Käyttäjä zorroz kirjoittaa seuraavaa:
Finasteridi laskee DHT tasoa 24h kuluessa 60-80%.
Ylempi kirjoittaja sanoi sekoitti nyt hormonaaliset vaikutukset hiusten kasvun nopeuteen.
Vaikutuksen huomaa nopeasti jos on yhtään herkemmän puoleinen ihminen.
Kaikilla meillä on omanlainen keho ja se toimii hieman erilailla pitkin elämää.
Itse huomasin finasteridin vaikutuksen saman päivän iltana. Selkeä pumppaava tunne päänahassa.
Seuraavana aamuna huomasin erittäin ERITTÄIN hirveän vaikutuksen. En tuntenut penistä olevankaan.
Jostain ihmeen syystä olin päättäväinen ja ajattelin tämän menevän ohitse ja otin finasteridin myös toisena päivänä. Kolmannen päivän aamuna olin kuolla shokkiin katsoessani kehoani peilistä. En edelleenkään tuntenut penistä enkä kiveksiä - yhteys oli kuin katkennut aivojen ja genitaali alueen välillä.
Mutta peilistä näin että alapää oli kutistunut ennen murrosikää olleeseen kokoon.
Elämäni pelottavin tai pelottavimpia hetkiä.
Lopetin kemikaalin ottamisen tietysti siihen paikkaan. Lääkäri ei tietenkään usko moista kun ei ole rahkeita auttaa tai ymmärtää tms.
Alapää on palautunut osittain muttei vielä vuoden jälkeen kokonaan. Rentona penis on pieni ja erektiot heikkoja ja kestää max. minuutin.
Olen menossa vihdoin toivottavasti hormoneista tietäbälle erikoislääkärille. Vuoden olen ollut vain apaattisen alakuloinen asian suhteen. Pakko vaan mennä lääkärille :(
En ikimaailmassa toivoisi tätä kohtaloa kenellekkään ja siksi viitsin nyt keskellä yötä kirjoittaa varoituksen sanat. Aja letti ja vaali testosteroniasi. Hormoneilla ei ole leikkimistä! Ihmisen hormoni järjestelmä on uskomattoman monimutkainen eikä sitä ymmärretä täysin vieläkään.
Dihydro-testosteroni vaikuttaa genitaalien kasvuun ja terveyteen, parran kasvuun, lihaksiin, mielialaan jne.
Olin erityisen altis tälle jostain syystä - nyt kun oon lukenut netistä niin monet on käyttäneet kuukausia taui vuoden ja sitten on käynyt samalla lailla. Ilmeisesti hormonien nopea heittelehtimenenkin voi suistaa järjestelmän kumoon joten jos tahtoo lopettaa AR-estäjän niin kannattaa lopettaa annosta koko ajan vähentämällä eikä yht'äkkiä.
Jos on vain päivän syönyt niin lopettaisin heti siihen.Huvikseni en täällä kirjoita tätä...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9385942#comment-54227198

Vastaukset 9
Vanhimmat
Täyttä tuubaa tuo teksti.
Itse olen vetänyt finaa vuosia ja tukka hulmuten isken naisia - rumimpia saa potkia pois.
Tuntuu, että olen taas 18v siitosori. Saa olla koko ajan selän päällä!!
Oli kyllä elämäni paras teko tuo finan aloittaminen. Hiukset kasvo takaisin ja nyt on elämä mallillaan. Kutsuisin tuota finaa "elämän eliksiiriksi". Niin hyvä aine se on ollut.
hahahaha!
Aprillipäivä on vasta huhtikuussa.
Ensinnäkin, hiukset eivät kasva takaisin.
Korkeintaan hidastaa hiustenlähtöä. Mutta ei kasva takaisin esim. kaljuun päälakeen. joten älä puhu paskaa.
jos tulisit kadulla vastaan tinttaisin turpaan.
Kyllä kasvoi takaisin. Otan pillerin päivässä. Kutsun tuota onnenpilleriksi.. Siinä meni aikaa yli puoli vuotta, että tuloksia alkoi näkymään. Sen jälkeen on naismarkkinoilla osakekurssi kääntynyt jyrkkään nousuun.
Kaikki tämä vain 26e/400 päivää. Halpaa kuin saippua.
Kiitos finan.
Hei nythän mä ymmärrän mistä on kyse.
Fina ei aiheuttanut sulla mitään takaisinkasvua, entisetkin putosi pois finan ansiosta.
Nyt sitten haluat laittaa "pahan kiertämään" ja suosittelet että kaikki käyttäisi sitä.. että kaikki muutkin joutuisivat kärsimään kuten sinä.
Yksi pilleri päivässä finasteridia?
Eikö se ole iso annos, tietääkseni muut käyttäjät puolittavat sen mahdollisesti jopa 4 osaan.
Joo, huomaa että kaveri puhuu paskaa !
Yksi pilleri päivässä 1,25mg eli neljännes. 100 kpl pakkaus 26e laitetaan neljään osaan = 400 kappaletta.
Oikein mukavaa kun välillä tällekin palstalle kirjoitetaan tällaisia huumoripläjäyksiä. Sai nauraa oikein sydämen kyllyydestä. Tuo nimimerkki vitun kusettaja otti jutut liian tosissaan, näkihän sen jo sokea mummokin että jutut oli kirjoitettu kieli poskessa ja promilleja kunnolla päässä.
"En ikimaailmassa toivoisi tätä kohtaloa kenellekkään ja siksi viitsin nyt keskellä yötä kirjoittaa varoituksen sanat. Aja letti ja vaali testosteroniasi. Hormoneilla ei ole leikkimistä! Ihmisen hormoni järjestelmä on uskomattoman monimutkainen eikä sitä ymmärretä täysin vieläkään.
Dihydro-testosteroni vaikuttaa genitaalien kasvuun ja terveyteen, parran kasvuun, lihaksiin, mielialaan jne."
Kaikilla ne sivuoireet eivät ole välttämättä olleet yhtä pahoja kun mitä sulla ja sitä paitsi toisille se tukan päässä pysyminen saattaa olla tärkeämpi asia kun mitä ne hormonitoiminnot. Itse en todellakaan suostuisi finasta luopumaan, en vaikka se toisi minkälaisia sivuoireita tahansa, varsinkin jos kyse on vain jostain hormonipuolen jutuista, eli ei siis mistään terveydelle vaarallisista jutuista. Sen verran kalliita juttuja ne hiustensiirrot ovat tavan duunareille, ettei niissä halua todellakaan turhasta maksaa.
Olen itsekin huomannut sen, että finan syönti on tuuheuttanut tukkaani huomattavasti. Ei sitä heti huomaa, mutta sitten kun on yli vuoden verran sitä vetänyt, niin varsinkin päälaella se tuuheus kyllä näkyy tosi mukavasti. Suosittelen todellakin kaikille niille miehille tora finaa, joita se hiustenlähtö vituttaa.