Syitä menestymättömyyteen

Kansan syvistä rivei

http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/leijonat/uutiset.shtml/2013/01/1685300/jalkipyykki-suomen-mm-turnauksesta-alkoi---vastuulliset-ihmiset-esiin

Vertauksia ruotsalaisiin sohvan pohjalta yleisellä tasolla: Ruotsalaiset ovat ketterämpiä mailan käsittelijöitä, luistelijoita ja parempia pelaamaan yhteen ja laukomaankin.

Vertauksia Yhdysvaltalaisiin: USA:laiset ovat voimakkaampia, nopeampia ja parempia laukomaan. Myös nopeita tekemään ratkaisuja paikoissaan.

Ja yksi asia vielä: Yhdysvaltalaiset ja Ruotsalaiset vihaavat säälittelyn alle joutumista, he haluavat olla voittajia ja moninkertaisia vieläpä. Yksi voitto ei ole mitään enää seuraavana vuonna.

Heissä on sitä oikeaa sisua jäällä ja tämä osuu myös Kanadalaisiin, vaikk eivät nyt nuorten kisoissa pärjänneetkään. Eli siinä tuli suuria eroja esille.

Sanon vielä sen, että valmennustyössä tuohon luistelun ketteryyteen ja laukaisutekniikkaan tulee kiinnittää huomiota jo 8-10 vuotiaiden kohdalla enemmän. Valmennustyössä on paljon tekemistä. Joka osa-alueissa pitää olla hereillä.

3

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakstori

      Ei menestymättömyyteen ole muuta syytä kuin se, että unohdamme olevamme kuolevaisia... Kaikki haluavat jäädä kellittelemään vanhoiksi, laiskasti vain palkkapusseillaan kilisteleen, vaikkeivat juuri edes työssään enää suurta tee.
      Sinä vuonna tai lähellä sitä, kun Suomi voitti jääkiekon MM:n (mm. 2011) Suomalaisia lauluntekijöitä ja laulajia kuoli jopa triplasti: Kirka, Sorsakoski ja Juice. jos hinta on tuommoinen, että juuri nuoruuden kynnyksellä tuskin 54- vuotiaat, alkavat delata sen takia, että voitimme kultaa, niin hinta on jo liian suuri.
      Sama vaikka hävitä joka matsi, jos eläisimme kauemmin tappioissa, vaikka silloin ei ole enää iloa kenelläkään tappiollisella, ja ei siitäkään mitään hyötyä, koska ei tappiollakaan ja alituisilla tasapeleillä ikuista elämää saa.... Vaikka todennäköisemmin tappiollinen jää maan päälle pitemmäksi aikaa....
      Elämä on vain täydellisten, ja siinäkin täydellisten, että jos tekevät virheitä, niin muita eivät vastaavista virheista syytä.
      Ainahan näissä peli-asioissa joku puristuu voittajaksi, vaikkei olisi edes halunnut aina voittaa, jos vain aina pakotettiin pelaamaan oman tasonsa mukaisesti? Ei kukaan halua tappiota, koska sielulle tappio tekee pahaa, vaikka voittajat syytetään kuolemaan tappion kärsineiden vuoksi, jos joku alkaa sellaisia samaistuksia peleistä liikaa löytää.
      Armosta voi saada mitä tahansa, ja vaikka sitä en aina kerro, että kaikki on pohjimmiltaan armoa, jos vaatii toisen tekemään saman virheen kuin itsensä, että voittaisi sitten, ettei voittoon tähdänneellä virheellä voittaisikaan, niin silloin se armollisille maille sallittu... SItä on turha silti luulla, että nuo nykyiset kiekkomaat juuri ketään mistään armahtaisivat, siksi niitäkin vastaan on syytä pelasta armottomasti, mutta jos joku pienempi kiekkomaa pyytää OIKEIN rukouksin meiltä voittoa, niin vain pha syntimme silloin jättäisi toteuttamatta toiveensa....
      En silti usko, että Sveitsinkään tapauksesa oli vielä siitä kyse, se vain ei ollut niin huono, kuin suomalaiset luulivat....

      Tasapeleillä tosin siinä mielessä paremmin, että jos kaikki olisivat täydellisiä, niin tulisi enää kuin tasapelejä kaikesta.... Tai jos säännöt tietyissä peleissä aloittajille tarjoavat voittavan edun, tai joku tasoitus- "komi", niin silloin ei ole tuo tasapeli edes mahdollista, mutta ainakin Shakki on semmoista, että jos kumpikaan ei tee virhettä, se on AINA tasapeli....

      • Pakstori

        ÄÄh, ei ruotsalaiset ole "ketteriä", keskimäärin..: Yleensä ovat paksukaisia, puolustavat tosin täydellisesti, ja norjalaiset ohukaisia. Suomalaisten ennätys silti 100 m taitaa vielä olla huonompi kuin ruotsalaisilla, mutta silti ne "paksukaiset", siis voimistelevakin meitä enemmän.


      • Shakstori
        Pakstori kirjoitti:

        ÄÄh, ei ruotsalaiset ole "ketteriä", keskimäärin..: Yleensä ovat paksukaisia, puolustavat tosin täydellisesti, ja norjalaiset ohukaisia. Suomalaisten ennätys silti 100 m taitaa vielä olla huonompi kuin ruotsalaisilla, mutta silti ne "paksukaiset", siis voimistelevakin meitä enemmän.

        Turha silti luulla, että huippumaiden välill enää nykyaikana on suuria eroja, jos pudonnut joukkuekin häviää enää korkeintaan 5:llä maalilla. Latvia ei siltikään tiennyt tarpeeksi tilastoista, koska ei Saksaa julmasti murskatappiodensa vuoksi pudottanut.... Se olisi ollut helppoa sillä tilastolla pudottaa, jos olisi laukonut sillä tiedolla. Mutta pelit on pelejä, ei niissä aina tapahdu kovin "matemaattisia" asioita, koska ei se taaskaan ollut ensimmäinen kerta, kun Saksalta putosi Deutslandista molemata deet pois(-eutslan-), siltä oli näissä kisoissa vissiin, siinä vaiheessa siis taas daamit molemmilta lyöty pois....
        Jos shakkitietokonetta vastaan pelaatte, niin olisi ehkä viisainta joka matsi voittaa, vaikkapa perättelemällä omia siirtojaan.
        Kaikki älypelit, joita itse muistelee jääkiekkoonsa ympäten yleensä tapahtuvat siinä maallisessakin pelissä, ja yleensä kyllä täsmälleen samoin.
        Pelatkaa siis mieluiten niin, että se joka TARVITSEE voittoa elääkseen, voittaisi, ei silleen, että mitään meille jo turhiksi käyneitä voittoja enää rupeaa tupeltamaan pakosta joka kerta uudelleen... Pelataan itse välillä pienemmällä miettimisajalla kuin vastustajamme....(Silloin häviimme...:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4223
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2681
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2432
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1477
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      951
    Aihe