Brittipoliitikot: Suomi haaskaa EU-rahoja mummojen leipomistukiin
Euroopan unionin (EU) veromaksajien rahoja haaskataan muun muassa suomalaisten isoäitien leivontaprojekteihin, raivoavat muutamat brittipoliitikot
EU:n koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto (Eacea) on tukenut muun muassa hanketta, jossa viiden Euroopan maan leivontaperinnettä videoitiin noin 200 000 euron EU-tuen avulla.
Grandma's Design -hankkeessa suomalaiset, italialaiset, turkkilaiset, belgialaiset ja hollantilaiset isoäidit jakoivat suosikkireseptejään videoissa ja verkossa.
Brittiarvostelijoiden mukaan rahojen käyttö tällaisiin EU-myönteisiin kulttuurihankkeisiin nykytilanteessa, jossa talouskurimus ajaa perheitä ahdinkoon, on tuomittavaa.
– Jotkut näistä hankkeista kuulostavat ihan hulluilta ja näyttävät yrityksiltä käännyttää meidät kaikki yhtenäisen Euroopan puolesta lipun heiluttelijoiksi, konservatiivipoliitikko Martin Callahan sanoi Daily Mailissa.
EU:n virkamiesten mukaan hankkeen tarkoituksena on "ruokkia kulttuurien ja sukupolvien välistä vuorovaikutusta".
Brittilehden uutisesta kertoi ensimmäisenä Talouselämä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.