Käyn ahkerasti Lapuan uimahallissa. Jo pitkään on harrastusta häirinnyt tämä muoti-ilmiö, VESIVYÖJUOKSIJAT!!!!!! Heille on varattu, kyltillä merkitty oma rata/radat. Mutta kun ei, lukutaitoa ei ilmeisesti ole, tai ainakaan muita ei haluta ottaa huomioon.
Tähän lajiin ilmeisesti kuuluu olennaisena osana seurustelu muiden juoksijoiden kanssa. Siinä sitten kun neljäkin polkee rinnakkain, eipä juuri jää muille altaassa olijoille tilaa. Monet vielä katsovat kiukkuisesti ja mutisevat keskenään. Lapsia komennetaan pois tieltä. Uinninvalvojat voisivat puuttua tähän asiaan yhtä suurella innolla kuin ovat lasten tekemisiä vahtimassa.
Tottakai pitääkin lapsia vahtia, mutta käyttäytymissäännöt pitäis olla kaikille samat.
Oletan kuitenkin että nämä juoksijat maksavat saman maksun käynnistään kuin me muutkin käyttäjät. Miksi he saavat vallata koko altaan?!?!
Tähän lajiin ilmeisesti kuuluu olennaisena osana seurustelu muiden juoksijoiden kanssa. Siinä sitten kun neljäkin polkee rinnakkain, eipä juuri jää muille altaassa olijoille tilaa. Monet vielä katsovat kiukkuisesti ja mutisevat keskenään. Lapsia komennetaan pois tieltä. Uinninvalvojat voisivat puuttua tähän asiaan yhtä suurella innolla kuin ovat lasten tekemisiä vahtimassa.
Tottakai pitääkin lapsia vahtia, mutta käyttäytymissäännöt pitäis olla kaikille samat.
Oletan kuitenkin että nämä juoksijat maksavat saman maksun käynnistään kuin me muutkin käyttäjät. Miksi he saavat vallata koko altaan?!?!
Vastaukset 37
Vanhimmat
haitta löytyy, eli nämä virkiän "huippu-uimarit", joille on varattu päivittäin parhaaseen iltapäiväaikaan rata tai kaksi. Samaan aikaan nämä vesivyöhäiriköt tukkivat loput radat kuntouimareilta, joita olisi suurin ja maksavin käyttäjäkunta. Kilpauimarit eivät maksa aikoja omasta pussistaan ja vesivyötunkurit ovat suurimmaksi osaksi eläkeläislippulaisia, joilla olisi aikaa tulla täyttämään altaat vaikka aamusta siihenaikaan kun työtätekevät kansalaiset ovat tienaamassa. Siis nämä jotka pääsevät altaaseen vasta töiden jälkeen joutuvat kärsimään eniten. Puhumattakaan ohjatuista allavoimisteluista, jotka supistavat tehokasta kuntouintiaikaa entisestään...
Vali vali
valivali, osaakko muuta sanoa...
Uimarit kyllä maksavat täyden hinnan radastaan ja vuorostaan, joten vedähän kaveri vaan paino jalkaasi!
tomppel eivät muuten maksa
Samasta ongelmasta oon kärsiny. Monta rinnakkain ja tulevat sinne seurustelemaan keskenään, hankala on niitä sitten ohitella. Oon eres yrittäny kattoa rumasti päälle, mutteivat ymmärrä, tai sitten sen verran itsekkäitä, etteivät välitä. Seinäjoella tuntuu pelaavan paremmin toi homma, kyllä pelisäännöt pitää olla...
Voi että kun sinulla on hankalaa... Valittamalla joka asiasta se maailma pelastuu..
"sinulla"...... "joka asiasta".....?????????
Se on uinninvalvojan homma laittaa altaankäyttäjät kuriin. Kertokaa valvojalle, niin sen homma on huomauttaa asiasta vesikävelijöille yms.
Teillä on liian pieni uimahalli!
Kaupunki varmaan laajentaa mielellään nyt ennenkuin liitytte Seinäjokeen.
ei tartte laajentaa ei muutakun reikä seinään niin pääsöö seinäntaakse uimaan voi olla talavella kylymä mutta siitähän voi uira sisälle takaasi
mä lakkasin käymisen uimahallissa kun seurasin ihmisten sikamaisuutta---tullaan ja kastellaan muka ittensa ja uikkarit ja eiku uimaan---sitte pestään ku keretään---ihme järjestys---mun mielestä pitää ehdottomasti PESTÄ ITTENSÄ KUNNOLLA niin ylä kuin alapääkin---yhen uimarin sieniset varpaat olikin sitten viimeinen piste
no hyvä saatiin vähän tilaa altaaseen, toki on totta ettei yksi kuntouimareiden rata millään riitä, miestenpuolella saunassa istui 5 miestä joista kolmella uimahousut jalassa, kun kerroin ettei huvita pershikeä juoda, niin ilme oli melko hapan. Lapualla on kyllä kovatasoisia kilpauimareita joten suotakoon heille omarata, toisin kuin niille lukemattomille ukoille jotka notkuvat altaan matalassa päässä tukkimassa uimareiden kääntymis mahdollisuuden, he voisivat mennä vaikka porealtaaseen, saunaan, keskialtaaseen tai vaikka kahvioon höpöttelemään. kuinka moni teistä vyöjuoksia haukkuvista ovat kokeilleet sitä luulen että hymy hyytyy puolessa tunnissa ja hyvin niiden juoksijoiden kanssa olen toimeen tullut ainakin vielä ;D(itse en ole sitä kokeillut mutta vesi on hyvä vastus) itse en ole lapualla nähnyt ketään joka olisi itsensä kastellut ja mennyt peseytymättä uimaan(toki tuo edellä mainittu housut jalassa saunaan vähän häiritsi) noin yleensä toki en oikeen muutenkaan seuraa vieraiden miesten touhuja suihkussa, en siitä saa mitään kiksejä. jalkasientä saa luultavasti samaan rahaan jokaisesta suomen uimahallista tämä on ikävä sivutuote muuten niin virkistävässä paikassa. allasvoimistelu no se on kyllä ihan ihmeellisiin aikoihin vaikka on luultavasti todella hyvä liikuntamuoto sekin, mutta kolme radan varaus tuntuu jotenkin paljolta, no osa "uimareistakin" osaa heilua käsillään oikean ja vasemman kaistan kokonaan että ei kai sille mitään LAPUAN UIMAHALLI on mukava henkilökunta on mukavaa ja sijainti mainio etten tiä enempää mohkua siitä
En ole koskaan nähnyt, että vesivyöjuoksijat olisivat menneet kuntouimareille nimetyille radoille. Sen sijaan olen usein ihmetellyt vesivyöradalla törmäileviä "kuntouimareita". On tehnyt mieli osoittaa vesivyöjuoksukylttiä, mutta en ole kehdannut. En toki epäile, etteivät olisi lukutaitoisia, mutta havaintokykyvyn puutteista on noloa huomauttaa.
JA vesikin on liian kylymää lapsille lastenaltaas. Aina pitää suunnata johonkin muualle lasten kanssa. Kyllä lastenaltaaseen pitääs saada lämmin vesi. Sitten ns terapia-allas puuttuu täysin, jossa olis niitä hierovia vesisyöksyjä tms. Ei pelkkä poreallas riitä nykypäivänä. Me oomma liian mukavuuden haluusia ihimisiä, meille pitää olla parempaa. Hommatkaa meille parempaa, LAPUA.
Menkää muulle.
En ole missään muualla,nähnyt niin likaisia suihkupaikkoja kuin lapuan uimahallissa.Valokennon kohdalla on siisti ympyrä koska kädellä ohjataan vesi päälle,niin se kohta pysyy puhtaana.Eikö terveystarkastaja käy koskaan uimassa?Mikä on valvojan rooli tä'ssä talossa?
Tyypillistä lapualaista mentaliteettiä tässä minä itse ja ainahan me on oltu ja tehty ja uitu ja naitu täällä. Menkää muut kotiansa. Lapualaaset on perseistä kiertämään vähä muutakin kuin taukoa kunnioittavaa toista ja toisen omaisuutta sekä toisen maksamaa uintilippua mm.
Käytiin joskus ilmajoen uimahallis. Sielläkin oli vesijuoksijoita, mutta väistivät kyllä uijia eikä kattoneet edes rumasti päälle. Myös lapset sai hyppiä ison altaan päädystä, ja uimarit jätti sille kohdalle tilaa, ihan sopuisasti, eikä kukaan kattellu ketään rumasti. Tämä vain siis näistä mentaliteeteistä. Lapualla ei vain ole kovin sopuisaa väkeä, siitä moni asia johtuu.
Voi huh huh mitä kitinää konsanaan!!... Meillä täälä Roomassa kuulkaa hyvät ihmiset ei ollut mitään hätää vuonna 61 kun maaherra Porcius Festus kylpi pelkässä kloorittomassa vesialtaassa joskus päivät pitkät hänen edustajiensa seurassa. Ei ollu silloin mitään hienoja puhdistusmekanismeja altaassa. Mitä siitä jos jokunen kikkare kokkare tai juustosilsanenkin kellui muinoin altaassa suupielen vieressä! KÄkäkäkkääkäkä ollaan heti tänä päivänä jos jollakin on hieman "ralliraitaa" tai "kakkapihvi" uimahousuissa (tai pelkissä alushousuissa jos ei ole varaa uimahousuihin?). Ei oo kukaan vielä kuollu edes AIDS:iin uimahallissa täälä Lapualla!! Valivalivalivali!!!!
Kyllä täällä taas niin kovasti yritetään olla niin viksuja vilimaattisia luullen tuonlaatuisen tekstin olevan jotekin vitsikästäkin.
Ne runkkarit siellä eniten häiritsee
Mutteri tapaa runkata. Tais vaan kuolla joku aika sitten. Korjakkaa jos oon väärässä.
Käytiin pitkästä aikaa Lapuan uimahallissa. Suihkutilat likaiset kaikenlaista möhnää lattialla, vessoissa haisi tajunnan räjäyttävä KUSI. Ei siivoojaa näkynyt koko aikana. Myös poistuessamme samat kuset ja paskat lattialla, ja karmea haju.
Ollaan käyty myös Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan uimahalleissa, niissä ainakin siivoojat jatkuvasti letkulla pesemässä suihkutilojen ja vessojen lattioita. Eikä ole kyllä hajuhaittojakaan. Käyvät monta kertaa tunnissa, melkein aina kun suihkussa on niin siivooja on joko tulossa tai menossa. Lapualla ilmeisesti siivotaan päivän päätteeksi, jos silloinkaan.
Missä tämä Lapuan toinen uimahalli on....en ole ennen kuullutkaan.
Siivous on ulkoistettu eräälle firmalle ja jälki valitettavasti näkyy. Ennen olivat siivoojat paikalla myös käytön aikana
Siisti paikka kaikinpuolin
Siivoojat hoitaa kyllä hommansa hyvin
En menis moittimaan
Vasta Lapualle muuttaneena olen huomannut tuon saman kuin Svnai. Yleensä tulee käytyä uimassa päivän viimeisten tuntien aikana, suihkun ja pukuhuoneen lattia on tuolloin täynnä hiuksia, sukkanöyhtää ja mitä ikinä lattialle onkaan päivän aikana tippunut; suihkunraikkaana puhtailla varpailla kiva astella sen yli pukeutumaan...
Pienet ovat murheet täällä pienet niiden kantajat kun ei murheet(muruset) mieltä paina saapuu ajat ihanat....
On sullakin murheet🤣
Peseppä ne aivoskin suihkun raikkaaksi....
tai muuta vaikka takas sinne mistä ikinä tulitkaan...
Ei täällä Lapulla tuollaisia pilkun kaivelijoita tarvita😝
Lapualla ei kaivata mustia kikkarakarvoja minnekään. Altaassa kun saat suuhusi sellaisen, niin ei huvita hetkeen käydä.
Älä mee!
Kannattaa ehdottomasti käydä seinäjoella uimahallissa, paremmat tilat ja paluumatkalla voi käydä syömässä laadukkaan pitsan ja sitten prisman kkautta kotiin.
Milloin Lapuan uimahallissa on gay-päivät. Olen kyllästynyt Seinäjoen uimahallin gaykulttuuriin ja kaipaisin vaihtelua.
Härregyyd!! Lapuan uimahallissa on aina gay-päivät, ei siinä mitään, mutta jos jää kiinni siveettömyydestä niin takaoven kautta on toimitus mustalla limusiinilla suoraa simpsiölle IBC-säiliössä ja jonka sisältö valellaan Erkinmonttuun killumaan.
PS. Meidän siivoojilla on todella tehokkaat liuotinaineet.
TERVETULOA!
Olin maahanmuuttaja kaverin kanssa uimassa kun tämä päätti kusaista kiuluun. Ja jäi odottamaan uhria,no pari minsaa meni ja perus hönö pappa kasteli aluksi päänsä ja sit kiskaisi kiukaalle ja avot kun tuoksahti kunnon kusi 🤣 heh heh hee
Jos on flunssakausi niin mikäs siinä, kusekaa vain kiukaalle! Ainakin jengin nenät aukee kun ammoniakkihöyryt imeytyvät pitkin poskiontelojen limakalvoja. Ei huono.