Kaksi päivää ?
Maailman luomisesta lähtien tähän päivään saakka on lepopäivän/sapatin viettäjiä ollut kristittyjen keskuudessa.
(1 Moos 2:1-3, 2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5:12-15, Luuk 16:17, Matt 5:17-20, Jes 66:22-23)
Korpivaelluksen aikana Jumala erotti sapatin muista päivistä mannaihmeellä. (2 Moos 16:4-5, 14-36. Näin tapahtui 40 vuoden ajan.
Jeesus tiesi ennalta että Jumalan lakiin kajotaan, ja varoitti tästä etukäteen. (Dan 7:25, Matt 24:15-22) Myös apostolit puhuivat suuresta luopumuksesta; Apt 20:28-31, 2 Tess 2:1-12, 1 Tim 4:1-2. Apostolit puhuivat tässä alkuseurakunnan luopumuksesta.
Koko ihmiskunnan historian kysymys on aina ollut Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan laista. Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan lain arvovaltaa on tavoiteltu ja yritetty korvata ajan saatossa. (Ilm 14:12, 12:17)
Poliittisista ja pakanallisista myös kirkollisista ja sosiaalisista syistä juutalaisvastaisuus yltyi Rooman valtakunnassa, ja keisari Hadrianus antoi juutalaisia vastustavat lait 135 jkr. Juutalaiset olivat kieltäneet Kristuksen. Rooman kristityt halusivat tehdä eroa juutalaisuuteen. Erottuakseen juutalaisuudesta he kokoontuivat Jumalan palveluksiin sapatti-iltaisin auringonlaskun jälkeen. Kokoukset venyivät usein viikon ensimmäisen päivän sunnuntain puolelle. Silloin he olivat myös ”viikon ensimmäisenä päivänä koolla” kun sen ajan vuorokaudet vaihtuivat auringonlaskujen mukaan.
Sen ajan keskiaikainen kirkko ryhtyi toimiin. Sapatin merkitys alennettiin "Mooseksen käskyksi ja vain juutalaisten juhlaksi." Sapattia oli kuitenkin säädetty 2000 vuotta ennen Juudaa jonka jälkeläisiä juutalaisten heimo olivat. Jumalan asetus koski ihmiskuntaa ja sapatin vietto vähentyikin vasta apostolisen ajan jälkeisessä luopumuksessa. Useat kirkkoisät kehittivät erilaisia oppeja miten sapatin sijaan vietetään auringonjumalan päivää. Auringonpalvonta oli tuolloin pakanaväestön uskonto. (Auringonpäivä= Die Solis Sanday/ Helium juhla/ valon juhla)
Alkuseurakunta oli tietoinen sapatin ja sunnuntain erosta. He eivät tahtoneet luopua Jumalan omasta käskystä. Osa seurakuntaa jäi uskollisiksi ja toinen osa lankesi poliittisiin ja uskonnollisiin sovitteluihin. Sunnuntai ei ollut lepopäivä silloinkaan vaan yhteisen Jumalanpalveluksen päivä. Kristinusko ja pakanallisuus kohtasivat sosiolifestyle yms. syistä, ja yhdistyivät tekemällä keskenään sovitteluja. Jumalan antamat asiat jäivät toiselle sijalle arvovallassa.
Suuri läpimurto sunnuntain hyväksi tapahtui 7.3.321 jkr, jolloin Keisari Konstantinus Suuri määräsi lakiasetuksella sunnuntain lepopäiväksi. "Auringon kunnianarvoiselle päivälle" luki asetuksen tekstin metodi. Keisarin metodi oli myös työvoimapolitiikka. Oli kiusallista kun kansa vietti kahta joka viikko toistuvaa juhlaa kun lepopäiviä oli vain yksi ja kuutta työpäivää kohden.
Sotilaille säädettiin rukoukset joita sekä valon juhlan viettäjät että kristityt voisivat käyttää yhteisesti. Tämän jälkeen keskiajan kirkolliskokouksissa säädettiin rangaistuksia sapatin viettäjille. Sapatin vuoksi vihattiin monin tavoin kokonaisia perheitä. Keskiajan kirkko itse väitti sunnuntaita valtansa ja mahtinsa merkiksi.
jatkuu heti alla........................
Maailman luomisesta lähtien tähän päivään saakka on lepopäivän/sapatin viettäjiä ollut kristittyjen keskuudessa.
(1 Moos 2:1-3, 2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5:12-15, Luuk 16:17, Matt 5:17-20, Jes 66:22-23)
Korpivaelluksen aikana Jumala erotti sapatin muista päivistä mannaihmeellä. (2 Moos 16:4-5, 14-36. Näin tapahtui 40 vuoden ajan.
Jeesus tiesi ennalta että Jumalan lakiin kajotaan, ja varoitti tästä etukäteen. (Dan 7:25, Matt 24:15-22) Myös apostolit puhuivat suuresta luopumuksesta; Apt 20:28-31, 2 Tess 2:1-12, 1 Tim 4:1-2. Apostolit puhuivat tässä alkuseurakunnan luopumuksesta.
Koko ihmiskunnan historian kysymys on aina ollut Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan laista. Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan lain arvovaltaa on tavoiteltu ja yritetty korvata ajan saatossa. (Ilm 14:12, 12:17)
Poliittisista ja pakanallisista myös kirkollisista ja sosiaalisista syistä juutalaisvastaisuus yltyi Rooman valtakunnassa, ja keisari Hadrianus antoi juutalaisia vastustavat lait 135 jkr. Juutalaiset olivat kieltäneet Kristuksen. Rooman kristityt halusivat tehdä eroa juutalaisuuteen. Erottuakseen juutalaisuudesta he kokoontuivat Jumalan palveluksiin sapatti-iltaisin auringonlaskun jälkeen. Kokoukset venyivät usein viikon ensimmäisen päivän sunnuntain puolelle. Silloin he olivat myös ”viikon ensimmäisenä päivänä koolla” kun sen ajan vuorokaudet vaihtuivat auringonlaskujen mukaan.
Sen ajan keskiaikainen kirkko ryhtyi toimiin. Sapatin merkitys alennettiin "Mooseksen käskyksi ja vain juutalaisten juhlaksi." Sapattia oli kuitenkin säädetty 2000 vuotta ennen Juudaa jonka jälkeläisiä juutalaisten heimo olivat. Jumalan asetus koski ihmiskuntaa ja sapatin vietto vähentyikin vasta apostolisen ajan jälkeisessä luopumuksessa. Useat kirkkoisät kehittivät erilaisia oppeja miten sapatin sijaan vietetään auringonjumalan päivää. Auringonpalvonta oli tuolloin pakanaväestön uskonto. (Auringonpäivä= Die Solis Sanday/ Helium juhla/ valon juhla)
Alkuseurakunta oli tietoinen sapatin ja sunnuntain erosta. He eivät tahtoneet luopua Jumalan omasta käskystä. Osa seurakuntaa jäi uskollisiksi ja toinen osa lankesi poliittisiin ja uskonnollisiin sovitteluihin. Sunnuntai ei ollut lepopäivä silloinkaan vaan yhteisen Jumalanpalveluksen päivä. Kristinusko ja pakanallisuus kohtasivat sosiolifestyle yms. syistä, ja yhdistyivät tekemällä keskenään sovitteluja. Jumalan antamat asiat jäivät toiselle sijalle arvovallassa.
Suuri läpimurto sunnuntain hyväksi tapahtui 7.3.321 jkr, jolloin Keisari Konstantinus Suuri määräsi lakiasetuksella sunnuntain lepopäiväksi. "Auringon kunnianarvoiselle päivälle" luki asetuksen tekstin metodi. Keisarin metodi oli myös työvoimapolitiikka. Oli kiusallista kun kansa vietti kahta joka viikko toistuvaa juhlaa kun lepopäiviä oli vain yksi ja kuutta työpäivää kohden.
Sotilaille säädettiin rukoukset joita sekä valon juhlan viettäjät että kristityt voisivat käyttää yhteisesti. Tämän jälkeen keskiajan kirkolliskokouksissa säädettiin rangaistuksia sapatin viettäjille. Sapatin vuoksi vihattiin monin tavoin kokonaisia perheitä. Keskiajan kirkko itse väitti sunnuntaita valtansa ja mahtinsa merkiksi.
jatkuu heti alla........................
