Anteeksiannosta kysymys

Tämän viikon toisessa iltapäivälehdessä oli etusivun lööppi, että ministeri Maria Guzenina-Richardson on antanut anteeksi kuolleelle isälleen. Eipä siinä mitään, lööppiin pistetään, mikä lehden ostajia kiinnostaa.

Aloin kuitenkin ilkeästi miettimään, että mitä oikein tapahtui. Ymmärrän, että edesmennyt isä on häntä loukannut ja se on vaivannut mieltä. Mutta mitä virkaa on antaa anteeksi kuolleelle? Tai voiko sellaista edes antaa anteeksi, jota ei ole edes anteeksi pyydetty?

Edellisen johdosta kysyn, että mikä logiikka moisessa on?

21

182

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Samoja ajatuksia herätti minussakin. En ostanut lehteä, mutta luin netistä. Mietin myös, mitä kumman pahaa isä on mahtanut tehdä. Pahimmat mielikuvat tulivat mieleen.

        Se että ihminen joutuu kantamaan kaunaa kuolleelle, on rankkaa. Ehkä Guzenina-Richardson halusi kertoa eheytymisestään, mutta mitä se ajaa sitten on lehden lööpeissä. Guzenina-Richardsonin äidille tiedoksi, jolle edelleen kaunaa kannetaan?


    • Mietin myös lööpin nähtyäni että miksi tästä on edes kirjoitettu.
      En ymmärrä mikä logiikka on että yhtäkkiä päätetään julkisesti antaa anteeksi kuolleelle ihmiselle iltapäivälehden kannessa.

      Maria Guzenina-Richardsonilla on tietenki oma painava syynsä, hyvä ihminen kun hän näköjään on ja kaikesta päätellen kovin anteeksi antavainenkin. No jos positiivisesti ajattelee parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

      Itse näen tässä enemmänkin julkisuuslogiikkaa,jostain henkilökohtaisesta kipeästä asiasta on tehty (tai yritetty tehdä) positiivinen ajatus anteeksi annosta ja ajatuksesta että aina voi aloittaa alusta vaikka toinen onkin jo kuollut.

      Ei tullut ostettua lehteä.

    • KoppavaHoro

      no onhan anteeksiannolla sellainen psyykkinen merkitys, varsinkin antajalle. voi mennä eteenpäin, ei tarvi kuluttaa energiaa kaunaan ja katkeruuteen. anteeksi huono kirjoitus, toinen käpälä on taas kipsissä.

      • Minulle tuli tuo sama mieleen vähän aloituksen laatimisen jälkeen. Sillä helpotetaan omaa oloa. Vaan silloinhan kyse ei olekaan järin pyyteettömästä ja kauniista teosta. Hyödyllisestä hyvinkin.


      • köyhä saunan taakse?

        Et kuitenkaan, päästääksesi eteenpäin, pysty antamaan anteeksi köyhille, jotka "tyhmyyksissään" erehtyvät tekemään lapsia?


    • Julkkiskirjoitukset eivät yleensä kiinnosta.

      Anteeksiantamisen teema on kiinnostavampi. Monella lienee kasvattajiaan kohtaan jotain sellaista, mistä kantaa tuskaa ikänsä. Vihasta luopuessaan, hyväksyessään tapahtumat realistisena totuutena ja kyetessään anteeksiantoon on oman tunnistamattomien kipupisteiden purkautumista. Itselleen siinä palveluksen tekee - aina - anteeksianto ei niinkään kosketa annettua kuin antajaa. Kuten Horo sanoi edellisessä, ei tarvii kuluttaa energiaa katkeruuteen/kaunaan. On lupa mennä eteenpäin ja pystyy täysipainoisemmin nauttimaan elämästä.

    • Aman

      Myynninlisäys. Lehti sai lisää ostajia vihjailevan otsikon johdosta ja Maria sai itsestään yhden lööpin. Tasaraha.

    • Meillä kaikilla on joku sisäinen suhde kuolleisiin läheisiimme: he vaikuttavat sisäisesti meissä myös kuolemansa jälkeen.
      Kuollutta kohtaan voi tuntea kaunaa ja katkeruutta, ja voi toki kysyä, onko se järkevää. Toisia vainajiamme ajattelemme lämmöllä, eikä se ole yhtään järkevämpää tai vähemmän järkevää kuin negatiivisten tunteiden tunteminen.

      Anteeksiantaminen kuolleelle voi olla vaihtoehto sille, että jatkamme vihan tai kaunan tunteita häntä kohtaan.

      Mutta miksi me yleensä tunnemme mitään tunteita sellaista kohtaan joka ei ole läsnä?

      • Ratikka-kulakki

        Kaarne on viisasa vvasemmistolainen ja voisi neuvoa , sen miten pääsen isieni tuottataamasta häpeästä ;´´ó(
        Isoisäni Göbbels kasvatti sukuni kokkeleiksi vastentahtoisesti :(

        Nyt haluaisin saada syntini anteeksi..............



        krhöm................eihän Raamatuussa mainita mitään synnistä kuminuken kanssa?


      • Ratikka-kulakki kirjoitti:

        Kaarne on viisasa vvasemmistolainen ja voisi neuvoa , sen miten pääsen isieni tuottataamasta häpeästä ;´´ó(
        Isoisäni Göbbels kasvatti sukuni kokkeleiksi vastentahtoisesti :(

        Nyt haluaisin saada syntini anteeksi..............



        krhöm................eihän Raamatuussa mainita mitään synnistä kuminuken kanssa?

        Annan sinulle anteeksi, vaikka et liene vielä kuollut: mene rauhassa.


      • Ratikka-kulakki kirjoitti:

        Kaarne on viisasa vvasemmistolainen ja voisi neuvoa , sen miten pääsen isieni tuottataamasta häpeästä ;´´ó(
        Isoisäni Göbbels kasvatti sukuni kokkeleiksi vastentahtoisesti :(

        Nyt haluaisin saada syntini anteeksi..............



        krhöm................eihän Raamatuussa mainita mitään synnistä kuminuken kanssa?

        Jaa että Hullu-Anselmi on vielä hurskas uskovainenkin...


    • Anteeksiantaminen voi olla merkki siitä, että on vihdoinkin kypsä/ valmis siirtymään eteenpäin.
      Ilman katkeruutta haluaa ravistella vanhat taakat pois sisimmästään ja tehdä tilaa uusille asioille. Ei ole teveellistä raahata ikäviä muistoja mielessään läpi koko elämän. Katkeruus myrkyttää myös ympäristöä ja läheisiä.
      Oma mielenrauha on tärkeämpää, kuin vaanha vihanpito.

    • ***

      Logiikkaa etsisin lähinnä juuri tuosta minkä itsekin totesit: "lööppiin pistetään, mikä lehden ostajia kiinnostaa".

      Logiikkaa etsin myös tämän viikon YLE:n otsikosta: "Martin Saarikangas ei usko Ranskan toimineen säännösten vastaisesti tukiessaan loistoristeilijätilauksen saamista STX:n ranskalaistelakalle." - Tosiasiassahan Saarikangas sanoi haastattelussa: "Tunnen tämän telakan ja ranskalaiset päättäjät ja siellä varmaan ei ole toimittu siten, että mitään löytyisi..." jolla taas ei ole mitään tekemistä otsikon kanssa :)

      • Totuus vs. lööppi. Teennäisin lööppi viime aikoina on mielestäni ollut, kun väitettiin, että joku julkkis oli antanut nyrkin puhua ja seuraavalla rivillä oli kyseisen henkilön kommentti: "Kiistän".

        Vähän kuin tekisi lööpin: "Pressa on pedofiili!" ja pienellä fontilla alle: "Pressa kiistää". Ei sitten vissiin edes julkisen sanan neuvostolla ole mitään huomautettavaa, kunnianloukkauksesta tai rikosoikeudellisesta seurauksesta puhumattakaan.

        Ps. Suomen ja Ranskan ero STX:n suhteen on ymmärtääkseni siinä, että valtio ei saa tukea telakkaa, mutta valtio-omistaja saa. Ja Ranskan valtio omistaa osan tappiollisesta STX:stä. Tällä perusteella Suomen valtion juristit ainakin neuvoivat hallitusta olemaan antamatta lainaa. Paska homma kaikin puolin, niin valtion, yritysten kuin työntekijöidenkin puolesta vaan minkäs teet.


    • Nettiversiosta en löytänyt viitteitä asiaan ja keltaista lehdistöä voi tulkita miten haluaa.
      Miksi hän antoi anteeksi ja mitä hän antoi lopulta anteeksi, tietää todennäköisesti vain hän itse.
      Oliko isän teko suuri vai pieni, ainakaan minä en tiedä

      Kun antaa anteeksi, pääsee mieli vapaaksi, sanovat. Millä tavoin? Vapauttaako se myös "Oliko viisasta antaa anteeksi" kysymykseltä?
      Jos ihminen on kohdellut sinua törkeästi, onko mitään syytä antaa anteeksi? Siitä huolimatta, että tekijä olisi kuollut?

      Aikanaan, kun oli tapahtunut jotain traagista muistan lukeneeni lauseen, mikä suurinpiirtein meni seuraavasti "Kun etsimme ymmärrystä ihmisen teolle, haemme samalla teolle hyväksyntää".

      Eikö anteeksianto omalla tavallaan aja samaa asiaa, kun henkilö joka ei katso tehneensä mitään väärää saa anteeksi uhriltaan. Silloin uhrista tulee kaksinkertainen uhri?
      Ja yleensä narsistiset henkilöt eivät näe teoillaan olevan mitään anteeksi pyydettävää.

      Jos mies tai nainen käy vieraissa ja saa sen anteeksi, pettäjä yleensä katsoo anteeksiannon hyväksyvän hänen toimintansa ja pettää uudelleen.

      Sinänsä ministerin anteeksianto tuli huonoon aikaan, sillä tänä vuonna ei ole yksiäkään vaaleja.

    • Vaikeiden asioiden kypsyminen ottaa aikaa. Voi hyvin olla aivan totta, että nyt menneet on menneitä ja anteeksi voi antaa. Se, että antaa asian päätyä paskalehden sivuille osoittaa huonoa makua. Voi kyllä olla, että Ilta7 on säveltänyt suurimman osan tai tehnyt yhdestä sivulauseesta pääpointin.

    • vanha juttu

      Aiemmin säälipisteitä kerätessään ministerin virkaan epäpätevä Guzenina on kertonut isänsä olleen alkoholisti ja kai jonkinlainen pirttihirmu, mg:n vanhemmat kai erosivat. Tällaisen tarinan mg siis ainakin on mediassa monesti kertonut.

      Jo pari vuotta sitten Guzenina kuitenkin kertoi naistenlehdissä tehneensä sovinnon isänsä kanssa ja saaneensa hänen puhelinnumeronsa, jotta voivat soitella. Asiat tulivat ainakin tuon jutun mukaan sovituiksi jo tuolloin, eikä niiden revittelemiseen enää pitänyt olla aihetta.

      Toisen osapuolen vielä eläessä asiat siis sovittu, nyt toisen osapuolen ollessa vainaja mg revittelee julkisuuteen vainajan kanssa jo sovittuja yksityisasioita. Tökeröä huomionhakua.

      • Eli löytyi tyhjää palstatilaa, mikä piti täyttää. Joskus iltapäivälehdillä on lööppipulaa. Itse muistan kun Kata Kärkkäisen veesipatja hajosi joskus 1980-luvun loppupuolella, iltapäivälehdet hehkutti siitä lööpeissään noin 3 kk tapahtuman jälkeen.


    • asiat asioina

      Mm. SOTE-sekoilusta Guzeninalle on tullut aiheesta lunta tupaan viimeksi kuluneella viikolla ja tulee jatkossakin. Anteeksianto-juttu vaikuttaa Guzeninan mauttomalta keinolta yrittää siirtää huomiota yksityisasioihin. Joiden pitäisi vieläpä olla poismenneen kanssa jo sovittuja.

    • simplissimo

      Sen menneen loukkauksen mukana kantaminen loppuu siihen kun se asian vihdoin käsittelee ja antaa omassa mielessään anteeksi syylliselle. Jos ei anna, raahaa mukanaan sitä vanhaa asiaa koko ajan - tiedostamatta. Se taas on omiaan vaikuttamaan moniin tuleviin valintoihin, alitajunnan kautta siis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      227
      7550
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4990
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4772
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3438
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1890
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1609
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1357
    Aihe