Hienoa et kaikki joutuu kohta töihin

kaduilta maleksimasta.
1472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei ne joudu, kun vasemmisto pistää hanttiin. Eihän ihmisen nyt työtä pidä tehdä leipänsä eteen, hyvänen aika, mitä siitäkin tulisi.

Äänestä

Ilman palkkaa!

Äänestä

Huolestuttavaa, kun sanot palkallisen työpaikan saamista töihin joutumiseksi. Henkilökohtaisessa eläässäsi ei taida nyt mennä hyvin?

Työttömien enemmistö sanoo sinun töihin joutumista töihin pääsemiseksi. Orjatyöt sitten ovatkin eri asia.

Äänestä

Tekemätöntä työtä kyllä on, mutta palkanmaksajia ei löydy.

Äänestä
  • Oma yritys nyt pystyyn Suomen valtio jakaa ennätysmäärän starttirahoja 2013

    Oman toiminimen perustaminen maksaa vain 75 euroa ja olet palkanmaksaja itsellesi

    Äänestä

Järjettömät monien tuhansien tuet suoraan kotiin lopetettava töihin vaikka pikku palkalla.

Äänestä
  • Mikä on se pikkupalkka, millä sinä alistut tekemään työtä??

    Äänestä

  • kertoisitko? kirjoitti:

    Mikä on se pikkupalkka, millä sinä alistut tekemään työtä??

    Kun lopetetaan tuet työtä pakoilevilta, niin eiköhän se nälkä aja joikaisen töihin. Mitä h_elvetin "alistumista" se työnteko oikein muka on???!

    Äänestä

  • kertoisitko? kirjoitti:

    Mikä on se pikkupalkka, millä sinä alistut tekemään työtä??

    no se 1600e kuussa vaikka

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Kun lopetetaan tuet työtä pakoilevilta, niin eiköhän se nälkä aja joikaisen töihin. Mitä h_elvetin "alistumista" se työnteko oikein muka on???!

    Pullamössöt haluu vaan istua kotona ja äiti laittaa ruokaa suuhun en mene töihin.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Kun lopetetaan tuet työtä pakoilevilta, niin eiköhän se nälkä aja joikaisen töihin. Mitä h_elvetin "alistumista" se työnteko oikein muka on???!

    Ja sinäkö ne tuet lopetat haha tuosa tuli talouselämän uutisia viime viikolla että työttömyystuet nousevat tulla keväällä taas rutkasti ja jokaiselle työttömälle järjestyy asuntonkin ilmaiseksi etusijaisesti

    Äänestä

Me ei ainakaan töihin olla tultu.

Äänestä

Suomalainen yhteiskunta valmentaa työtätekevät välttämään työmarkkinoita ja nauttimaan täydestä valtion ylläpidosta. Jos menee töihin menettää heti korvaukset ja muut etuisuudet.

Mitä järkeä siis kuluttaa energiaansa sorvin ääressä jos Suomi niin huva huva maa että maksaa jopa joutenolosta.

Äänestä

Niin ei kukaan mene töihin,kun ruoka ja kämppä tulee ilmaiseksi ja ali baba tuet on vielä ihan erikseen 1000 lapselle ja ollaan muka yksinhuoltajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Kokoomus kirjoitti:

kaduilta maleksimasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu