistä ei voi samana päivänäkään puhua yhdessä juutalaisten kanssa.
Lista on vasta alussa...
Miksi juutalaisia vainottiin ?
Juutalaiset joutuivat kantamaan maailman syntejä, eli niitä väriä tekoja, kuten vainoa.
Mutta se ei tarkoita, että ne olisi sillä sovitettu.
Niin ja miksi ajettiin miljoona Palestiinalaista maanpakoon 1948 ja juutalaiset valtasivat heidän maat?
kuinka oli mahdollista ajaa maanpakoon miljoona palestiinalaista, jos alueella ei edes asunut niin paljon palestiinalaisia?
vaikka asuis kymmenen niin yhtään ei saa ajaa maapakoon. Nyt paluuta omaan Palestiinaan odottaa 5 miljoonaa palestiinalaista ja juutalaiset senkuin ryöstävät viimeisetkin maapläntit heiltä.
Araikansat eivät kauan enää katsele juutalaisten tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Länsirannalla ja muualla. YK;n turvaneuvostkin on ne tuominnut ja tämä pöyhkeä juutalaiskansa vähät välttää päätöksistä.
Se on todella valitettavaa, että palestiinalaiset eivät ole aikoneet ottaa pakolaisia takaisin vaikka saisivat oman valtion.
Tilanne on paradoksaalinen. Yleensä itsenäisyyttä haluavat kansat joutuvat tosissaan taistelemaan omasta maastaan. Tässä tapauksessa Israel tyrkyttämällä tyrkyttää omaa valtiota, mutta kun mikään ei kelpaa.
ei ne osanneet tapella juutalaisetkaan roomalaisia vastaan vaan antoivat tuhota temppelinsä. Jos olisivat taistelleet niinkuin Suomalaiset niin heillä olisi aina ollut Israel. Nyt on pitänyt jälkeenpäin tunkea väkisin Palestiinaan. Ilman amerikkalaisia aseita juutalaiset olisikin lakaistu mereen jo aikaa sitten.
Nyt haluan taas lisätietoja. Miten ihmeessä he olisivat voineet voittaa Tituksen armeijan? Millä suomalaisella taistelutavalla he olisivat voineet voittaa? Haluan, että kerrankin mainitset käyttämäsi luotettavat historialähteet. Tässäkin tapauksessa onnistut näkemään juutalaiset pohjimmiltaan syypäinä, kun "antoivat" tuhota temppelinsä. Noinhan seksuaalirikollisetkin ajattelevat: mitäs antoi tehdä itseleen tuollaista.
Myös muilta osin kirjoituksesi on vastenmielinen. Puhut juutalaisten (siis ei esim. israelilaisten) lakaisemisesta mereen.
Nyt jään kuitenkin odottamaan niitä historiatietojasi. Tiedän, että odotus on turhaa. Et sinä osaa vasta suurista puheistasi.
Panin tahallaan vähän provosoivasti kun oli sinua ikävä, arvasin että et voi olla vastaamatta.
Eikös sitten Israelilaiset ole juutalaisia ainakin suurin osa. Onko se haukkumanimi? En tietenkään toivo Israelilaisten lakaisemista mereen vaan se oli semmosta arabiretoriikkaa ja haluaisin Israelilaisten ja Palestiinalaisten elävän sovussa naapuruksina. Tosi on kuitenkin että Israelin valtion olemassaolo on kiinni tehokkaista aseista.
Yksi hyvä suomalainen taisteluominaisuus on "Sisu". Sitä meillä on aina ollut mutta Israelilainen sotilas kyllä kieltämättä valiojoukkoa. Näin sen 1973-74 Suezilla.
Näinhän se menee. Et sinä osaa koskaa perustella väitteitäsi. Kömpelö yrityksesi piiloutua huumorin taakse on heikko. Lisäksi kuvittelet, että sinulla on oikeus tyrkyttää palstalla rasistista vihapropgangaa ja sanoa, että oikeastaan se onkin arabien retoriikkaa. Pienet lapset käytäytyvät noin. En minä ole huomannut täällä tätä mainitsemaasi arabia.
Sinun pitäisi aikuistua. Aikuisena olemiseen liittyy se, että osaa ottaa vastuun omista sanomisistaan.
haluan vain näin kantaa ottamalla olla köyhien ja sorrettujen puolella. Ikävä vain että täällä kun sanoo asiasta joutuu syytetyksi rasismista, näinhän se aina menee tosiaan. Sorrut kanssakirjoittajien moitiskeluun ja halventamiseen sensijaan että et itse esitä vasta-argumenttia. Itse en koskaan ryhdy haukuskelemaan henkilökohtaisesti täällä ketään, riidelköön asiat.
Sinun kannattaa ottaa itse suomut silmiltä ja katsoa mitä oikein lähi-idässä tapahtuu. Siis kuinka aparheidvaltio israel kohtelee Palestiinan kansaa.
Mitä minun nyt sitten pitäisi selittää, sitä temppelin tuhoamistako.?
Puolustatko Israelin toimia Palestiinalaisia vastaan?
Miksi juutalaisia vainottiin?
No, onhan se aina paljon helpompi jotakin toista syyttää
kuin katsoa oman takin alle
ja todeta, että siellä olisi tarvetta parannukseen.
Eli sama systeemi kuin monella
mustasukkaisella aviopuolisolla:
itse katselee vieraisiin ja syyttää toista...
Holokaustin jälkeen ajateltiin yksimielisesti(arabit poikeuksena) että juutalaislle pitäisi antaa kotimaa ja Israelista sellainen tuli taistelujen kautta.
Arabit hävisivät jokaisen sotansa, mitäs hävisivät.Voittajat tekevät sopimukset ja valtaavat maan.
Arabeilla oli miesylivoima ja venäläiset aseet,silti hävisivät.
Aina häviävät, mutta terrorismia osaavat jotenkuten
Provokka ja uhriutuminen ovat pahin mahdollinen keino omasta maa-alueesta "neuvoteltaessa".
Varmaan siksi, koska palestiinalaiset olivat vihollisen puolella.
" Siionissa minä annan pelastuksen,"
tämä on Jumalan sana.
No mistä sinä nyt hermostuit ?
Siionistako ?
1. Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion; pukeudu juhlapukuusi,
Jerusalem, sinä pyhä kaupunki. Sillä ei koskaan enää astu sinun sisällesi ympärileikkaamaton eikä saastainen.
2. Pudista päältäsi tomu, nouse istuimellesi, Jerusalem; irroita kahleet kaulastasi, sinä vangittu tytär Siion.
Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.
14. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo -
15. niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.
Onko jotenkin vähemmän väärin kun jotakuta muuta kuin juutalaista vainotaan? eivätkö kaikki ihmisvainot uskontoon katsomatta ole samalla tavalla aina rikoksia ihmisyyttä vastaan? En asettaisi mitään uskontoa vainohistorian perusteella toisen yläpuolelle vaan kyllä jokaisella ihmisellä on ihmisoikeudet, jotka koko maailma on YK:n kautta tunnustanut. Silloin se on ihan sama vainotaanko ateistia, juutalaista, kristittyä tai vaikkapa hinduja. Kaikilla on yhtäläinen oikeus elää oman kulttuurinsa tavoin, mutta ketään muuta alistamatta.
Kuusi miljoonaa.
Kaikkiaan Hitlerin sodassa kuoli 50 miljoonaa. Juutalaiset olivat vain osa tuhoamismyllyä. Miksi Vainojen uhrien muistopäivänä muistetaan vain juutalaisia uhreja? Miksei muisteta niitä muita, 44 miljoonaa? Eikö heillä ollut ihmisarvoa? eivätkö juutalaiset piittaa mistään muusta eikä kenestäkään muusta kuin juutalaisista?
Kuka sinua kieltää muistamasta ?
Minä muistankin.
He ovat jo poissa. Heidän hautansa eivät itke enää. He eivät yritä enää velkoa sovitusta keneltäkään.
Juutalaisuudessa ja buddhalaisuudessa on paljon samaa. Kuolleita täytyy aina muistaa, aina viedä uhrina kukkia/kiviä, aina viettää muistopäiviä. Kummassakin kulttuurissa erityisesti vanhimman pojan velvollisuus on huolehtia kuolleen muistamista.
Kaikki pitäisi aina juutalaisten tehdä.
- juutalaisten pitäisi muistaa.
- juutalaisten pitäisi kantaa synnit
- juutalaisten pitäisi pelastaa maailma.
- juutalaisten pitäisi nousta kuolleista
- juutalaisten pitäisi uhrautua
- juutalaisten pitäisi tehdä ihmeitä
- juutalaisten pitäisi viedä meidät taivaaseen ja poistaa aika, että saataisiin iänkaikkinen elämä.
" Heidän hautansa eivät itke enää ? "
Tuskin on koskaan itkenyt, itkeköön ne joilla on syytä.
Purskahdin itkuun, kun katsoin ja kuuntelin jonkun linkittämän leikkeen elokuvasta ja sen musiikista.
Ja onhan minulla elokuva. Tottakai.
Tuli mieleeni jälleen kerran se sama häpeä jota Oskar Schindler sai kokea oman kansansa puolesta. Asia ei ole todellakaan näin mustavalkoinen, koska me ihmiset olemme luonnostamme tappajia, jos meille annetaan mahdollisuus valloittaa ja hyväksikäyttää naapurimme maata, vaikkapa salassa, niin miksi emme tekisi sitä?
Joten mikä sen parempaa, kuin tulossa oleva suora demokratia, kaikissa maissa toteutuessaan.
Jos joku sieppasee, niin oman ihmisyyden raadollisuus.
Näen siis oman häpeäni, koko ajan, edessäni.
En siis häpeä sanoa omaa häpeääni.
Koska minulla on Jeesus.
Mutta te juutalaiset ette ole rehellisiä oman Jeesuksenne kanssa.
Te kiellätte hänet.
Jos ja kun te jatkatte, ja niin kaikki ne jotka eivät rakasta todella Jumalaa, myös jatkavat totuuden pimittämistä, syrjäyttäen, vastustaen totuutta siitä että Jeesuksen piti tulla tapetuksi omiensa, juutalaisten joukossa.
Jotta Jumala nostaisi hänet jälleen.
Teidän pitää lopettaa tällainen.
Koska näin toimien te halveksitte elävää Jumalaa.
En halua eikä pidäkään ruotia enempää tästä aiheesta, loppujen lopuksi kun eilen avasin aiheen rakkaasta yhteisestä Jeesuksestamme, oli kuin olisin tullut pitkästä aikaa kotiin.
Niin paljon totuutta tiedän olevan täällä juutalaisuus-palstalla.
SHALOM : ) !
Israelissa Jad Vashemissa näin vitriineissä: natsien juutalaisten rasvasta tekemää saippuaa, sekä kynttilöitä, päänahasta tehtyjä lampunvarjostimia, juutalaisnaisten hiuksista tehtyjä peruukkeja (olivat kuulemma saksalaisilla naisilla suosittu tuote), monenlaisia juutalaisten ihmisarvoa alentavia tuotteita, Cyklon B- kapseleita, kaikenlaisia aseita ja kidutusvälineitä, uhrien valokuvia, tuhansittain nimiä, ikuinen tuli.
Myöhemmin kävin Puolassa Stutthofin, sekä Auscwictzin keskitysleireillä, katsoin maantieltä käsin Birkenaun suurta parakkimerta. Vitriineissä luukasoja, pääkalloja, kuvia kuolleista, parakkien sänkyjä, polttouuneja, joiden eteen tuotu kukkakimppuja.
Kun on liian monta kyyneltä vuodattanut, silmänsä kuiviksi, niitä ei enää tule, vain viha kasvaa. Ikuinen tuli.
Ilman anteeksiantoa ei ole tulevaisuutta.
Työnnä anteeksiantos perseesees.
Kuinka sinä kehtaat syyllistää juutalaisia holokaustin kärsimyksistä?
"Kuinka sinä kehtaat syyllistää juutalaisia holokaustin kärsimyksistä?"
Ja missä kohtaa syyllistin?
Älä ala minun kanssa kilpasille.
Tiedän tasan tarkkaan, mitä kirjoitan.
Nyt tulee tekstiä.
Anteeksiannosta.
Olen käynyt Jad Vashemissa.
Tiedän natsien pahuuden, tiedän ylipäätänsäkin ihmisten pahuuden.
Nämä tottakai pitää käydä läpi.
Olen itkuni itkenyt, juuri teidän kipujenne, häpeänne takia, joten sinulla ei ole mitään syytä syyllistää minua, eikä ketään muutakaan joka puhuu anteeksiannosta sinulle, vai oletko sen verran keskenkasvuinen vai nulikka, nuori kypsymätön, jos et ymmärrä anteeksiannon terveeksitekevää, puhdistavaa vaikutusta?
Tajuatko varsinaisesta elämästä mitään?
Jos joku, niin Jeesus ymmärsi, että vain anteeksiannon jälkeen alkaa varsinainen elämä.
Corrie Ten Boom, onko tuttu sulle?
Tapasi entisen kiduttajansa, Ravensbruckissa kokemiensa jälkeen.
Ja VASTA kun katsoi silmästä silmään kiduttajaansa -
NEGED , se on NEGED
Hepreaksi VASTAPÄÄTÄ
Niinkuin ne kullatut enkelit ovat vastapäätä, siellä teidän juuttaan vanhassa homehtuneessa kaikkein pyhimmässä, ne teidän homehtuneet kerubinne,
ja niinkuin VASTAPÄÄTÄ olivat meidän Herramme Ruumiin jalkopäässä, ja toisessa päässä,
juuri niin,
valkoisiin vaatteisiin puettuina, OIKEAT KERUBIT - kertomassa juutalaiselle palvelijalleen Johannekselle, että :
HÄN ON YLÖSNOUSSUT -
Sinunkin vuoksi, sinunkin juutalaisten veljiesi ja juutalaisten sisariesi vuoksi Hän, juutalainen Jeesus !!!
ON YLÖSNOUSSUT !!!
JOKO MENEE SULLEKIN, paukapää JAKELUUN,
Hän On
JHWH,
Hän ON Jeesus !!!
Hänen nimi on :
Minä Olen !!!
Ja se on JUMALAN NIMI.
Sunkin vuoksi KUOLLUT - JA YLÖÖÖÖS-NOUSSUT.
Tajuatko.
Typerys.
Hae typerys taas se seriffisi tänne, ja deletoikaa taas, kun niin typeriä kerran olette.
Terveisiä juutalaiselta, teidän omalta kiduttamaltanne Jeesukseltanne.
" Ja he katsovat Häneen, jonka he lävistivät. "
Psalmista edellinen.
JA LUE ITE.
JOHANNEKSEN EVANKELIUMISTA.
Hetkonen.... Ketkä juutalaiset kiduttivat Jeesusta? Multa on tämmöinen kohta tarinasta jäänyt huomaamatta. Mä tiedän kyllä Johanneksen evankeliumin. Mutta mä muistelen, että ne oli varsinaisesti roomalaiset sotilaat, jotka pahoinpitelivät Häntä. Juutalaisia kiduttajia en muista tarinassa olleen, paitsi nyt mitä muutamat vähän pilkkasivat ja sylkäisivätkin Herraa.
Hän Itse epäilemättä on anteeksiantavainen, sitä en kiellä.
Mutta mä paukapää, typerys, ajattelen nyt vaan miljoonien murhattujen savua, joka nousi taivaalle lähellä "kristittyjen" kyliä, kuinka moni heitä auttoi? Päinvastoin: ilmiantoivat. Olen käynyt myös Aushwitzissä, nähnyt sen kylän, Oswietzimin, vain parin kilometrin päässä leiristä, jonne junaraiteet päättyivät. Kyllä he tiesivät, mitä tapahtui ja jopa itse tienasivat sillä, ilmiantamalla pakolaisia.
