Porvarispunttien epädemokraattinen arvovalta

perustuu valheelliseen hyvyyteen. Vai on Suomi muka hyvinvointivaltio? Kansa voi saada todellista valtaa vain vallankumouksessa - Lenin.
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on tällä hetkellä kommunistinen maa. Julkisen sektorin koko on yli 50 % BKT:sta. Tämä on fakta, eikä siitä pääse yli, eikä ympäri.

On siis luonnollista, että perseelleenhän täällä menee kaikki. Teidän olisi vihdoin aika ymmärtää, että se on nimenomaan se kommunismi, joka tuhoaa maan kuin maan.

Toki, jos haluatte vielä kommunistisempaan maahan, tervemenoa pohjoiskoreaan.

Ajattelukykyinen ihminen osaa vetää jotain johtopäätöksiä tosiasioista. Jokainen kommunistinen maa on tuhoutunut ennemmin, tai myöhemmin. Pohjoiskorea vielä jyrää, mutta tuskin edes sinä voit sanoa sen olevan hyvällä tiellä.

Venäjät ja Kiinat ovat lähteneet hurjaan nousuun heti, kun niiden kommunismi kaatui ja taloutta alettiin pyörittää markkinatalouden ehdoin. Sama on tapahtunut myös kaikissa muissa vanhoissa kommunistisissa maissa. Kommunismin jälkien korjaaminen kestää kuitenkin sukupolvien ajan.

Myös Suomessa kommunistien kädenjälkiä saadaan korjata pari sukupolvea, kunhan tästä kommunismista vihdoin päästään..todennäköisesti vasta täydellisen pohjan kautta, valitettavasti. Teidän kaltaiset kommunistit kun yleensä tajuatta vasta sitten, kun koko maa on täysin raunioina.

Äänestä

Kiinassa pitää kyllä valtaa Kiinan kommunistinen puolue. Venäjällä kommunismin kukistuttua valtion omaisuutta varastettiin,sosiaaliturva romahti,oligarkit saivat valtaa ja mafia kukoisti. Taisi olla sellainen porvarillinen vallankumous.

Äänestä

Kansalla on mahdollisuus äänestää miten haluaa ja siten valta on kansalla. Ihan oma vika kun sitä oikeutta ei käytetä. Vallankumouksissa ei ole mitään demokraattista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


22222222222222222222 kirjoitti:

perustuu valheelliseen hyvyyteen. Vai on Suomi muka hyvinvointivaltio? Kansa voi saada todellista valtaa vain vallankumouksessa - Lenin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu