yksinkertainen

-- kyllä kun seuraa tätä keskustelua täällä palstalla , siis vuoden -18 tapahtumista , missä me ei oltu ei punikkeja ei lahtareita -- niin täytyy sanoa että syvällä on traumat siellä etelässä , -ihan sotavamma terapeuttia tarvitsette , sen käsityksen saa näistä repliikeistä.

Siis niin pinnalla on kaikki tapahtumat ihan kylä kohtaisesti, ja saa vaikutelman , että "syvä iskumme on viha voittamaton" -- ja kuivaa on päre pinnan alla.
7122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Amen. Vaikka ei näistä kirjoituksista ota selvää, millä korkeudella niitä väsätään. Epäilen, että henkisesti häiriintyneitä tyyppejä, jotka eivät ole kokeneet tarpeeksi.

Mitä tunnen sukuja, joissa on oltu jommankumman terrorin kanssa tekemisissä, eivät ole halunneet repiä vanhoja haavoja tällä tavalla.

Äänestä
  • -- henkinen häiriintyminen saattaa johtua juuri niistä lähes sata vuotta vanhoista tapahtumista , --- siis sotavamma terapiaa tarvitaan

    Äänestä

Rovaniemellä oli vuoden 1918 alussa sekä punakaarti että suojeluskunta. Rintamalinja syntyi myöhemmin Tervolan kohdalle. Tervolan taistelu käytiin 2.2. 1918. Joukkueenjohtajana hääri K. M. Wallenius, joka myöhemmin tuli lappilaisille tutuksi.

Wallenius osallistui 1918 Itä-Lapin rauhoittamiseen, missä jahdattiin kolttalappalaisia porovarkaita ja hajanaisia punaisia vastarintamiehiä. Apuna hääri Aleksi "Mosku" Hihnavaara.

Kyllä noista ajoista on jäänyt legendoja höpistäväksi...

Maaliskuussa taisteltiin Kurtin alueella, kun punaiset yrittivät idästä Peräpohjolaan.

Inariin ei perustettu punakaartia, suojeluskunta kylläkin.

Äänestä
  • pieniä on silakat joulukalaksi -- siis kaatuneita lapissa vain muutamia ??

    Äänestä

  • Tervolassa mitään rintamaa ollut, punaiset kerääntyi ensin Rovaniemelle ja sieltä sitten vetäydyttiin junalla Kemiin, jossa saatiin kunnon aseita ja yritettiin sitten ajaa sillä samalla junalla takaisin Rovaniemelle, Tervolassa oli väijytys johon juna pysähtyi, tämän jälkeen juna ajoi takaisin kemiin.

    Kovimmat taistelut käytiin Torniossa venäläisten aseista riisumisessa ja Kemin valtaamisessa punaisilta.

    Mutta ei täällä mitään rintamia ollut, porukka haahuili siellä sun täällä ja pakeni kohti etelää, eniten porukkaa kuoli sodan jälkeen teloituksissa.

    Rovaniemellä teloitettiin 5 - 36 punaista, riippuu vähän siitä mikä katotaan Rovaniemellä teloitetuksi, yhtään ei kuollut taisteluissa.

    Äänestä

  • näin se meni kirjoitti:

    Tervolassa mitään rintamaa ollut, punaiset kerääntyi ensin Rovaniemelle ja sieltä sitten vetäydyttiin junalla Kemiin, jossa saatiin kunnon aseita ja yritettiin sitten ajaa sillä samalla junalla takaisin Rovaniemelle, Tervolassa oli väijytys johon juna pysähtyi, tämän jälkeen juna ajoi takaisin kemiin.

    Kovimmat taistelut käytiin Torniossa venäläisten aseista riisumisessa ja Kemin valtaamisessa punaisilta.

    Mutta ei täällä mitään rintamia ollut, porukka haahuili siellä sun täällä ja pakeni kohti etelää, eniten porukkaa kuoli sodan jälkeen teloituksissa.

    Rovaniemellä teloitettiin 5 - 36 punaista, riippuu vähän siitä mikä katotaan Rovaniemellä teloitetuksi, yhtään ei kuollut taisteluissa.

    Samanlaista sähläämistä se oli muuallakin. "Rintama" ei vuonna 1918 tarkoita mitään asemasotaa vaan taistelukosketusta.

    Äänestä

Selänpäässä oli seuraamassa pikkupoikana kun punaisia ammuttiin monttuun.
Ei jäänyt traumoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapinjätkä vaan kirjoitti:

-- kyllä kun seuraa tätä keskustelua täällä palstalla , siis vuoden -18 tapahtumista , missä me ei oltu ei punikkeja ei lahtareita -- niin täytyy sanoa että syvällä on traumat siellä etelässä , -ihan sotavamma terapeuttia tarvitsette , sen käsityksen saa näistä repliikeistä.

Siis niin pinnalla on kaikki tapahtumat ihan kylä kohtaisesti, ja saa vaikutelman , että "syvä iskumme on viha voittamaton" -- ja kuivaa on päre pinnan alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu