raskausoireita vai jotain muuta?

eli homma alkoi niin että lauantaina 5.6 alkoi järkyttävä vatsan turvotus, näyttää kun olisin puolessa välissä raskautta ja sitä on jatkunut tähän päivään saakka (8.1) kolmena päivänä lämpö noussut; normaali 36,2 ja iltaisin ollut 36,8-37,1. 2 kertaa olen oksentanut ja monta kertaa yökännyt mutta ei niinkään mainittavaa pahaa oloa. testit näyttää negaa, tosin nyt olisi vasta 3 2 eli menkkojen pitäisi alkaa 13.1.
jotkut ruuat aika ajoin maistuu oudolta tai kuvottaa esim. juusto ja rasva. alavatsassa tuntuu välillä menkkamaista kipua lievänä ja menee nopeasti ohi. rinnat ovat kipeät! takana melkein 3 vuotta yritystä... lääkäriin soitin mutta käskivät vain odottamaan -.-
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ne pireethan johtuu raskaushormonista.
Raskaushormonia erittyy kun hedelmöittynyt munasolu on kiinnittynyt (tai kemiallisessa raskaudessa hipaissut kohduseinämää kiinnittymättä). Ainiin, kyllähän kohdunulkoinenkin nostattaa raskaushormonia, mutta vissiin vähemmän kuin kohdunsisäinen.
Jos oireesi johtuisivat ihan oikeasta alkaneesta raskaudesta, niin noin voimakkailla oireilla testi näyttäisi jo vahvaa plussaa.

Äänestä
  • Samaa mieltä!
    Minulla oli toki pientä kuvotusta ja ällötystä melko pian positiivisen raskaustestin jäljeen, mutta minulla se testi näytti plussaa. Minulla oli kuvaamiasi "raskausoireita" plussakierron ovulaation aikaan, ilman tuota oksetusta. Mutta kuten edellinen vastaaja kirjoitti, raskauden oireet johtuvat juurikin tuosta istukkahormoonista.
    Meidän yrittäessä tätä raskautta, minulla oli omasta mielestäni jos jonkinmoisia raskausoireita, enkä millään tahtonut uskoa, kun testit näyttivät vain yhtä viivaa :( Oma kroppasi voi tehdä sinulle helposti kepposet. Kuvittelet raskausoireesi, koska ajattelet olevasi raskaana. Toki noinkin pitkän yrityksen jälkeen varmasti tunnet oman kehosi varsin hyvin. Oireesi eivät siis välttämättä ole kuviteltuja. Koita jaksaa odottaa viikko ja tee testi silloin, jos oireesi vielä jatkuvat. Silloin testin pitäisi näyttää jos plussa

    Äänestä

aika varman plussan saat tuolloin 13 pv kun kuukautisesi pitäisi alkaa jos olet raskaana. Oireet on kyllä selvät ja hcg hormoni saattaa jo hyvin pienissä määrin nostaa oireita jos olet kovin herkkä, mutta ei välttämättä näy heti testissä kun hormoonia vielä liian vähän.

Hormoonimäärää tuplaantuu joka toinen päivä, joten kannattaa odottaa.

Äänestä

kiitos mieltä piristävistä vastauksista, tänään kp 24 ja paperiin jäi ruskeaa tuhrua eli se siitä sitten, vai? koskaan ei ole menkat aiemmin kyllä alkaneet ja aina päivälleen tarkat... ja edelliseen vielä:kyllä olen erittäin herkkä pahoinvoinnille esim. keinussa ei voi olla tulee heti oksennus, laivalle tai muihin keinuviin ei myöskään mitään asiaa..

Äänestä

Nyt alkoi kirkaverinen vuoto kp 24/28 eli se siitä sitten, matto vetäistiin jälleen kerran jalkojen alta. onnea kuitenkin muille odottajille, ehkä joskus sitten on meidän vuoro saada vauvantuoksuinen käärö syliin..

Äänestä

Näin käy valitettavasti joskus. :/ minullaki monen monta vuotta menkat tuli aina säännöllisesti, kun sit mulla alkoi semmonen vaihe elämässä että menkat on melkein joka kerta myöhäs, mut aina ne sieltä tulee. En ole yrittänyt tulla raskaaksi, mut yks mun kaveriki ties olevansa raskaana ja sillä raskaustesti näytti plussan tulosta vasta vkolla9, että tääki on nii erilaista jokaisella. Toivottavasti teillä vielä tärppäis. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuja kaivataan :) kirjoitti:

eli homma alkoi niin että lauantaina 5.6 alkoi järkyttävä vatsan turvotus, näyttää kun olisin puolessa välissä raskautta ja sitä on jatkunut tähän päivään saakka (8.1) kolmena päivänä lämpö noussut; normaali 36,2 ja iltaisin ollut 36,8-37,1. 2 kertaa olen oksentanut ja monta kertaa yökännyt mutta ei niinkään mainittavaa pahaa oloa. testit näyttää negaa, tosin nyt olisi vasta 3 2 eli menkkojen pitäisi alkaa 13.1.
jotkut ruuat aika ajoin maistuu oudolta tai kuvottaa esim. juusto ja rasva. alavatsassa tuntuu välillä menkkamaista kipua lievänä ja menee nopeasti ohi. rinnat ovat kipeät! takana melkein 3 vuotta yritystä... lääkäriin soitin mutta käskivät vain odottamaan -.-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu