Et voi kuunnella DEIN ohjelmaa minuuttiakaan, ilman ettö DEI käskee sinun lahjoittamaan rahaa itselleen tai joillekkin muulle firmalle.
IRR TV on törkeyden huippu ! Meidän Suomalaisten kuulemma kuuluu maksaa Venääisille vangeille paremmat oltavat !
Monotoninen Suomalaisen lapsen ääni valittaa miten kurjaa on ! Kaipaa kuulemma rakkautta. Jokainen Suomalainen kaipaa rinnalleen rakastavan ihmisen.
Hannu Haukka kertoo miten nuori vanki sanoo syyksi vankilareissuun, että on varstanut kännykän. Johon vartija korjaa, että kaksi kännykkää. Hannu Haukka "epähuomiossa" jättää kertomatta minkä hintaisista kännyköistä on ollut kyse.
Itse olen tosi köyhän perheen nuorin tenava. Pulaa oli kaikesta. Ensimmäiset luistimet sain itselleni yli 30 vuotiaana, kun omat lapset lähtivä luistelemaan niin minäkin ostin luistimet ja ruopesin opettelemaan.
Suksia minulla ei ole vieläkään ! Tai lasketteluvälineitä.
Minulle tehtiin pentuna selväksi, että me olemme huonompiosaisia ja että se on Jumalan tahto ja siihen meidän on tyytyminen !
Muilla perheillä oli autot ja telvisiot - meillä ei niihin ollut varaa.
Kaikenlaisisat avustuksista saatiin rahaa vaatteisiiin ja tai sitten ihan käytettyjä vaatteita.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Radio Rock kuuluu taajuudella 103,7. Siellä ei taatusti pyydetä lahjoituksia mihinkään.
Radio Deissä ei käsketä ketään lahjoittamaan mitään, vaan annetaan siihen mahdollisuus samaan tapaan kuin vaikka Yhteisvastuukeräyksessä. Jos Dein kuuntelu ahdistaa, niin toki voit kuunnella vaikka tuota Radio Rockia.
Radio Kajausta kannattaa kuunnella. Ja Radio Pooki on myös hyvä.
Meller vaatii suojelurahaa, muutoin kiroukset lankeavat arvoisten lukijoiden päälle.
http://www.patmos.fi/leo_meller_blogi/?entityId=35
Mutta mitä minä kirjoitinkaan sivun loppuun - heh heh heh.
Niinpä, se oli ko. jae KOKONAISUUDESSAAN.
Jollei ole sanottu k a i k k i rahasi, ei tarvitse kuin mitä sydän vaatii, kolehtiin voi laittaa 5 centtiä.
Yltäkyllaisyydessä elävien pitää antaa tasoitukseksi heille joilla ei ole.
Paavali opetti näin.
Ainakaan minua Radio Dei ei ole vielä vaatinut luovuttamaan kaikkia rahojani. Erikoista on, jos joku kokee, että häneltä vaaditaan kaikki rahat. Onkohan kaikki kunnossa?
Ei varmasti ole kunnossa.
Kun kyllästyn DEI paskan jauhantaan ja vaihdan jollekkin toiselle kaupalliselle kanavalle tulee sieltäkin mainoksia, muttei MITÄÄN PAINOSTUSTA RAHAN ANTAMISEEN !
Olen kirjoittanut näille painostajille, että jos olette niin Jumalan voitelussa kuten väitätte,niin pyytäkää Jumalalta Lottonumerot, niin saatte haluanne miljoonat eikä tarvitse köyhiä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia painostaa rahan luovutukseen.