Lokasuomi

Passska esimerkki rikollisen toiminnan jälkien peittelystä ja hyväveli verkostoista nykysuolessa. Ällöttää.

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Aseistautuneet jengiläiset uhkailivat Lokapoikien ympäristöjutun todistajaa /a1357804840930
767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toisaalta huvituttaa lukea näitä tiedotusvälineiden julkaisemia "raportteja", joiden kautta vallassa toimivat rikolliset ilmoittavat kansakunnalle miten meille voi käydä, jos emme tanssi heidän pillinsä mukaan. Asiat joiden pitäisi muuttua kohti oikeudenmukaisuutta rullaavat sensijaan entiseen malliin päin helevettiä.

Äänestä

Nykysuomessa vain rikoksella ja röyhkeydellä pärjää. Nuhteettomat ja toiset huoomionottavalla käytöksellä tulet leimatuksi pelleksi.

Äänestä

ja kansalta viedään aseet joilla voisi itseään puolustaa.

Äänestä
  • Tuossa kun olisi ensimmäinen tunkeilija saanut haulikon panoksen vatsaansa niin muut olisivat paenneet.

    Äänestä

" Nykysuomessa vain rikoksella ja röyhkeydellä pärjää. Nuhteettomat ja toiset huoomionottavalla käytöksellä tulet leimatuksi pelleksi. "

Tämä johtuu siitä, että aivopestyt massat ovat hyväksyneet kulttuurin johtopaikoille narsistiset psykopaatit sanelemaan pelisääntöjä.
Ilman mediaa ja sen viihteeksi naamioitua propagandaa tämä ei onnistuisi, siksi voimme tulevaisuudessa odottaa väkivallantekoja näitä median moraalittomia toimittajia ja turhiksia kohtaan, kun kansan oloja huononnetaan entisestään.

Jo koulujärjestelmässä pitäisi olla mahdollista puuttua psykopaattien kakaroiden käytökseen, oikeastaan noin pahasti sairailla yksilöillä ei pitäisi olla oikeutta pitää lapsia tai eläimiä. Psykopatia on nykyisin todettavissa aivojen kuvantamisella, joten tämän muille todella paljon haittaa tuottavan väestön seulominen ja hoitoonmääräys ei olisi mahdottomuus, mikäli vallassa ei olisi hyvä veli kerhot.

Äänestä
  • Kyseisellä hepulla oli ko hetkellä ryssämuija Irina, pijtääkö mun miennä työihin, samalla virolainen exä joka pyysi yhteiselle pojalle ruokarahaa, ei tippunut, antoi harvoin elatusmaksuennakkoa 150 kk, kirjallisena, elatusmaksut saatu ennakkoon, sitten lapsen isä kävi kellokoskella ilmoittamassa umpitunnelissa että jotta, isällä on niin paljon rahaa ettei tiedä, mitä sillä tekis, poika oli äitinsä kanssa nälkärajalla.

    Äänestä

Mitä päättäjät edellä(Rinne,Haavisto,Kulmuni),sitä muut rikolliset perässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskapojat kirjoitti:

Passska esimerkki rikollisen toiminnan jälkien peittelystä ja hyväveli verkostoista nykysuolessa. Ällöttää.

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Aseistautuneet jengiläiset uhkailivat Lokapoikien ympäristöjutun todistajaa /a1357804840930

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu