TEM-.tiedote ydinjätehuollosta

http://www.tem.fi/?s=2471&89519_m=109171

Fennovoiman pyrkimykset Onkaloon toistaiseksi hylätty,
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

TV-uutisten mukaan neuvotteluja tullaan myös jatkamaan mahdolliseen yhteiskäyttöön pääsemiseksi.Arvioitiin taustalla olevan ministerin evästys tähän toimintaan.Kaikki on ehkä edelleen auki.

Äänestä
  • Aloittaja

    Näin on. Ajattelin twitter-tyylisen infon riittävän -- asiasta syntyy keskustelua, kun on tietoa. Ei jaksa kaikkea purkaa.

    Ehkä päätöksen "jäädytys" tehtiin siksi, että haluttin tarkkailla mitä tapahtuu - siis tarvitseeko Fennovoiman vuoksi tehdä yhtään mitään päätöstä.

    Äänestä

Posiva varmaan osaa hinnoitella homman hyvin. Tai sitten ei, koska loppusijoituskustannukset voivat olla moninkertaiset arvioihin ja tähän asti kerättyyn rahaan nähden. Jos kustannusten laskeminen on vaikeaa, niin luulisi Fennolle löytyvän sellainen hinnaltaan avoin sopimus, jossa se lopulta maksaa todelliset kustannukset. Se taas voisi olla epäilyttävä sijoittajien kannalta.

Äänestä
  • Hinnoittelu olisi sikäli selväpiirteistä, että Fennovoima joutuisi ensin maksamaan kynnysrahana oman osuutensa verran (polttoainemäärään suhteutetun osan) tähänastisista kustannuksista, eli maksettavaa tulisi varmaan jotain 100-200 milj. euroa. Sen jälkeen FV maksaisi kertyvistä kustannuksista oman osuutensa verran. Tietysti Posivan omistajat voisivat kinuta lisäbonusta lähes valmiiseen pöytään tulijalta.

    Äänestä

  • 19+20 kirjoitti:

    Hinnoittelu olisi sikäli selväpiirteistä, että Fennovoima joutuisi ensin maksamaan kynnysrahana oman osuutensa verran (polttoainemäärään suhteutetun osan) tähänastisista kustannuksista, eli maksettavaa tulisi varmaan jotain 100-200 milj. euroa. Sen jälkeen FV maksaisi kertyvistä kustannuksista oman osuutensa verran. Tietysti Posivan omistajat voisivat kinuta lisäbonusta lähes valmiiseen pöytään tulijalta.

    Posiva ja Fennovoima aloittavat neuvottelut luolan yhteioskäytöstä."Tarvittaessa valtio voi myös määrätä osapuolet neuvottelemaan" kertoi ministeri Vapaavuori äsken TV-uutisissa.Eli se mistä on aiemmin puhuttu kuiskaten, tuli nyt jämäkkäästi kaikille julkilausutuksi.Kaikki muu on tämän jälkeen turhaa spekulointia ja asia on ajankohtainen aikaisintaan joskus 2020-luvulla käytännössä.

    Lisärokkana sopassa on luolaston tila, elikä minkä verran sinne voidaan sijoittaa ydinjätettä. Nykyiset omistajat haluaa että omat jätteet varmasti mahtuu. Fennovoima voi tulla mukaan uuteen sijoituspaikkaan.

    Äänestä

  • Jopas jotain kirjoitti:

    Posiva ja Fennovoima aloittavat neuvottelut luolan yhteioskäytöstä."Tarvittaessa valtio voi myös määrätä osapuolet neuvottelemaan" kertoi ministeri Vapaavuori äsken TV-uutisissa.Eli se mistä on aiemmin puhuttu kuiskaten, tuli nyt jämäkkäästi kaikille julkilausutuksi.Kaikki muu on tämän jälkeen turhaa spekulointia ja asia on ajankohtainen aikaisintaan joskus 2020-luvulla käytännössä.

    Mikä sitten enään jarruttaa hankkeen käynnistämistä? Hihat vaan heilumaan ja Suomi nousuun.Usea ministeri on mediassa viime aikoina hokenut työllistämisestä "kun saataisiin työpaikkoja". Energia ne työpaikat tarvitsevat toimiakseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5836427 kirjoitti:

http://www.tem.fi/?s=2471&89519_m=109171

Fennovoiman pyrkimykset Onkaloon toistaiseksi hylätty,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu