1900-luvun markat euroiksi?

kiitosjoetukäteen

Tietäisikö kukaan paljonko mahtaisi olla 13 (1900-luvun alun) markkaa nykyeurossa?

Tuolta yhdeltä nettisivustolta löytyi 1930-luvun 'kerroin', eli yksi tuon ajan markka vastaisi n. 0,35 euroa.

Mahtaisiko siis olla oikein, että 13 markkaa (1900-luvun alku ja puoliväli) vastaisi suunnilleen 4,6 euroa nykyään?

7

275

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ole hyvä
      • kehittymätön

        1900-luvun alun markka vastasi siis ostoarvoltaan noin neljää nykyeuroa ja 1950-luvun alun markka enää noin kolmea senttiä.
        Eli kun menneen ajan markka- (tai 2002- euro-) määrä kerrotaan taulukon vastaavalla kertoimella, saadaan nykyarvo euroina.


    • pennitmiljoonaksi

      Otako huomioon, että markka oli mainitsemanasi aikana pienin perusyksikkö. Pennit taisivat tulla -63 markan arvon sijaan.

      • Pennit oli käytössä

        Tämän kuvan mukaan pennit olivat Suomessa käytössä 1900-luvun alussakin (1915 ja 1917). Kun silmäilee tuota rahanarvoinkerrointaulukkoa, se tuntuu luonnolliseltakin. Inflaation laukatessa pennit jäivät käytännössä jossain vaiheessa pois käytössä, teoriassa eivät kuitenkaan ehkä koskaan.

        http://www.kolikot.com/markat/

        Tuon taulukon ohjeessa kyllä todetaan, että vuoden 1963 rahauudistus on otettu jo valmiiksi huomioon. Ja kyllähän sen murroksen siitä huomaa muutenkin.


    • J K

      NIINKÖ

    • kehittymätön

      Pennirahojen lyöminen näkyy lopetetun 1940-luvun lopulla, kun inflaatio laukkasi.

    • kiitosjoetukäteen

      Kiitos paljon, noista linkeistä oli tosiaan hyötyä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1227
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe