Kavereita ja ystäviä on. Rakkautta ei.

Kyllä olen yksinäinen vaikka minulla on kavereita, minulla on jopa pari läheistä ystävää. Mutta elämästäni puuttuu rakkaus.
Tätä on monen vaikea ymmärtää, mutta pelkkä ystävien ja kavereiden olemassa olo ja heidän kanssaan ajan viettäminen ei tuo sisältöä elämääni.
Ihmiset jotka ovat parisuhteessa eivät ymmärrä sitä tuskaa, joka syntyy kun näkee ulkopuolisena pariskuntien elämää. Olen kateellinen heidän ilostaan, arjestaan jopa heidän riidoistaan.
Aina illan päättyessä palaan tyhjään asuntooni jossa ei ole vastassa mitään.

Kokemus on osoittanut ettei yksinäisyydestään saa puhua, ihmiset alkavat välttelemään. Yksinäisyyttä pidetään jonkinlaisena vammana.

Olen ollut jo jonkin aikaa ihastunut erääseen nuoreen naiseen, mutta en tohdi tuoda tunteitani julki.
En uskalla ottaa riskiä että menettäisin hänen seuransa kokonaan jos hän ei tunnekaan samalla tavalla, nyt hän on löytänyt jonkun tyypin josta on kiinnostunut enkä voi tehdä mitään... Minä en pysty kilpailemaan tuon tyypin kanssa millään osa-alueella. Se että on hyvä tyyppi ei riitä, minulla ei ole mitään tarjottavaa tuolle tytölle.

Teen yksinäistä työtä, asun yksin, vietän paljon aikaa yksin.
Vaikka minulla on kavereita, on heillä omat elämänsä, elämänsä johon minä en kuulu muutoin kuin vierailijana ja tuota vierasvaraa ei ole soveliasta kuluttaa liikaa.
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuttu tunne ystäviä löytyy ympäri Suomen maan vaan omat elämänsä ja hiljalleen perhettä päin moni suuntaamassa. Koittanut ite käydä erilaisissa lähiryhmä ja harrasteryhmissä tapaamassa uusia ihmisiä. Myöskin iltaoppinot on tuonut uutta puhtia kontakteihin. Se oikea voi meinaa löytyä yllättävästäkin paikasta! ;) Paikallinen uimahalli tai harrastusporukka. Jopa kirjastossa on sattunut kummia

Äänestä

Samassa jamassa, tosin eri elämäntilanteessa kaiken kaikkiaan koska olen kuitenkin jo aikoinaan perheenkin perustanut, jälkikasvu on vain lentänyt jo omille teilleen. Kaikkea muuta on paitsi parisuhde.

Äänestä

"Ihmiset jotka ovat parisuhteessa eivät ymmärrä sitä tuskaa, joka syntyy kun näkee ulkopuolisena pariskuntien elämää."

Eiköhän varmaan kaikki ole joskus olleet ilman parisuhdetta.

Kaikki miehet eivät onneksi ole tuollaisia parisuhderiippuvaisia ripustaujia, miltä sinä ja moni muu tänne kirjoittava "mies" kuulostaa, ja naisia ehkä houkuttavatkin enemmän ne itsenäiset omillaankin pärjäävät miehet. Ei pahalla.

Äänestä
  • Ollut joskus ilman parisuhdetta ja on ilman parisuhdetta. Nuo kaksi käsitettä ovat niin kaukana toisistaan että jo argumenttina tuollaisen käyttäminen on raadollista, ehkä jopa ilkeää.
    Sana "ollut" kertoo tilanteesta jossa tilanne on jo muuttunut, kun taas käsite "on" kertoo tämän hetkisestä tilanteesta.

    Olisi sama kuin kertoisi lääkärille että on minullakin ollut joskus käsi murtunut, kun taas tilanne jossa käsi on nyt murtuneena vaatii toimenpidettä.

    Äänestä

  • Asd kirjoitti:

    Ollut joskus ilman parisuhdetta ja on ilman parisuhdetta. Nuo kaksi käsitettä ovat niin kaukana toisistaan että jo argumenttina tuollaisen käyttäminen on raadollista, ehkä jopa ilkeää.
    Sana "ollut" kertoo tilanteesta jossa tilanne on jo muuttunut, kun taas käsite "on" kertoo tämän hetkisestä tilanteesta.

