Olen 19v naisen alku. Luonteeltani olen ujo, sisäänpäin kääntynyt ja epäsosiaalinen, mutta kuitenkin erittäin lämminsydäminen ja ystävällinen. Mulla on myös kovin huono itsetunto ja itsevarmuuteni on surkeana, se vaikuttaa selkeästi mun elämäänkin. Vaikea saada kavereita jne.
Mainitsemistani luonteenpiirteistäni on kuitenkin tullut minulle ongelma, enkä näe itsessäni mitään hyvää. Koen usein olevani kaikin puolin mitätön ihminen ja se taas masentaa.
Olen alkanut huomata että tässä ei ole muuta ongelmaa kuin että vaadin vain itseltäni mahdottomia..kuin yrittäisin tavoitella täydellisyyttä. Tämän myötä mulle on varmaan kehittynyt myös hieman vaativa persoonallisuus. Olen harvoin tyytyväinen itseeni ja vähättelen usein minuun kohdistuvia kehuja.
Käytän yleensä vähän meikkiä. Jos olen menossa johonkin juhlimaan (jota tapahtuu onneksi harvoin) ja joudun tälläytymään ja ehostautumaan kunnolla, luulisi että näyttäisin tietysti kauniilta silmissäni. Mutta ei. Siinä samalla ehostautumalla multa menee usein välittömästi fiilikset tulevaan juhlimiseen kun en tavallaan onnistu tavoittamaan sellaista ulkonäköä kuin haluaisin.
En halua viestittää teille että olisin jotenkin itsekäs ja kusipää ihminen vain koska yritän olla täydellinen. En ole sellainen. Mutta mä vain haluaisin päästä tästä eroon..haluaisin vain tyytyä itseeni sellaisena kuin olen sen suurempia ongelmia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitten varmaan sun kannattaa miettiä, että mitä tapahtuu jos et ookkaan jossain tilanteessa täydellinen. Jos nyt esimerkkinä otetaan tuo meikki juttu. Entä jos käy niin että meikistä tulee hyvä, mutta ei juuri niin täydellinen kuin haluaisit. Mitä se konkreettisesti aiheuttaa? (Jos ei nyt oteta huomioon sitä että sulla menee fiilikset kun se ei oo hyvä.) Miten se konkreettisesti muuttaisi sun tulevaa iltaa? Muuttuisiko ihmisten käytös sinua kohtaan jos luomivärisi ei olisikaan se paras vaihtoehto? Laskisiko se kaikkien tunnelmaa, olisivatko biisit huonoja, ja drinkit karvaita? Luultavasti ei. Luultavimmin ilta ei oikeasti huonontuisi yhtään, vaikka olisit tahallasi alisuoriutunut meikissä, se ei muuttaisi bile illan sisältöä.
Kysymyksen voisi asetella myös niin, että menisikö sinulta fiilikset jos illan seuralaisillasi ei olisi täydellistä meikkiä, tukkaa tai muuta? Luultavasti se ei haittaisi sinua ollenkaan. Et edes huomaisi. Ongelmasi ei ole itsekkyys, vaan se että ajattelusi pyörii jatkuvasti itsesi ympärillä. Kerran kuulin erään psykiatrin sanovan, että "ihminen on henkisesti terve silloin, kun hän voi hetkeksi unohtaa itsensä."
Voisit vaikka kirjata ylös esim 5 sinulle oikeasti tärkeää asiaa, jotka sitten hoidat hyvin. Katsot, että mitä sen alle jää, ja mietit, että haittaisiko sinun elämääsi, jos et suorittaisi niitä täydellisesti. Esim: keität aamupuurostasi tahallasi liian löysää liisteriä, eli teet siitä oikeen epätäydellisen, ja sitten voit miettiä, että onko sun elämälle yhtään mitään väliä, että jos puuro tänää on huonoa... ei sillä varmaan ole, eikä se tehny susta yhtään huonompaa ihmistä.
Tokaks opettelet unohtaa ittes välillä ja lopetat jatkuvan itsessi analysoinnin, se tuskin tekee tässä tapauksessa sua yhtään paremmaksi ihmiseksi, ja on mahdollista, ettet koskaan tule saamaan valtavaa palkinto pokaalia täydellisyydestäsi.. Eli vaihdat vapaalle ja otat rennosti! Mitä sitten jos tukka on tänään likainen, heität pipon päähän, unohdat sen, ja menoks :)
uskalla epäonnistua. Oppiminen on aika pitkälle yritä ja epäonnisu toistoa. Ne jotka pyrkii täydellisyyteen ei yritä. Naiset muutenkin hössöttää liikaa ulkonäöstä. Itse olen ylpeä jos huomaan edes uuden hiusvärin naisella =D
Kiitos viisaista sanoistanne! Ajatus siitä että kykenisin unohtamaan itseni kuulostaa todella hankalalta, suorastaan mahdottomalta. En vain yksinkertaisesti voi sille mitään että pääni sisällä pyörii niin paljon ajatuksia itsestäni, kuten..miltähän nyt näytän, onko hiukset hyvin, näytänkö nyrpeältä jos en hymyile, mitähän tuokin minusta ajatteli kun katsoi niin "omituisesti" jne. Nämä ajatukset tosin pyörivät enimmäkseen kun kuljen julkisesti, ei niinkään kotona. Mutta tämä on kieltämättä kyllä kovin uuvuttavaakin pidemmän päälle. En osaa ajatuksiltani ottaa mitenkään rennosti ja elää hetkessä.
Pitäisi tehdä jotain, kuten hankkia harrastus tms. ylimääräistä puuhaa johon hukuttaa nämä itseni ajattelemiset!! Tuo tärkeiden asioiden listaaminenkin kuulostaa ihan hyvältä(:
en tiedä onko tästä apua mutta koitas katsoa ja kuunnella tämä: http://www.youtube.com/watch?v=SDJA0Ce2j6A
:)
On totta, että suurin osa ihmisistä mietti, että mitä muut hänestä ajattelevat. Tämä taas aiheuttaa sen, että kun sinä mietit, että mitä joku ajattelee sinusta, ajattelee hän luultavasti samaa. Ihmisten pitäisi ottaa rennommin, sillä muilla ei yksinkertaisesti ole aikaa ajatella teitä, sillä he miettivät, mitä muut ajattevat heistä :) Simppeliä, ja tekee oman elämän paljon helpommaksi ^^