Vastaukset 1
Vanhimmat
jatkoa edelliseen.............................
Maailmassa on kahdenlaista tapaa numeroida viikonpäivät. Raamatullinen tapa on että sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. Sapatti on lauantai ja viikon seitsemäs päivä alkuperäisessä viikonlaskussa. Suomessa siirryttiin 1.1.1973 uuteen viikkojärjestykseen kun seitsemänneksi päiväksi asetettiin sunnuntai. Osa almanakoista ehti mukaan vasta seuraavana vuonna.
Nykyinen käsitys lepopäivästä syntyi kun ryhmä katolisia ja protestanttisia teologeja yhdessä ryhtyivät ajamaan ajatusta että muutos olisi tapahtunut jo apostolisena aikana. Syyksi mainittiin Kristuksen ylösnousemuksen muistelu apostolisena aikana. Raamattu ei kuitenkaan anna ajatukselle tukea. Jeesus ja opetuslapset pitivät sapatin. (Luuk 4:16, Joh 15:10, Matt 24:20)
Opetuslapset viettivät sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen. (Luuk 23:56, Apt 13:42-46, 16:13, 17:2, 18:4) Jeesus ei muuttanut sapattia. (Luuk 16:17, Matt 5:17-20) Kristityt ovat velvollisia vieläkin noudattamaan lepopäiväkäskyä. (1 Joh 2:3-6, Joh 15:10, 1 Piet 2:21, Ilm 14:12, 12:17)
Alkuseurakunnasta lähtien on sapattia vietetty jokaisella vuosisadalla. Kristitty historioitsija Sozomen kirjoitti vuonna 440 jkr että hänen aikanaan koko muu maailma vietti sapattia Jumalan käskyn mukaan ja sunnuntaita valtion käskyn mukaan. Poikkeuksina hän mainitsi Rooman ja Aleksandrian seurakunnat jotka painostivat sunnuntain viettoon. Sapattia viettivät Intian kristityt 200 luvulla, Persian- 300 luvulla ja Skotlannin- 500 luvulla. Waldolaista osa 1200 luvulla, norjalaisista osa 1400 luvulla. Myös osa ruotsalaisista ja suomalaisista talonpojista. Eräät luterilaiset papit 1600 luvulla viettivät lauantaisapattia. Jumala itse on asettanut sapatin. (Joh 1:1-3,14, Kol 1:12-18) Sapatti muistuttaa meitä luomisesta luomisen muistomerkin merkityksessä. (1 Moos 2:1-4, 2 Moos 20:8-11, 31:13-17) Sapatti on Herran päivä. (Ilm 1:10, Jes 58:12-14)
Raamattu kertoo "sortuneiden muurien korjaajista ja maan asutuksen elvyttäjästä" kertoi silloin lepopäivän uudesta kunniasta jos jossakin päivän vietto on luopumuksen myötä jäänyt
ja antaa ohjeita sapatin viettoon; (Jes 58:12-14, Ps 119:174, Room 7:22, 1 Joh 5:3)
Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten. Ihmisen ja sapatin suhde on siis myönteinen. (Mark 2:27-28) Jumala on rakkaudessaan huolehtinut ihmisen tarpeista lepoon, hengelliseen hyvinvointiin ja Jumalan palvelukseen. Lepopäivä palvelee ihmistä, on ihmiselle siunaukseksi.
Jeesus opetti oikeata sapatin viettoa erotuksena fariseusten käskyille joista oli tullut taakka. Jeesus halusi palauttaa sapatinviettoon sapatin oikean luonteen ja -hengen.
”Jeesus on sapatin Herra.” Jumalan lain kunniassa pitäminen merkitsee kuuliaisuutta ja rakkautta !
”Henki ja morsian sanovat: ”Tule.” Joka tämän kuulee sanokoon: ”Tule” Joka on janoissaan tulkoon. Joka haluaa saa lahjaksi elämän vettä.” Minä tulen pian. ”Aamen” Tule Herra Jeesus.” ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikken kanssa.” (Ilm 22:17-21)
Jari Laurila
8.1.2013