Olen kiinnostunut kytevästä debatista! Mutta toivoisin selvitystä tähän pulmaan.
Klassinen musiikki on kuulemma vain toistoa, koska samoja Mozartin ja Beethovenin teoksia esitetään vuosisadasta toiseen. Toivottavasti tiedätte, että näilläkin herrasmiehillä pelkästään on yhteensä jo yli 1000 teosta. Se tarkoittaa melkoisen montaa sataa tuntia suurenmoista säveltaidetta.
Toivottavasti tiedätte, että myös uutta klassista sävelletään koko ajan. Tämä uusi klassinen on aivan erilaista kuin barokki tai klassismi, jotka myös keskenään ovat aivan erilaisia. Taidemusiikki muuttuu - ihmiset päättävät, pitävätkö, mutta kehitystä tapahtuu, toisin kuin koskaan populaarimusiikissa.
Taidemusiikin vahvuus on myös se, että musiikki on dynaamiikaltaan ja temmoiltaan tulkinnanvaraista, ja siksi erilaisia tulkintoja syntyy valtavasti. Jokainen livetulkinta on omansa, riippuen esittäjien ominaisuuksista. Jokainen Hamlet ei ole samanlainen - jokainen on erilainen. Menkää teatteriin ja kokekaa eri näyttelijöiden tulkinta - ohjaajan sana. Sama pätee Mozartin mihin tahansa teokseen. Teatteri ja sinfonia ovat elävää taidetta!
Elokuvat ja äänilevyt vasta toistoa ovatkin. Ne eivät ole eläviä, vaan aina sama ankea sähköinen "kokemus".
Lisäksi kehittäisin ajatteluanne seuraavalla tiedonannolla: Populaarimusiikin artistien taipumus on ludoa selvästi vähemmän uutta musiikkia. Poppari luo yleensä 10 vuoden aikana albumeita, jotka ovat "klassikoita". Sitten hänen musiikkinsa muuttuu selvästi vaatimattomammaksi, ja keikoilla tarve esittää vanhoja sävelmiä, kasvaa. Tämä pätee melkein jokaiseen: 60-vuotiaana hyviä kevyen musiikin biisejä tekevää artistia ei ole. Oikeastaan kaikki popparit ovat parhaimmillaan nuorina. Toisin on klassisessa: mestarit sävelsivät ikänsä ja kuolemaan saakka, kehittyen ja nerokkaampia teoksia luoden. Mistä tämä johtuu?
Klassinen kulttuuri ei ole toiston, äänitteiden tai kaupallisuuden varassa, vaan todellinen luova, kehittyvä ja ei-toisteinen musiikkikulttuuri.

Vastaukset 13
Vanhimmat
"Jokainen Hamlet ei ole samanlainen - jokainen on erilainen."
Osuva vertaus.
Kaikki popiksi luokiteltava ei myöskään ole kaupallisuuden varassa tai siitä ponnistavaa.
Millä tuntemuksella arvioit popin kehittymättömyyttä? Alueella on yhä kehittyviä artisteja, mutta kriteerit eroavat klassisesta. Kriteerit eivät tietysti perustuu klassisesta tuttuihin, jolloin on helppo tuomita kaikki paskaksi. Tämä on kuitenkin omasi ja kaltaistesi näkemys.
Äänilevyt ovat monelle tärkeitä, olleet jopa keskeisiä vuosikymmeniä. Höpinääsi livemusiikin kaikkivoipaisuudesta on todella mahdotonta allekirjoittaa. Tuoksahtaa vahvasti taas ammattilaisen elitistisyydeltä, kehittymisen paikka siis tässä kohtaa.
"Kaikki popiksi luokiteltava ei myöskään ole kaupallisuuden varassa tai siitä ponnistavaa."
Kyllä vaan on. Ja keinot ovat poikkeuksetta juuri siksi niin heppoiset.
"Millä tuntemuksella arvioit popin kehittymättömyyttä?"
Musiikillisella ammattitaidolla ja luontaisella lahjakkuudella.
"Alueella on yhä kehittyviä artisteja,"
Älä nyt? Millä tavalla he kehittyvät?
Musiikin laadun luotettava mittapuu on se, kuinka paljon sitä soittaa livenä vielä kymmenen vuoden muut kuin sen tekijä itse.
"Kaikki popiksi luokiteltava ei myöskään ole kaupallisuuden varassa tai siitä ponnistavaa."
Kaikki ponnistaa simppeleistä kaavoista tai niitten rikkomisesta. Klassinen musiikkin sen sijaan ei simppeleitä kaavoja ole koskaan sisältänyt, vaan sonaattimuoto ja fuuga etc. ovat monimutkaisia systeemejä, joiden sisällä tapahtuu kaikkien aikojen merkittävin musiikillinen luovuus. Sitä ei tapahdu säkeistö-keskikasi -rakenneratkaisujen populaarimusiikista. Populaarimusiikki on harvemmin musiikillisesti luovaa.
"Millä tuntemuksella arvioit popin kehittymättömyyttä? Alueella on yhä kehittyviä artisteja, mutta kriteerit eroavat klassisesta. "
Ymmärtääkseni progressiivisen rockin erikoisuudet ja taiteellisuudet ovat peruskauraa klassisen musiikin maailmassa. Popissa intoillaan vähänkin hienostuneemmasta soinnunkäytöstä.
Mozart ja Brahms hallitsivat musiikin keinot ja saattoivat säveltää mitä mieleen juolahtaa. Kukaan poppari ei ollut vapaa tekemään mitä itse halusi, ja nyt kyse ei ole levy-yhtiön kaupallisista vaatimuksista: ei kukaan poppari vaan pysty tekemään konserttoa tai kvartettoa vaikka haluaisi.
Sen kertoo vaikka Beach Boys tai Beatles: miksi he eivät koskaan pistäneet levyilleen jotain muuta kuin säkeistölauluja? Olisi ollut 9. kappale sittenkin konsertto. Tai 11. raita sinfonia?
Ei onnistu poppareilta kuin laulut.
konsertto tai sinfonia ei ole itseisarvo eikä mittari.
On sekä itseisarvo että mittari. Musan parasta antia ovat konsertot ja muu isokokoinen orkesterimusiikki.
ai oikein isokokoinen...
Niin, oman mielipiteesi perusteella. Asia pitäisi voida nostaa mielipiteestä faktan tasolle, mikä on näin spekulatiivisella alueella kuin musiikki perin hankala haaste.
Tilanne on vähän sama kuin arvottaisit eri ammatteja: toiset ovat arvostettuja, toiset roskatyöntekijöitä riippuen koulutuksesta ja perinteiden vahvuudesta. Enemmän koulutusta vaativat, perinteiset ammatit olisivat tällälogiikalla niitä arvostetuimpia, eikö totta?
Tervemenoa elitistiseen, yksiulotteiseen maailmaan hyvät ystävät (kuten tapaatte vitsailla)..
Lännessä on ollut satoja vuosia yksimielisyys siitä, että sinfonia on säveltäjän kuninkuuslaji, jossa taito punnitaan.
60-luvun pop ei muuta musiikin normeja.
-ihmettelen välillä kovastkin,kuinka jotkut jaksavat käydä "debattia", sellaisen tyypin kanssa,joka ei ymmärrä mitä se tarkoittaa oikeasti...yhden totuuden,ja senkin huonosti tajuava,muka klassisen musiikin tunteva selvästikin jostain lievästä vainoharhaisuudesta kärsivä,huomionkipeä, asennevammainen, Beatles-kompleksinen dhommitextaaja, on kyllä ylivoimaisesti ansainnut jonkun antimitalin saavutuksistaan tällä sivulla...uskomaton häiris.
Ihmettelen itse samaa, mutta ihmettelen myös mikä on sinun osallistumisesi keskusteluun. Uikutus siitä että Beatles on "täyttä tavaraa" ja "ylivoimainen" ei ole koskaan ollut uskottavaa. Beatles on 60-luvun popin valovoimaisin All My Loving- ja Penny Lane -lauluineen, mutta todellinen tietoisuus Mozartista on muuta kuin kokoelman kuuntelu. En usko, että olet esim. oboeisti tai oopperalaulaja, joka tuntisi musiikkia kovin hyvin.
Eli kun minä - törkeän epäkohteliaasti - sivistän, sinä et tee mitään merkittävää palstalla. Puolustat vain tunnepohjalta Beatlesia.
En uikuta, vaikka saat toki olla mitä mieltä tahansa kirjoituksistani; mitä välii...toki huomaan,että textisi on niin kovin tuttua dhommityyliä; eli on aivan turha haaskata aikaansa tämän enempää sinun roviollasi....