Tervehenkinen haastattelu Päivämiehessä

"Uskovien yhteisö haasteiden edessä?". Päivämies 14.11.2012, s. 13.

"TERVE YHTEISÖ ON VÄLITTÄVÄ

Yhteisössä voi olla liiallisia paineita yhdenmukaisuuteen.
-Jos esimerkiksi perheessä on välivaltaa ja sen kohteeksi joutunut ihminen joutuu muuttamaan erilleen, on joidenkin vaikea suhtautua asiaan ja asianomaisiin henkilöihin. Ihmiset saattavat jättää jopa tervehtimättä erilleen muuttanutta. Joskus väkivallantekijää ymmärretään paremmin kuin uhriksi joutunutta, Salin toteaa.

-Monet väkivallan ja pedofilian uhrit kuvailevat, kuinka heitä on vieroksuttu uskovaisten keskuudessa. Heitä ei ole huomattu tai otettu todesta. Tämä voi johtua siitä, että ihmisillä ei ole valmiuksia kohdata vaikeita asioita. Uhrin näkökulmasta se on väkivallan hyväksymistä ja uhrin taakan lisäämistä. Kristuksen mielen mukainen rakkaus ei syyllistä eikä lyö haavoitettua.

Luonteva toisen ihmisen huomioiminen kuuluu jokaiselle uskovaiselle. On uhreja, jotka ovat saaneet kokea yhteisössä uskovaisten tukea ja rakkautta. Välittävä suhtautuminen kertoo uskosta vuotavasta lähimmäisenrakkaudesta, jota terve yhteisö parhaimmillaan edustaa.

Yhteisön maine ja sen säilyttäminen on tyypillisesti tärkeää erilaisten yhteisöjen jäsenille.

-Monet uskovaiset ovat kokeneet pedofiliatapausten julkisuuden myötä yhteisöllistä häpeää. Häpeään ei ole syytä sellaisilla, jotka eivät ole osallisia näihin rikoksiin, Salin muistuttaa"

(Eero Salin, Päivämies 14.11.2012, s. 13. Teksti: Maria Nieminen.)
9338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yhteisöllinen häpeä on aiheellinen koska yhteisön opetus ja käytännöt on mahdollistaneet uhrien vaientamisen. Jokainen joka ei ole puolustanut uhria kuten Raamattu kehoittaa, on osallinen tähän häpeään yhteisössä. On harhaa että tällaisella kirjoituksella jotkut voi pestä kätensä tästä sotkusta ja synneistä sekä yhteisön vastuusta opillisien harhojen suhteen.

Äänestä
  • "Kristuksen mielen mukainen rakkaus ei syyllistä eikä lyö haavoitettua."

    Moni vl puhuja ihailee ja suosii aina enemmän vahvempaa kuin sitä heikompaa.

    Äänestä

>>Yhteisöllinen häpeä on aiheellinen koska yhteisön opetus ja käytännöt on mahdollistaneet uhrien vaientamisen.

Äänestä

Etsi itse vastaukset, niin minäkin olen tehnyt. Lähteitä riittää jos sinua totuus edes kiinnostaa. Aloita vaikka lukemalla Maijan tarina.

En ole jäsen ko. yhteisössä. En ole ollut tietoinen siitä laittomasta ja Raamatun vastaisesta opista mitä olette harjoittaneet. Asun paikkakunnalla jossa on sekä vl kristittyjä että Srk kristittyjä. Heidän käsitys poikkeaa toisistaan mutta nämä vl kristityt eivät ole rohjenneet asioista puhua ja kyseenalaistaa näitä vääriä oppeja. Raamattu kirkastaa Lasaruksen kautta tästä asiasta, lue se ja mieti mitä nämä uhrien vaientajat ovat olleet tekemässä. Olen itse vastuullinen Suomen kansalaisena ja yleensä ihmisenä näihin tekoihin ja sen vuoksi teen voitavani jotta niitä ei enää tapahdu. Yksi mahdollisuus auttaa on pitää asiaa esillä ja varoittaa kaikkia näistä vääristä opeista ja niiden toteuttajista. Sitä teen täällä ja sitä teen myös siellä missä kohtaan muita ihmisiä. Ei ole väärin kehoittaa varomaan sellaista oppia joka saa aikaan pahaa ja on vastoin Raamattua. Jos näin rohkaisen yhdenkin uhrin hakemaan apua niin se ei ole ollut turhaa.
Tunnen joitakin vl pedofiileja mutta katumus on heille täysin vieras tunne. Se on sama myös ei vl pedofiiliella, katumusta eivät saa näistä pahoista teoistaan, parempi olisi myllynkivi laittaa kaulaan ja upottaa meren syvyyteen, teko on niin hirveä että ihminen ei kykene sitä tekemään mikäli olisi kykenevä katumaan.

Äänestä
  • Sinä tunnet joitakin pedofiileja, muttet ole tehnyt elettäkään paljastakseen heidän tekojaan ja auttaakseen heidän uhrejaan selviytymään tilanteesta??? Minä en tunne ainoatakaan, mutta sinun mielestäsi minun olisi pitänyt puuttua heidän tekemisiinsä, ja rivi-vl:nä jopa kannan vastuun heidän tekemisistään. Todella looginen ajattelutapa :O

    Äänestä

  • Ulkopuolinen asiaan kirjoitti:

    Sinä tunnet joitakin pedofiileja, muttet ole tehnyt elettäkään paljastakseen heidän tekojaan ja auttaakseen heidän uhrejaan selviytymään tilanteesta??? Minä en tunne ainoatakaan, mutta sinun mielestäsi minun olisi pitänyt puuttua heidän tekemisiinsä, ja rivi-vl:nä jopa kannan vastuun heidän tekemisistään. Todella looginen ajattelutapa :O

    Harmiksesi nämä tapaukset oli jo poliisin hoidossa, olivat siis jääneet kiinni, ymmärrätkö? Uskovaisia isiä, jotka olivat siionin rakkaudessa, oli jäänyt omien lapsien hyväksikäytöstä kiinni, vieläkö pitää toistaa?

    Näiden tapausten jälkeen alkoi tulla ilmi niitä jotka oli laittoman rikosten salailu opin vuoksi vanhentuneet, sitä en hyväksy, sitten luin Miajan tarinan ja tämä irvikuvallinen totuus sai lihaa luitten päälle, se miten yhteisö kaikenkaikkiaan näitä asioita käsitteli, vl poliisi, papit, ry:n johtokunnat ja muut uskonystävät rikkoivat lakia. Ja kun sitten Srk vielä aloitti mustamaalauskampanjan eräitä kohtaan, sen jälkeen kun olivat ensin itse varmistaneet oman taustansa palkkaamansa juristin avulla. Näin ei toimi Pyhän hengen omaava kristitty. Sinä rivi vl.nä olet omalta osaltasi vastuussa näistä laittomuuksista mikäli hyväksyt Suomen lain vastaisen rikosten salailun rippiopin, tämä sama oppi on myös Raamatun vastainen. Loogisuus tässä on täysin validi.

    Äänestä

Ko. henkilölle on tullut ikäviä seuraamuksia tuosta haastattelusta :(

Äänestä
  • Jos tuo on totta, niin pian alkaa vl-uskovaisia mennä muualle isoin joukoin. Salinin haastattelu oli valopilkku pitkän pitkän talven jälkeen. Ajattelin, että vielä on sitä samanlaista uskoa jonka takia minäkin haluan tässä vaeltaa.

    Äänestä

Eiköhän tuo Omon ole palstalla vain huudattamassa muita.
Ei kannata provosoitua, sitähän hän nimenomaan yrittääkin.
Enpä näe itse vaivaa tarttua hänen heittoihinsa, ruveten vastaamaan moiseen.
Hänen kaltaisiaan on palsta täynnä..
Tai sitten samat henkilöt kirjoittavat monen nimissä, tämä on aika todennäköinen kuvio..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se paranoo kirjoitti:

"Uskovien yhteisö haasteiden edessä?". Päivämies 14.11.2012, s. 13.

"TERVE YHTEISÖ ON VÄLITTÄVÄ

Yhteisössä voi olla liiallisia paineita yhdenmukaisuuteen.
-Jos esimerkiksi perheessä on välivaltaa ja sen kohteeksi joutunut ihminen joutuu muuttamaan erilleen, on joidenkin vaikea suhtautua asiaan ja asianomaisiin henkilöihin. Ihmiset saattavat jättää jopa tervehtimättä erilleen muuttanutta. Joskus väkivallantekijää ymmärretään paremmin kuin uhriksi joutunutta, Salin toteaa.

-Monet väkivallan ja pedofilian uhrit kuvailevat, kuinka heitä on vieroksuttu uskovaisten keskuudessa. Heitä ei ole huomattu tai otettu todesta. Tämä voi johtua siitä, että ihmisillä ei ole valmiuksia kohdata vaikeita asioita. Uhrin näkökulmasta se on väkivallan hyväksymistä ja uhrin taakan lisäämistä. Kristuksen mielen mukainen rakkaus ei syyllistä eikä lyö haavoitettua.

Luonteva toisen ihmisen huomioiminen kuuluu jokaiselle uskovaiselle. On uhreja, jotka ovat saaneet kokea yhteisössä uskovaisten tukea ja rakkautta. Välittävä suhtautuminen kertoo uskosta vuotavasta lähimmäisenrakkaudesta, jota terve yhteisö parhaimmillaan edustaa.

Yhteisön maine ja sen säilyttäminen on tyypillisesti tärkeää erilaisten yhteisöjen jäsenille.

-Monet uskovaiset ovat kokeneet pedofiliatapausten julkisuuden myötä yhteisöllistä häpeää. Häpeään ei ole syytä sellaisilla, jotka eivät ole osallisia näihin rikoksiin, Salin muistuttaa"

(Eero Salin, Päivämies 14.11.2012, s. 13. Teksti: Maria Nieminen.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu