Itse(murhako)?

Olemme tuumineet itsemurhan ja uskonnon välistä suhdetta. Miksi itsemurhasta joutuu Helvettiin vaikka kaikki meidän syntimme on ristillä anteeksi annettu (ut). Jeesus uhrautui syntiemme tähden ettei meidän tarvitsisi elää syntisinä, jolloin miksi koemme olemassaolomme maan päällä vielä tärkeäksi.
Esim. Helsingissä asuva koditon kulkuri, jonka elämä ei ole muuta kuin tuskaa. Jos hän tappaisi itsensä, miksi hän joutuu ikuisesta kärsimyksestä ikuiseen kärsimykseen.
Eikös meillä jokaisella ihmisellä ole määrätty tarkoitus maan päällä jo syntymästämme asti. Entä jos tämän kyseisen kulkurin määrätty kohtalo on ollut itsemurha jo hänen syntymästään asti.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totuushan on se, että jokaista ihmistä tässä maailmassa tarvitaan. Yhteiskuntamme ei pysyisi kasassa, jos jokainen ihminen tekisi itsemurhan. Toki asiat eivät aina ole niin kirkkaalla astialla, kuin me keskiluokan ihmiset luulemme. Uskon ettei meille ole luotu minkäänlaista ennalta suunniteltua kohtaloa. Siksi meille on annettu nämä 10-käskyä, jotta voisimme niiden kautta kulkea elämämme Jumalan tahdon mukaisesti, jotta voisimme luoda oman kohtalomme mahdollisemman kirkkaalta astialta.
Syntimme on siis annettu anteeksi ristillä. Rikoksia ja anargismia siis tänäpäivänä estävät lait ja uskomukset.
Suomi maana on hyvä paikka elää, koska yhteiskuntamme ei anna kenenkään jäädä yhteiskuntamme ulkopuolelle hylkiöksi. Se, että asuuko kadulla nälkiintyneenä riippuu täysin omasta tahdostaan. Tämä "esimerkki" henkilö voisi hakeutua sossunluukulle ja yrittää nousta takaisin jaloilleen, jos häneltä löytyisi tahtoa.
Itsemurhasta monen uskonnon mukaan joutuu kadotukseen. Näin ovat uskontomme tulkinneet raamattua, mutta se taas riippuu ihmisestä. Kaikki ihmiset voisivat tulkita raamattua eri tavoin. En kuitenkaan itsemurhaa kannata, mutta en sanoisi suorasanaisesti, että siitä Helvettiin joutuisi, jos muuten on elämänsä synnittömästi elänyt. Vaikkakin ristiriidassa olemme käskysn numero 5. "älä tapa".

Äänestä
  • Siellähän varsinainen tietäjä tuntuu olevan! Pisti silmään tuo kommenttisi "jos muuten on synnittömästi elänyt". Oletkos itse niin tehnyt? Epäilen suuresti, muuta voinhan toki olla väärässäkin. Sen verran on omakohtaista kokemusta itsemurhan tehneistä,että tuntuu tosi rankalta, jos aletaan spekuloida sitä, että joutuuko helvettiin. Miksi joutuisi? Minun kaksi sisarusta on tehnyt itsemurhan ja ymmärrän miten rankaksi jonkun elämä voi käydä, kaikille ei vai ole ruusuja jaossa tässä elämässä,eikä kaikki paha ole itse hankittua tässä maailmassa niin kuin ei kaikki hyväkään, vaikka joku niin ulkokultaisesti kuvittelisikkin. Ja kukapa sitä itsemurhaa kenellekkään toivoisi. Ja väitteeseesi "Suomi on hyvä paikka elää, koska yhteiskuntamme ei anna kenenkään jäädä yhteiskuntamme ulkopuolelle hylkiöksi" ei tämän päivän Suomessa pidä enää paikkaansa, tokkopa on koskaan pitänytkään, tosin en ymmärrä mitä tuolla hylkiöllä tarkoitetaan, itse pidän yhteikunnan ulkopuolellejäävinä etenkin nuoria työttömiä, joista ollaan sorvattu tämän päivän ilmaistyövoimaa ja sairaita, oman onnensa varaan jätettyjä. Toivon kaikille elämänilon kadottaneille voimia ja muistakaahan rakastaa itseänne,olette sen arvoiset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pastori rypäle kirjoitti:

Olemme tuumineet itsemurhan ja uskonnon välistä suhdetta. Miksi itsemurhasta joutuu Helvettiin vaikka kaikki meidän syntimme on ristillä anteeksi annettu (ut). Jeesus uhrautui syntiemme tähden ettei meidän tarvitsisi elää syntisinä, jolloin miksi koemme olemassaolomme maan päällä vielä tärkeäksi.
Esim. Helsingissä asuva koditon kulkuri, jonka elämä ei ole muuta kuin tuskaa. Jos hän tappaisi itsensä, miksi hän joutuu ikuisesta kärsimyksestä ikuiseen kärsimykseen.
Eikös meillä jokaisella ihmisellä ole määrätty tarkoitus maan päällä jo syntymästämme asti. Entä jos tämän kyseisen kulkurin määrätty kohtalo on ollut itsemurha jo hänen syntymästään asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu