KRP ymmärsi sentään

Yes

vetäytyä erkkomedian tavoitehakuisesta sopasta. "Tutkimisen" saatika syytteen aihetta ei tod. ole. Kaikken helvettiin niitä valtion rahoja nytkin jo ehdittiin tuhlata!

HS voisi joskus myös kantaa vastuunsa ja siistiä myös iltapäivälehteään.

6

187

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sir Liar

      Matti Vanhanen joutui Sanoman virittämään jalkaväkimiinaan.

      Tatu Vanhanen on jo vuosia kirjoitellut rotuoppejaan Helsingin Sanomien alakertaan. Juuri ennen kunnallisvaaleja Heleena Savela tarjosi oikein kunnollisen palstan muka kunnianosoituksena apulaisprofessori Tatu Vanhaselle ja vanha mies käveli poliittiseen miinaan vetäen tietenkin poikansa ja Suomen tasavallan mukaansa.

      Vanhasen epäröinti näkyy jälleen. Sen sijaan, että hän KIRKKAASTI sanoutuisi irti Tatu Vanhasen näkemyksistä, hän vain väistelee.

      Jälleen näemme, mihin johtaa - niin kuin Anneli Jäätteenmäen osalla - se, että Timo "Pää pusikkoon" Laaninen johtaa neuvonantoa.

      Laanisen reseptein Sanoma (Ilta-Sanomat, Pekka Ervasti) tulee jatkamaan Keskustan vastaista kampanjaa hamaan tulevasuuteen.

      • Elämme

        Jokainen on tekemisistään vastuussa.


      • Ratamo
        Elämme kirjoitti:

        Jokainen on tekemisistään vastuussa.

        Otsikossa kaikki.


      • Eikös tämä ole

        suoraa puhetta?:

        Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vakuutti torstaina, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei pidä antaa minkäänlaista kasvualustaa rasismille tai ulkomaalaisvihalle. Hän sanoi tämän olevan myös hallituksen ja hänen itsensä näkemys.

        Vanhanen kommentoi Porvoossa keskustan eduskuntaryhmän johdon ja ministereiden kokouksessa ensimmäistä kertaa isänsä emeritusprofessori Tatu Vanhasen lausuntoja.

        "Oma kantani on aina ollut hyvin liberaali suhteessa ulkomaalaiskysymyksiin, pääministeri sanoi. Hän korosti, että Suomi tulee tehdä houkuttelevaksi tänne muualta tuleville."

        "Olen tässä kysymyksessä äärimmäisen periaatteellinen. Tätä linjaa hallitus tulee noudattamaan tinkimättä."

        Vanhanen sanoi, ettei hän pitänyt isästään tehdystä Helsingin Sanomien haastattelusta, jossa Tatu Vanhanen esitteli näkemyksiään rotujen välisistä älykkyyseroista. Pääministeri katsoi, että hänet haluttiin provosoida mukaan keskusteluun nimenomaan asemansa vuoksi.

        Vanhanen korosti tässäkin yhteydessä, ettei hän aio väitellä julkisuudessa isänsä kanssa. Pääministeri painotti lisäksi ymmärtävänsä työministeri Tarja Filatovin (sd) huolen mahdollisista väärinkäsityksistä ulkomailla.

        STT


    • elämme

      Niin pitäisi siistiä, mutta kun siellä ovat niskanpäällä Lokalaitisen hengenheimolaiset.
      Mikähän lienee ministeri Filatovin älykkyysosamäärä. Hän kun ei ymmärtänyt mitä mieltä pääministeri oli isänsä lehtihaastattelusta.
      Pääministeri hoiti asian tyylikkäästi.
      Totta kai nämä lokalaitiset odottivat vesikielellä, että syntyy julkinen väittely pääministeri vastaan isä. Ehkäpä Filatovikin toivoi sitä.
      Varsinainen rotuasia oli jätetty taatusti taka-alalle sen jälkeen Erkon tallin uutisoinneissa.

      • Erottava

        Ja heti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe