Enemmän kuin kerran olen pohtinut sitä miksi niin
monet vakituisessa parisuhteessa elävät hakevat
seuraa muualta, usein juuri vastakkaisesta
sukupuolesta? Mikä nykyisissä parisuhteissa
oikein mättää? Uskon että selityksiä syrjähypyille
on varmasti yhtä paljon kuin on tapauksiakin, eli
yhtä tai kahta tyhjentävää vastausta ei ole
olemassa. Luulen että
useimmille pitempiaikaisemmalle syrjähypylle
löytyy jokin syy. Olisikin mielenkiintoista kuulla
teidän, joilla on kokemusta asiasta, mielipide ja
jakaa kokemuksianne aiheesta. Ja tietty myös
teidän kanssanne, joilla ei ole asiasta
omakohtaista kokemusta.
Itsellänikin on muutama syrjähyppy takana. En ole
lähtenyt metsästämään vierasta xxxxx, sitä olen
saanut aina kotona riittävästi, ehkä enemmänkin
kuin olisin tarvinnut. Olen hakenut seuraa vain
koska olen ollut niin yksinäinen. Aluksi vieraat
suhteet ovat täyttäneet tyhjän aukon elämässäni,
tuoneet arkipäivään sisältöä, jännitystä, iloa ja
onnea, mutta lopuksi niistä on aina jäänyt paha
mieli ja olen mennyt niistä enemmän tai vähemmän
rikki. Lisäksi on tullut huono omatunto
siitä mitä tuli tehtyä. Jälkikäteen olenkin
miettinyt, oliko kokemuksesta minulle mitään
hyötyä ja oliko se kannattavaa? En ehkä ole luotu
kaksoiselämään, siksi tämä tuska ja syyllisyys
ahdistaa..
monet vakituisessa parisuhteessa elävät hakevat
seuraa muualta, usein juuri vastakkaisesta
sukupuolesta? Mikä nykyisissä parisuhteissa
oikein mättää? Uskon että selityksiä syrjähypyille
on varmasti yhtä paljon kuin on tapauksiakin, eli
yhtä tai kahta tyhjentävää vastausta ei ole
olemassa. Luulen että
useimmille pitempiaikaisemmalle syrjähypylle
löytyy jokin syy. Olisikin mielenkiintoista kuulla
teidän, joilla on kokemusta asiasta, mielipide ja
jakaa kokemuksianne aiheesta. Ja tietty myös
teidän kanssanne, joilla ei ole asiasta
omakohtaista kokemusta.
Itsellänikin on muutama syrjähyppy takana. En ole
lähtenyt metsästämään vierasta xxxxx, sitä olen
saanut aina kotona riittävästi, ehkä enemmänkin
kuin olisin tarvinnut. Olen hakenut seuraa vain
koska olen ollut niin yksinäinen. Aluksi vieraat
suhteet ovat täyttäneet tyhjän aukon elämässäni,
tuoneet arkipäivään sisältöä, jännitystä, iloa ja
onnea, mutta lopuksi niistä on aina jäänyt paha
mieli ja olen mennyt niistä enemmän tai vähemmän
rikki. Lisäksi on tullut huono omatunto
siitä mitä tuli tehtyä. Jälkikäteen olenkin
miettinyt, oliko kokemuksesta minulle mitään
hyötyä ja oliko se kannattavaa? En ehkä ole luotu
kaksoiselämään, siksi tämä tuska ja syyllisyys
ahdistaa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
johon olen itsekin yrittänyt saada vastausta. Kait
se ainkin omallakohdalla on ollut heikko itsetunto
jota on pitänyt saada pönkitetyksi sillä että
"kyllähän mulla vientiä riittäis" ja sais pimpsaa
muiltakin. En ole ollut koskaan puutteessa
suhteemme aikana(n.6v)eli se ei ole ollut syy
pettämiseen, osansa tuo varmaankin myös jännitys
ja kysymys mielessä että minkälaista olisi seksi
tuon naisen kanssa. Tuli vähän sekavasti mutta
tulipahan kuitenkin jotain. Aurinkoista kesää
kaikille...