Anteeksiantava mieli on epäilemättä suuri hyve, mutta en minä tuollaista käskyä heittäisi suoraan juutalaisten silmille. Juutalaisilla on tulevaisuus, juuri siksi, että juutalaiset muistavat.
Tuli tässä taannoin telkkarista ohjelma: natsien lapset. Siinä erään natsin pojanpoika teki reissuaan Auschwitziin. Juutalaiset nuoret kuuntelivat häntä. Mutta he tajusivat, että pojanpoika todella kärsi ja oli kauhuissaan. Lopulta he halasivat toinen toisiaan. Mutta enpä usko, että olisivat pappa natsia itseään halanneet, vaikka olisi sanonut: "olen kauhean pahoillani, pyydän anteeksi". Asioilla ja teoilla on seurauksensa, eikä katumuksen kyyneleet tee tehtyä tekemättömäksi. Ihmisen on otettava vastuu. Myös siitä, etteivät hänen / heidän uhrinsa anna anteeksi.
"Niinkuin ne kullatut enkelit ovat vastapäätä, siellä teidän juuttaan vanhassa homehtuneessa kaikkein pyhimmässä, ne teidän homehtuneet kerubinne,..." Joo, joo, ihan totta, älä nyt kuitenkaan aivan päälle tule.
Kerrolle Jeesukselle terveisiä minulta, luulen, että Hän muistaa minut.
Katsoin myös sen ohjelman tästä natsin pojasta, ja ne juutalaiset kyselivät ja kertoivat itkien, kuinka hänen isänsä oli kiduttanut ja tappanut heidän vanhempansa. Itkin paljon katsoessani sitä, niitä kohtaamisia, se vanha mies nousi jossain kohtaa ja meni suoraan vastapäätä, NEGED, sitä natsin poikaa ja sanoi sille että isäsi kidutti ja kiusasi minua, ja se natsin poika sanoi jälkeenpäin että muistaa koko ikänsä sen vanhan miehen kohtaamisen.
Neged.
Mene sinäkin NEGED, vastapäätä sinun Jumalaasi, sinun anteeksiantavaa Jeesustasi, Ilman anteeksiantoa EI OLE elämää, EI OLE tulevaisuutta.
Tajua jo nyt tämä, enkä ala kuitenkaan haukkumaan sua ja ottamaan päätäs pois perseestäsi, vaikka mieli tekisi, en alennu tasollesi paskalla sentään leikkimään !
Mene sen juutalaisen Jeesuksesi eteen, lue Johanneksen evankeliumi, tajua jo että Jeesus, juutalainen Jeesus on sinun, juutalaisen elämää, ja luonnollinen osa.
Ja ei tuossa muistamisessa tietenkään mitään pahaa ole, jos ei vaan jää kieriskelemään siihen kiinni.
Viha on tappava tauti, pitkävihaisuus siis.
Sen takia siis heitto anteeksiannosta.
Voi varjelkoon. Mistä näitä neropatteja oikein tulee?
Mitään näin älykästä ei täällä ollakaan vähään aikaan luettu.
Tuossa on kaikki. Sopii suorastaan huoneentauluksi jokaiselle juutalaiselle, ettäs tiedätte!
Nyt juutalaiset, tehkää äkkiä parannus, muuten Jumalan Kosto kohtaa teitä! Vielä on hetki armon aikaa, ennenkuin salama iskee! Kirjoittakaa Knessetiin ja varoittakaa!
Kaiken huipuksi ed. kirjoittaja tarkoittaa pelkkää hyvää, juutalaisten parhaaksi! Ymmärrän häntä.
Juutalaiset varmasti kiittävät.
Olisi todellakin sopinut huoneentauluksi mutta sekin piti mennä sensuroimaan.
Todella naivia touhua.
Kirjoitat ylempänä että olet enää vain vihaa täynnä.
Kyllä mä ymmärrän sua, mä katson tuon Schindlerin uudestaan, niin palataan sitten astialle.
Ps. Ei viha kanna elämää, sun pitää opetella päästämään menneisyydestäsi, kaikesta siitä kauheudesta jo IRTI, pöytä puhtaaksi vanhasta vaan, ja armon ja anteeksiannon ja muun blaablaablaa-kivakivan kaa elämä eteenpäin.
Tottakai tarkoitan hyvää, sarkasmi on hyvää tehtäessä surkea ja huono laji, pelkkää hyvää tehtäessä se näköjään on suoraan teille juutalaisille sanottava.
Onko totuus unohtunut?
Täällä vallitsee muuten aivan uskomaton sensuuri, täällä palstalla.
Sahaatte omaa oksaanne koko ajan, poistamalla totuuden siemenet keskuudestanne.
Samaten kuin aikoinaan poistitte ja sensuroitte juutalaisen Jeesuksen omienne joukosta pois, sensuroitte täälläkin totuutta itsestänne.
Ei kuulkaa hyvältä näytä.
Itsesensuuri sensuroi loppujen lopuksi itsensä, koko totuuden.
Jeesus kylläkin syntyi juutalaisena, mutta Hänen edustamansa oppi ei tullut juutalaisuudessa hyväksytyksi, eli ei ole nk. juutalaisuutta. Hänen seuraajiaan alettiin kutsua kristityiksi ja he / me myös hyväksyimme tuon nimen.
On uususkontoista ryhtyä väittämään, että Paavali ja muut apostolit, alkukristityt muka olisivat jatkaneet juutalaisten tapojen mukaan, se ei pidä paikkaansa. Kristityillä oli alusta asti omat Jeesukseen liittyvät pyhäpäivänsä ja juhlansa. Paavali suorastaan kirjoittaa niitä harhaopettajia vastaan. jotka sekoittivat uutta viiniä vanhaan, eli teikäläisiin sekauskoisiin, jotka ette ole rehellisesti kumpaakaan: ette tunnusta juutalaista lakiuskoa, mutta ette myöskään kristinuskoa, vaan haluatte hämmentää, sekoittaa ja häiritä kummankin uskon harjoitusta, tyrkyttämällä omia sepustuksianne, joita Raamattu joko ei ollenkaan tunne, tai suorastaan kieltää, sekä juutalaisuuden näkökulmasta, että toisaalta myös kristinuskon näkökulmasta.
Te aiheutatte riitoja näillä foorumeilla, eivät itse juutalaiset, eivätkä itse kristityt, vaikka monet juutalaiset luulisivatkin teitä kristityiksi ja monet tänne tulleet kristityt luulevat teidän edustavan muka juutalaisuutta.
Kristinuskolle ja helluntaiuskonnolle, samoin kuin nk. messiaanisuudelle on omat fooruminsa. Te ette kunnioita vähääkään juutalaisuutta, ettekä toisaalta kristinuskoa, vaan olette omien kirjoitustenne perusteella selvästi määriteltäviä sekä antijudaisteiksi, että antikristityiksi. Teissä on pelkkää "antia", kaiken Raamatun uskon vastaisuutta.
"Työnnä anteeksiantos perseesees.
Kuinka sinä kehtaat syyllistää juutalaisia holokaustin kärsimyksistä?"
Se joka elää tässä maailmassa ihmisten kesken tietää kyllä että anteeksi antava ei syyllistä.
K.o. henkilön oma viestintä ei osoita kovinkaan rakkaudellista, anteeksiantavaa ja kunnioittavaa suhtautumista, ei juutalaisuuteen, eikä juutalaisiin.
Anteeksiantoa ei vaadita, sitä ei uhkailemalla hankita, kuten näillä hellareilla on tapana. Mutta milloinkaan he itse eivät PYYDÄ anteeksi. He vaativat anteeksiannon itselleen, mutta ilman, että koskaan tunnustaisivat itse tekevänsä mitään väärää. Tämä on eräs hengellinen piirre, josta heti tunnistan helluntailaisen kirjoittajan. He ovat erittäin häikäilemättömiä ihmisiä ja kaikkea muuta kuin todellisia Israelin ystäviä, kuten ed. mainitun kirjoittajan raivoavista viesteistä voi kuka tahansa lukea.
Oi Jumalan kansa, ( karitsa ) piinattu ristin päällä .