    Olisi sama kuin kertoisi lääkärille että on minullakin ollut joskus käsi murtunut, kun taas tilanne jossa käsi on nyt murtuneena vaatii toimenpidettä.

    Joo mut ihan turha sanoa, ettei ne, jotka nyt on parisuhteessa, tietäisi, millaista on olla ilman parisuhdetta. Jos joku on ennen ollut vaikka 3 v putkeen ilman parisuhdetta ja nyt on suhteessa, kyllä hän varmaan tietää ihan yhtä hyvin kuin sinä, millaista on olla ilman parisuhdetta.

    Miehissähän on ns. parisuhdekammoisia, jotka pyörittävät useita naisia joko peräkkäin tai samanaikaisesti eivätkä halua sitoutua, ja kun sitoutuvat, usein pettävät kumppaneitaan, koska heillä on edelleen se sama vietti kuin ennenkin. Ja sitten on näitä toisen ääripään miehiä, joita tämä palsta vilisee, eli he ovat suorastaan riippuvaisia parisuhteesta ja ripustautuvat naisiin. Tämä naisesta riippuvainen tyyppi on usein mustasukkainen. Ja sitten on jäljelle jäävät eli ns. normaalit miehet, jollaisen varmaan useimmat naiset mieluiten haluavat.

    Äänestä

  • Adina............... kirjoitti:

    Et ole ihan tainnut ymmärtää millaisia suurin osa tämän palstan miehistä on. Olla ilman parisuhdetta täällä tarkoittaa koko henkilöhistoriaa, ei vain viime viikoa. He eivät petä naista, koska heillä ei sellaista ole; eivätkä ole naisesta mustasukkaisia, kun naista ei ole. Parisuhde ja nainen täällä on kuin Kristuksen toinen tuleminen: siihen uskotaan, sitä toivotaan, siihen luotetaan - koska tarinat kertovat, että se on elämää; mutta jos se olisi mahdollista niin eihän se olisi uskon asia, täällä oleville moniongelmaisuuden kerrannaisvaikutuksille se on mahdottomuus, ja siksi uskonkappale: usko antaa toivoa huomiselle.
    Käyhän täällä niitäkin joille yksinäisyys on ripulikaranteeni yleisenä juhlapäivänä, mutta eivät viivy pitkään.

    Äänestä

  • Eikä millään hyvälläkään varmaan. Haista sinä paska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

30+ kirjoitti:

Kyllä olen yksinäinen vaikka minulla on kavereita, minulla on jopa pari läheistä ystävää. Mutta elämästäni puuttuu rakkaus.
Tätä on monen vaikea ymmärtää, mutta pelkkä ystävien ja kavereiden olemassa olo ja heidän kanssaan ajan viettäminen ei tuo sisältöä elämääni.
Ihmiset jotka ovat parisuhteessa eivät ymmärrä sitä tuskaa, joka syntyy kun näkee ulkopuolisena pariskuntien elämää. Olen kateellinen heidän ilostaan, arjestaan jopa heidän riidoistaan.
Aina illan päättyessä palaan tyhjään asuntooni jossa ei ole vastassa mitään.

Kokemus on osoittanut ettei yksinäisyydestään saa puhua, ihmiset alkavat välttelemään. Yksinäisyyttä pidetään jonkinlaisena vammana.

Olen ollut jo jonkin aikaa ihastunut erääseen nuoreen naiseen, mutta en tohdi tuoda tunteitani julki.
En uskalla ottaa riskiä että menettäisin hänen seuransa kokonaan jos hän ei tunnekaan samalla tavalla, nyt hän on löytänyt jonkun tyypin josta on kiinnostunut enkä voi tehdä mitään... Minä en pysty kilpailemaan tuon tyypin kanssa millään osa-alueella. Se että on hyvä tyyppi ei riitä, minulla ei ole mitään tarjottavaa tuolle tytölle.

Teen yksinäistä työtä, asun yksin, vietän paljon aikaa yksin.
Vaikka minulla on kavereita, on heillä omat elämänsä, elämänsä johon minä en kuulu muutoin kuin vierailijana ja tuota vierasvaraa ei ole soveliasta kuluttaa liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu