Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilön vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.
Kyllä
vas ruikuttaja
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Palstalla riehuva yhteistyön vastustaja voisi asiallisesti perustella väitteensä. Onneksi päätökset tehdään Suomen edun mukaisesti eikä vastustajan itkujen pohjalta. Yhteistyö Pohjoismaiden ja Puolustusliitto Naton kanssa vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Mitäs riehumista täällä muka olisi?
Suomi on todennut virallisesti, että Ruotsin kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Sen sijaan sekä presidentti että pääministeri ovat todenneet, että puolustusliitto ei ole meille ajankohtaista.
Naton kanssa Suomi on tehnyt jossakin määrin myös yhteistyötä nyt ja jatkossa.
Koetko edelläolevan olevan 'yhteistyön vastustamista'?
nato vaarantaa suomen turvallisuuden.
Yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa pitää tiivistää nopeasti..
"Yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa pitää tiivistää nopeasti."
(Ihan hyvä juttu. Mutta otetaan kaikki muutkin mukaan niin voima kasvaa paljon!)
Pohjoismainen yhteistyö on osa laajempaa kokonaisuutta.
Se ei todellakaan yksin riitä. Vaadin että KAIKKI oikeat maat puolustavat heti Suomea.
Yhdysvallat on ainoa Supervalta ja Venäjän lopetti murhaaja Lenin ja murhaaja
Stalin jo ennen kuin NL hävisi Suomelle. Kaikki Mannerheimin toiveet toteutuvat!