Kiitos kannanotosta. Tekstisi ei ollut sekavaa,
vaikka nin väititkin. Niinhän se on että useammat
meistä hakevat vieraista suhteista myös seikkailua
ja jännitystä, varsinkin jos on elänyt pidempään
vakituisessa parisuhteessa. Ehkä myös heikolla
itsetunnolla on merkitystä pettämisessä. Onhan
aika ymmärrettävää että haetaan kannustustusta
muualta, jos ei sitä kotoa saada. Jos kumppani on
vuosia välinpitämätön eikä anna positiivista
palautetta toisesta miehenä tai naisena, on selvää
että se yksinäisempi osapuoli haluaa testata ja
arvioida omia mahdollisuuksiaan ja lähtee
kokeilemaan onneaan maailmalla. Usein kuitenkin
pettäjä tuomitaan ja petetty nostetaan kunniaan.
Pitäisi muistaa että kolikolla on kaksi puolta ja
että jokainen tapaus on aina erilainen.
kyse ei ollut palautteen saamattomuudesta tai
muustakaan puutteista johtuvaa. Sen kun tietäisi
mikä pettämiseen ajaa niin kyllä helpottaisi.
Mutta sen tiedän että ihmiset aina sanovat että
olivat niin humalassa ettei tiennyt mitä teki ja
yrittävät käyttää sitä puollustuksena, se on
mielestäni aivan turhaa sillä kyllä se tolkku
pitää olla kännissäkin mukana eikä pettäminen ole
silloinkaan yhtään hyväksyttävämpää, mutta se mitä
sanoit kolikosta pitää myös paikkansa. Tulee
kuitenkin muistaa ettei pettäminen ole ratkaisu
ongelmiin parisuhtessa,esim.pihtaaminen yms.., se
vain pahentaa ongelmia. Se on ihme mitä voi
puhumalla saada tehtyä...
Itse olen kantapään kautta oppinut sen sanonnan
paikkaansa pitävyyden että "jos pettää kerran,
pettää aina" ,mutta sillä erolla että pettää
kunnes kolahtaa kunnolla. Minä läksyni opin ja
maksoin siitä kalliisti, mutta toivoisin että
kaikkien ei tarvitsi opetella sitä toisen
kunniotusta samalla tavoin kuin minä. Jos pettää
parisuhteessa niin eniten pettäää itseään...
pettäjä-syyllinen tekoon olet vain sinä itse-
eihän tämä petettykkään ratkaise ongelmia näin-
minua on petetty raskaasti usein avioliitossani-
mutta en eroa -sillä nyt voin sanoa että
riippuvuuteni miehestä on loppunut-en enää
tuomitse mutta en enää arvosta häntä niinkuin
aiemmin-jos sanon suoraan-pidän vähän niinkuin
pellenä-olen alkanut nauramaan enempi ja myös
hänen kustannuksellaan-olen myös ajatellut jos
hän vaikka kuolisi-en surisi niin paljon se ei
olisi katastrofi elämässäni-niinkuin aiemmin
ajattelin-siis elän hänen kanssaan-mutta en ota
häntä enää vakavasti-en myöskään usko hänen
puheitaan jätän ne omaan arvoonsa-oikeastaan
elämäni muuttui helpommaksi - koska en enää
rakasta häntä samalla tavalla en ole myöskään
hänestä riippuvainen-parisuhde ei koskaan ole
entisenlainen kun petos paljastuu-vaikka pettäjä
niin luulee.....
Kiitoksia kannanotostasi. Olet oikeassa, olen
syyllinen tekoihini, sitä en voi enkä haluakaan
kiistää. Tunnustan että kärsin tekosistani
tunnontuskia, syyllisyyttä ja häpeää. Ehkä vain
aika parantaa haavat. Onneksi minulla kuitenkin on
mies joka on antanut kaiken anteeksi. Hän on
ymnmärtänyt syyt jotka johtivat uskottomuuteeni.
Myös minä olen antanut hänelle anteeksi kaikki
hänen rikkeensä. Olemme aloittaneet suhteemme
uudelta pohjalta ja unohtaneet menneet.
Otan nyt kantaa kirjoitukseesi sen tähden koska
muutama seikka pohdinnassasi jäi kaivelemaan,
haluaisinkin sinulta hieman täsmennystä
väitteisiisi. Annoit ymmärtää että miehesi on
pettänyt sinua, mutta olet kuitenkin halunnut
jatkaa miehesi kanssa etkä siis ole halunnut
erota. Olette siis yhdessä edelleen mutta sinä et
enää luota etkä arvosta miestäsi.(kirjoituksestasi
sai sellaisen käsityksen) Tuntuu perin oudolta
että haluat jatkaa liitossa joka ei enää rakennu
toisen osapuolen arvostukseen ja luottamukseen.
Miksi jatkat jos et kerran ole antanut sydämestäsi
anteeksi etkä enää rakasta miestäsi? Vai oletko
koskaan rakastanutkaan?? Vai oletko kenties ylpeä?
Miksi tuhlaat elämäsi katkeruudelle,
skeptisyydelle ja ylpeydelle. Minun mielestäni
sinun pitäisi antaa miehellesi anteeksi ja unohtaa
menneet. Anteeksiannon kautta kykenet jälleen
arvostamaan miestäsi ja ehkä sitä kautta opit myös
rakastamaan häntä jälleen. Jos et anna anteeksi,
ota hyvä nainen ero, sillä tuolla asenteella pidät
miestäsi pihdeissäsi, ahdistat ja muistutat häntä
alinomaan siitä mitä virheitä hän on joskus
tehnyt. Tiedätkö että käytökselläsi pakotat hänet
tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää. Voi myös käydä
niinkin ikävästi että saat hänet palaamaan jälleen
entisiin kuvioihin, sillä niinhän se on että
pettämiseen löytyy useimmiten syy...Mennyttä et
saa takaisin etkä voi sitä muuttaa. Ainoa mihin
voit vaikuttaa on nykyhetki ja tulevaisuus, siksi
tee siitä miehellesi ja ennen kaikkea itsellesi
mahdollisimman hyvä. Usko tai älä, mutta vuosien
mittaan katkeruus ja viha syö sinua sisältäpäin ja
tekee sinusta kärttyisän ja sietämättömän...
Kiitos kommentistasi! Kaikessa muussa olen
kanssasi samaa mieltä paitsi siinä kun väitit että
se joka on kerran pettäjä on sitä aina. Toki näin
voi olla, ja monien kohdalla (ikävä kyllä)onkin,
mutta väitän ettei näin tarvitse olla, eikä aina
olekkaan. Tunnen nimittäin monia jotka ovat
pettämistään katkerasti katuneet ja yhdestä
kerrasta oppineet. Eihän ihminen ole sidottu
predestinaatioon(ennaltamääräämisoppiin)
Jokainenhan tekee itse omat ratkaisunsa, ei niihin
ole olemassa valmiita malleja ja ainahan ihminen
voi tehdä rikkeistään parannuksen. Käsittääkseni
ihmiset ja uskottomuustapaukset ovat hyvin
erilaisia ja toisistaan poikkeavia.
Tsemppiä!
En tarkoittanut että jos pettää kerran niin pettää
aina, vaan että sen pitää sattua tarpeeksi paljon
jotta tajuaa tekonsa ja voi siitä ottaa opikseen.
Minä sain kaksi kertaa anteeksi ja jatkoin, sitten
kolmas kerta toden sanoi ja tyttöystävä jätti. Se
pudotus oli niin kova että oli pakko oppia.
Silloin päätin etten enään koskaan kumppaniani
petä ja olen päätöksessäni pysynyt, ehdotuksista
ja lähentely yrityksistä huolimatta.
Hyvät jatkot !
olet ihan oikealla tiellä kun otit todesta ja et
jatka petollista elämääsi-minun tapauksessani
miehen suhde jatkuu lupauksista huolimatta-muka
ystävänä-siksi ajattelen näin...sillä he ovat
vain ystäviä-jota minä en jaksa ymmärtää-kaikki
tapaukset on tietysti erilaisia-mutta voinhan
minäkin olla ystävä miehelleni ja silloin voi
olla ottamatta enää vakavasti...
Oli mielenkiintoisa lukea kuinka monelle
pettämistä on tapahtunut, itseasiassa se
taitaa olla tämän päivän trendi. Itse olen kokenut
myös pettämisen parisuhteessa. En juurikaan
kokenut siitä syyllisyyttä mutta mielessä se
pyöri silti "epähyväksyttynä tekona".
Pettämiskierteeseen voi tosiaan jäädä, jos ei pidä
tiukkaa linjaa. Ihminen joka on helposti
taivuteltavissa ja seikkailunhaluinen saattaa
taipua vieraisiin. Itse en kokenut seksiä
parempana mutta se uutuuden viehätys siinä kai
veti enemmän ja tieto, että joku muukin pitää
sinua haluttavana kuin vakituinen
seurustelukumppani.