Minulla on kaksi naapuria talossani, jotka riitelevät keskenään. Molemmat ovat todella usein alkoholin vaikutuksen alaisena. Toisella on lapset säännöllisesti asumassa toisella ei. Olenkin huolissani noista lapsista, kun joutuvat kohtaamaan aivan hulluja tilanteita, enkä usko että aikuinen osaa heille selvittää tilannetta oikein koska molemmat näistä riitapukareista selvittää asoita omaksi hyväksi tietenkin. Eivät kumpikaan tajua, että me ulkopuoliset kuullaan ja nähdään asiat. Molemmat ovat siis yhtä ulkona kartalta ja aivan yhtä sekavia. Me muut ollaan ahtaalla, kun molemmat selvittää asioita meille, eikä kukaan uskalla sanoa kummallekaan totuutta, ettei itse joudu ongelmiin heidän kanssa. Selvinpäin molemmat ihan ok mutta liikaa juovat ja siitä ongelmat kaikille. Mitä ihmettä me muut voidaan tehdä? Eivät kuitenkaan häiriköi esim. meluamalla liikaa tai usein. Mutta molemmat selkeästi herkkiä liipaisimeltaan!
Ahdistaa
voi ei
8268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi pitää puuttua? Ei kaikkeen tarvitse olla mielipidettä. Jos lapsist huoli tee ilmoitus.
Hienoa että kirjoitit tänne. Itsekin ilmoittaisin asiasta eteenpäin johonkin lastensuojeluun tms. ja kysyisin että miten asiassa voisi edetä.
Kamalaa että lasten tarvitsee kestää tuollaista eikä teilläkään ole varmasti kiva asua kyseisten henkilöiden naapureina. Lapsiin jättää traumat kun joutuu kasvamaan epävarmassa ympäristössä, joten hienoa jos viette asian eteenpäin, tällöin ainakin joku välittää lapsista.
Itse en välttämättä myöskään menisi sanomaan suoraan päin naamaa näille ihmisille (vanhemmille) koska jos ei tiedä ja tunne tarkemmin näitä vanhempia, niin ei tiedä heidän reaktiotaan ym.
Paavolassa sattuu ja tapahtuu...
Missä kohtaa on sanottu, että kyseinen juttu olisi Paavolasta.??
Hyvinkäällä tällaiset asiat tapahtuu oletusarvoisesti Paavolassa ellei toisin mainita.
Älä luule, äläkä oleta, vaan TIEDÄ.
Ei olla paavolassa mutta alkaa nää tyypit olemaan samaa sakkia. Olen päättänyt pyytää apua lastensuojelusta.
Hienoa! :)