Kansalaisaloitteet

Kansalaisaloite.fi

50 000 tarvittavaa allekirjoitusta lakialoitteeseen on mielestäni liikaa Suomen kokoisessa maassa jossa asukkaita on vain 5,4 miljoonaa ja internetyhteyttäkään kaikilla ei ole.

http://www.ncsl.org/Portals/1/Documents/legismgt/elect/2012_SigReqs.pdf
989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onhan se tietenkin paljon nimiä kerättäväksi, mutta tuo määrä
kertoo myös asian tärkeydestä.
Luin juuri turkistarhauksen vastustajien nimikeräyksestä, nimiä oli
lähes 70 tuhatta, vain pieni osa oli tullut netin kautta, vain muutama
tuhat, eli paperikeräykset toimii paremmin,nyt tarvitaan toimeliaita
ihmisiä toteuttamaan myös papereille nimienkeräystä.

Emme voi vain jäädä kotiin odottamaan, että joku hoitaisi homman,
meidän on itse toimittava.
Kansalaisaloitteiden yhteydessä on ohjeet miten toimia, ja yhteystiedot
henkilöihin joiltasaat lisätietoa.

Kaikki nuo aloitteet on tärkeitä joillekin ryhmille, mutta on myös
aloitteita jotka ovat elinehto maamme itsenäisyydelle, sellainen on
esim, irti eu:sta, jos et halua Suomesta liittovaltiota,niin on
toiminnan aika, sinun ja minun, tämä on yhteistyötä, jossa jokainen
on tärkeä toimia,ole siis mukana.

Äänestä

Paljonkohan tulisi allekirjoituksia vaatimukseen, jossa vaadittaisiin lakien ja tuomioiden koventamista näille raiskaus, pahoinpitely ja henkirikollisille???

Äänestä

Vaikea sanoa, mutta aloite olisi kyllä asiaa,tee se, meillä kyllä
rikollisia suojellaan, ja itsensä ja omaisuutensa puolustamisesta
on tehty rikos.

Äänestä

kulutusyhteiskunnan aivopesemiä, tarvitsee heille uudet ideat (kuten netissä kansalaisaloitteen allekirjoittaminen) "markkinoida" (=ts. propagoida) massamedian keinoin. Heille mikään ei ole luotettavaa/kokeiltavaa, jos sitä ei tee kaikki muut ja/tai se ei ole mediasta tuttu.

Kansa on henkisesti lamautettu mm. propagandan, epäterveellisen ruoan, haitallisten lääkkeiden ja mikroaaltotekniikoiden voimin.

Äänestä

Nuo massamediat omistaa ISO RAHA, joten meidän on markkinoitava
tätä ihan itse.

Mainokset lehdessä voisi auttaa, mutta ne maksaa, joten?

Äänestä

Voisikohan joku näppärä tehdä asiallisen aloitteen tuosta rikoslain koventamisesta ; raiskaukset ja muut väkivaltaiset rikokset. Olisin niin tukemassa tuota aloitetta, mutta en osaa tehdä aloitusta siten, että osaisin peilata noita olemassa olevia lakeja siihen!

Äänestä

Ihan turha koko tämä aloiteidea. Joku voisi tehdä aloitteen sen lopettamiseksi

Äänestä

Tosi on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1ihmettelijä kirjoitti:

Kansalaisaloite.fi

50 000 tarvittavaa allekirjoitusta lakialoitteeseen on mielestäni liikaa Suomen kokoisessa maassa jossa asukkaita on vain 5,4 miljoonaa ja internetyhteyttäkään kaikilla ei ole.

http://www.ncsl.org/Portals/1/Documents/legismgt/elect/2012_SigReqs.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu