Tällä palstalla on yritetty kiistää Morgenthau-suunnitelma ja vieläpä sanottu natsipropagandaksi eräitä mainitsemiani lännen sotarikoksia. Tietävämmät ovat kyllä tienneet mainita kanadalaisen James Bacquen kirjan "Other losses", jossa sanotaan myös puolitoista miljoonaa saksalaista sotavankia tapetun länsimaiden (USA ja Englanti) sotavankileireillä. Uusimman kirjansa "Of Crimes and mercies" johdannossa mies väittää lähes 9 miljoonan saksalaisen kuolleen nälkään liittoutuneiden harkitusti aikaansaaman nälänhädän tuloksena vuosina 1945-1948. Ilmankos länsimaissa ei haluta muistaa Stalinin ukrainalaisten nälkäännnäännyttämistä. Siinä kuoli yksistään jo enemmän kuin juutalaisia on yleensä väitetty kuolleen ja niinhän länsimaat olivat yhdessä tappamassa myös saksalaisia nälkään siis sodan jälkeen ja taas 1,5 kertaa propagandamäärän. Eli on itse tullut tehtyä samaa venäläisten kanssa. Ilmankos maailmansodasta muistellaankin pääasiassa juutalaisia uhreja. "Ei koskaan enää" tarkoittaa ilmeisesti, että juutalaisia ei saa enäää koskaan murhata. Muita kansojahan he ja länsimaatkin sekä eritoten Venäjä on murhannut jopa sukupuuttoon sittemmin ja ilman mitään kauhistelua.
Churchill sai haluamansa eli USA sai vallan Euroopassa ja Saksa tuhottiin niin, että se ei enää voi saada johtavaa asemaa. Hra Morgenthaun tavoitteista siis yli puolet täyttyivät väkiluvun osalta. Mikäli luku tosiaan oli ollut vain 20 miljoonaa. Saksa myös raunioitui ja ryöstettiin, joten toipuminen kesti pitkään. Kulttuuri ja kaupungit pommitettiin maan tasalle ja NL ryösti melkein kaiken niin Saksasta kuin Itä-Euroopankin maista.
Tästä kaikesta on tietysti vaiettu. Kuten myös siitä, että Saksa piti tuhota Churchillin mielestä jo 1933. Samoin Roosevelt alkoi tällöin valmistautua Euroopan valloitukseen. Siis jo ennen Hitleriä, kun Saksa vielä oli osittain alistettu. Ilmeisesti ei tarpeeksi. Toinen maailmansota oli angloamerikkalaisten valtapyrkimysten tulos. Saksa murskattiin ja rippeet otettiin haltuun. On muistettava, että jo tällöin saksalaisten määrää suunniteltiin vähennettävän radikaalisti, joten ei ihme, että tsekit ja puolalaiset pantiin myös murhatalkoisiin. Koko Rooseveltin ja Churchillin Saksan pienennys pantiin siis erittäin kylmäverisesti toimeen. Saksan suurvalta-asema lopetettiin tuhoamalla ja tappamalla täysin kylmäverisesti. Churchillhan sanoi jo 1933, että jos Saksa vahvistuu likaa, se on lyötävä ja tällä kertaa lopullisesti.
Morgenthau osittain toteutettiin
14
966
Vastaukset
- lauri österbacka
niin se on.....
mutta saksaa ne eivät saaneet täysin tuhottua, vielä saksa on kuitenkin vasta varjo tulevasta.
kyllä saksa kostaa sitten kun aika on kypsä ja saksa taas kyllin voimakas.
näin se historian pyörä pyörii.... - fhjl
Vielä koittaa sekin aika, jolloin liittoutuneiden sotarikoksista voidaan puhua asiallisesti ilman kiihkoilua ja natsisyytöksiä.
- mielipiteitä
Mitä mieltä olette revisionistien väitteistä, että juutalaisia ei kaasutettu Auschwitzissa vaan ns. Endlösung tarkoitti juutalaisten pakkosiirtoa pois Euroopasta venäjälle tai ihan mihin tahansa? Nürnbergin oikeudenkäynnissähän esitettiin kaikennäköistä mm. nämä lamput juutalaisten nahoista ja muut jutut jotka on jo todettu paikkansapitämättömiksi. Revisionistien ja eksterminationistien käsitykset ovat yhtä kaukana toisistaan kuin maa kuusta. Lisäksi kaikkia revisionisteja ei voi sanoa uusnatseiksi.
Erilaisten holokaustikeskusten tiedoissakin on selviä värityksiä, esimerkiksi ruumiskasat joita väitetään kaasutetuiksi, vaikka uhreilla on vaatteet päällä jne.. Suuria joukkohautoja ei ole löytynyt jne.. Urhien lukumäärää liioitellaan vaikka on tutkimuksia joissa Auschwitzissa kuoli noin miljoona juutalaista eikä 4 miljoonaa kuten neuvostopropaganda väitti
sodan jälkeen. Saksasta korvauksia on hakenut 3.5 miljoona juutalaista sodan jälkeen ja Israelin valtiolle Saksa maksaa kuuden miljoonan urhin perusteella. Vuoden 1946 kansainvälisen punaisen ristin tutkimus ei maininnut kaasutuksista keskitysleireillä. Saksan yhdistyessä tehty 2 3 sopimus estää vanhojen
Nürnbergin asioiden kaivelemisen. Saksassa
revisionististen ajatusten esittäminen on rikos.
Se että euroopassa ei ole enää mainittavaa juutalaisvähemmistöä puolustaa perinteistä teoriaa. Sekin, että kukaan tunnettu tiedemies ei kannata tätä teoriaa. Tosin Saksassakaan juutalaisvähemmistö ennen sotia ei ollut kansan kokoon nähden suuri, noin 600'000 juutalaista. Revisionistit väittävät että juutalaiset muuttivat Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Israeliin.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan että joukkotuhonta on tapahtunut, revisionistinen näkemys on minulle teoriana uusi. - suomisuureksivienavapaaksi
mielipiteitä kirjoitti:

Itse olen taipuvainen ajattelemaan että joukkotuhonta on tapahtunut, revisionistinen näkemys on minulle teoriana uusi.Ilmeisesti Nyrnbergin salaisuudet voivat tarkoittaa myös muita asioita. Kyllähän ilmeisesti jotain tuhontaa on tapahtunut. Tuosta yhdistymisen yhteydessä tehdystä sopimuksesta olisi mukavaa kuulla lisää.
Kuitenkin kaikki eivät varmaankaan saa tutkia 6 miljoonan lukua. Sitä ei ilmeisesti saa epäillä. Ainakin minulla asia on mennyt ohi tiedotusvälineissä, jos toisenlaisia lukuja olisi ollut. En osaa sanoa luvusta mitään, kun en ole lukenut tutkimuksia ja miten ne on tehty. Voittajat kylläkin valehtelevat erittäin paljon, joten luulen 6 miljoonan luvun olevan liian suuri. Kuinka paljon, sitä en tiedä.
Revisionistien teoria on kylläkin mielenkiintoinen ajatusleikki. Entä jos koko holocaust onkin keksitty, jotta saksalaisia vastaan voitiin tehdä rikoksia ja unohtaa ne. Saksalaiset demonisoitiin, vaikka itse murhattiin paljon enemmän saksalaisia. Itse pidän holocaustia kostona. Täyteen kansanmurhaan ei riittänyt resursseja, joten vain pieni osa juutalaisista ihan virallistenkin lukujen mukaan onnistuttiin tuhoamaan. Ehkä napamiehet kuvittelivat aluksi vielä voittavansa ja aikaa olevan ja lopussa ei ollut resursseja viedä loppuun projektia täydellisesti. Luulisi saksalaisten pystyvän nimittäin perusteellisempaan touhuun. - ateisti45
niistä nytkin mutta asiapalstoilla joilla sekopäät eivät liitele pesemään Aatua ja natseja puhtaiksi näiden omista rikoksista. Sotahan alkoi Hitlerin toimesta. Lainatakseni täällä niin suosittua Sampo Ahtoa Hitleriä ei pidättänyt mikään , hänellä oli omat valloitussuunnitelmansa alusta lähtien joita noudatti. Saksan tuhoon asti. Viime töikseen Aatu lähetti pikkupoikia tykinruuaksi jo täysin hävityn sotansa rintamille, itse pakeni Evan kanssa siististi tuonen maille. Selvisi kahdesta sodasta ilman kampfia...Tosi sankari, tuhosi oman maansa ja puolet Eurooppaa omien sairaiden kuvitelmiensa vuoksi.
Melkoinen sekopää tarvitsee olla jotta ihailisi natseja tai Hitleriä- kaiken lisäksi sekopäät ja jälkeenjääneethän kaasutettiin Natsi-Saksassa myös että luulisi jälkien pelottavan. - ateisti45
mielipiteitä kirjoitti:
Mitä mieltä olette revisionistien väitteistä, että juutalaisia ei kaasutettu Auschwitzissa vaan ns. Endlösung tarkoitti juutalaisten pakkosiirtoa pois Euroopasta venäjälle tai ihan mihin tahansa? Nürnbergin oikeudenkäynnissähän esitettiin kaikennäköistä mm. nämä lamput juutalaisten nahoista ja muut jutut jotka on jo todettu paikkansapitämättömiksi. Revisionistien ja eksterminationistien käsitykset ovat yhtä kaukana toisistaan kuin maa kuusta. Lisäksi kaikkia revisionisteja ei voi sanoa uusnatseiksi.
Erilaisten holokaustikeskusten tiedoissakin on selviä värityksiä, esimerkiksi ruumiskasat joita väitetään kaasutetuiksi, vaikka uhreilla on vaatteet päällä jne.. Suuria joukkohautoja ei ole löytynyt jne.. Urhien lukumäärää liioitellaan vaikka on tutkimuksia joissa Auschwitzissa kuoli noin miljoona juutalaista eikä 4 miljoonaa kuten neuvostopropaganda väitti
sodan jälkeen. Saksasta korvauksia on hakenut 3.5 miljoona juutalaista sodan jälkeen ja Israelin valtiolle Saksa maksaa kuuden miljoonan urhin perusteella. Vuoden 1946 kansainvälisen punaisen ristin tutkimus ei maininnut kaasutuksista keskitysleireillä. Saksan yhdistyessä tehty 2 3 sopimus estää vanhojen
Nürnbergin asioiden kaivelemisen. Saksassa
revisionististen ajatusten esittäminen on rikos.
Se että euroopassa ei ole enää mainittavaa juutalaisvähemmistöä puolustaa perinteistä teoriaa. Sekin, että kukaan tunnettu tiedemies ei kannata tätä teoriaa. Tosin Saksassakaan juutalaisvähemmistö ennen sotia ei ollut kansan kokoon nähden suuri, noin 600'000 juutalaista. Revisionistit väittävät että juutalaiset muuttivat Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Israeliin.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan että joukkotuhonta on tapahtunut, revisionistinen näkemys on minulle teoriana uusi.Puolan kolmemiljoonaa juutalaista muuttivat yhtäkkiä keskellä sotaa Yhdysvaltoihin ja Israeliin jota ei edes vielä ollut ja jonka asukasluku perustettaessa 1948 oli 800000. Hollannin ja Ranskan juutalaiset samoin muuttivat en masse "jonnekin", kuten Unkarin , Tsekin , Balttian, Romanian , Kreikan , Libyan, Italian, Norjan jne jne juutalaisyhteisöt. Kaikki kymmenet tuhannet todistajanlausunnot ovat vääriä, nekin jotka ovat natseilta tai heidän liittolaisiltaan ja muilta kätyreiltä. Saksa turhaan muuttui, pyysi anteeksi ja korvasi osan menetetystä omaisuudesta. Kaikki juutalaisomaisuushan natsien toimesta takavarikoitiin ja tuhottiin ei vain yksityinen vaan koulut, sairaalat, synagogat , museot kaikki mahdollinen . Mitään ei olekan tapahtunut muutama natsiaatetta kannattava "historioitsija" on sen todistanut. Kaikki muut valehtelevat.
Mieleen tulee armenialaisten kansanmurha: turkkilaisethan "tietävät" ettei sitä milloinkaan tapahtunut, armenialaiset ilkeyksissään sen keksivät... - SuomisuureksiVienavapaaksi
ateisti45 kirjoitti:
niistä nytkin mutta asiapalstoilla joilla sekopäät eivät liitele pesemään Aatua ja natseja puhtaiksi näiden omista rikoksista. Sotahan alkoi Hitlerin toimesta. Lainatakseni täällä niin suosittua Sampo Ahtoa Hitleriä ei pidättänyt mikään , hänellä oli omat valloitussuunnitelmansa alusta lähtien joita noudatti. Saksan tuhoon asti. Viime töikseen Aatu lähetti pikkupoikia tykinruuaksi jo täysin hävityn sotansa rintamille, itse pakeni Evan kanssa siististi tuonen maille. Selvisi kahdesta sodasta ilman kampfia...Tosi sankari, tuhosi oman maansa ja puolet Eurooppaa omien sairaiden kuvitelmiensa vuoksi.
Melkoinen sekopää tarvitsee olla jotta ihailisi natseja tai Hitleriä- kaiken lisäksi sekopäät ja jälkeenjääneethän kaasutettiin Natsi-Saksassa myös että luulisi jälkien pelottavan.Sano minulle jokin asiapalsta, jossa näistä keskustellaan.
Sampo Ahto on puhunut myös USA:n ja Englannin sotarikoksista. Muuten hän on perinteinen ja aika konservatiivinen esimerkiksi tulkinnoissaan Talvisodan rauhasta. Vapaussodasta hän on toisaalta myös uskaltanut puhua myös (punaisesta)valtavirrasta poikkeavasti. - ssvv
ateisti45 kirjoitti:
Puolan kolmemiljoonaa juutalaista muuttivat yhtäkkiä keskellä sotaa Yhdysvaltoihin ja Israeliin jota ei edes vielä ollut ja jonka asukasluku perustettaessa 1948 oli 800000. Hollannin ja Ranskan juutalaiset samoin muuttivat en masse "jonnekin", kuten Unkarin , Tsekin , Balttian, Romanian , Kreikan , Libyan, Italian, Norjan jne jne juutalaisyhteisöt. Kaikki kymmenet tuhannet todistajanlausunnot ovat vääriä, nekin jotka ovat natseilta tai heidän liittolaisiltaan ja muilta kätyreiltä. Saksa turhaan muuttui, pyysi anteeksi ja korvasi osan menetetystä omaisuudesta. Kaikki juutalaisomaisuushan natsien toimesta takavarikoitiin ja tuhottiin ei vain yksityinen vaan koulut, sairaalat, synagogat , museot kaikki mahdollinen . Mitään ei olekan tapahtunut muutama natsiaatetta kannattava "historioitsija" on sen todistanut. Kaikki muut valehtelevat.
Mieleen tulee armenialaisten kansanmurha: turkkilaisethan "tietävät" ettei sitä milloinkaan tapahtunut, armenialaiset ilkeyksissään sen keksivät...Eikös tuhotusta Puolasta voinut muuttaa ihmisiä USAan ja Israeliin? Juutalaisethan alkoivat saada kaiken maailman avustuksia ja sotakorvauksia. Esimerkiksi Zyskovtczit muuttivat Suomeen. Jos laskenta on noin ylimalkaista, revisionistit ovat ehkä oikeassa.
- ateisti45
ssvv kirjoitti:
Eikös tuhotusta Puolasta voinut muuttaa ihmisiä USAan ja Israeliin? Juutalaisethan alkoivat saada kaiken maailman avustuksia ja sotakorvauksia. Esimerkiksi Zyskovtczit muuttivat Suomeen. Jos laskenta on noin ylimalkaista, revisionistit ovat ehkä oikeassa.
muutti Suomeen sodan jälkeen kun hänen koko sukunsa oli natsien toimesta Puolassa tapettu: veljet ja sisaret lapsineen, tädit , sedät, serkut. Yksi jäi henkiin yli sadan ihmisen suvusta.
Käsittämätöntä että kaltaisiasi kansanmurhaa ja sen tekijöitä puolustavia ja ymmärtäviä ihmisiä yleensä on. Saksa itse on muuttunut ja tehnyt tilin menneisyytensä kansa- onneksi.
Mitenkähän ylimalkaista on sinun laskentasi muka tapetuista saksalaisvangeista? Montako amerikkalaisten vangitsemaa on ylipäänsä kateissa? Ehkä "sankarit" pakenivat naisiksi pukeutuneina ekaluokassa miehittämistään maista varastamillaan rahoilla Etelä-Amerikkaan? Tätä "hameväen" muutoa todistettavasti tapahtui. - SuomisuureksiVienavapaaksi
ateisti45 kirjoitti:
muutti Suomeen sodan jälkeen kun hänen koko sukunsa oli natsien toimesta Puolassa tapettu: veljet ja sisaret lapsineen, tädit , sedät, serkut. Yksi jäi henkiin yli sadan ihmisen suvusta.
Käsittämätöntä että kaltaisiasi kansanmurhaa ja sen tekijöitä puolustavia ja ymmärtäviä ihmisiä yleensä on. Saksa itse on muuttunut ja tehnyt tilin menneisyytensä kansa- onneksi.
Mitenkähän ylimalkaista on sinun laskentasi muka tapetuista saksalaisvangeista? Montako amerikkalaisten vangitsemaa on ylipäänsä kateissa? Ehkä "sankarit" pakenivat naisiksi pukeutuneina ekaluokassa miehittämistään maista varastamillaan rahoilla Etelä-Amerikkaan? Tätä "hameväen" muutoa todistettavasti tapahtui.Hameväkijutut kuulostavat taas ikävän paatoksellisilta. Pohdinpa vain, mitä revisionistit väittävät ja miten kevyesti sinä ne sivuutat. En puolusta mitään, vaan kiinnostaisi tietää totuus laskennoista ja eri osapuolten todellisesta uhrien määrästä..
Olen muuten lukenut jostain sanomalehdestä/kirjasta (ei ollut natsikirja), että Euroopan vankioleireillä olisi kuollut 115 000 saksalaista (USA:n leirit). Tämä luku lienee siis virallinen. Samassa jutussa puhuttiin 800 000 saksalaisvangin hävikistä. Jutussa sanottiin, että se ei ehkä välttämättä tarkoita heidän kuolleen, mutta muitakaan selityksiä ei annettu. Olisiko yksioikoinen murhien toteaminen ollut liian rohkeaa? Saksalaisten tuhoamisessa on kyllä selvä logiikka, sillä Saksa piti tuhota pienemmäksi ja itse saada valta näilläkin alueilla. Täten sekin on tavallaan ymmärrettävää, vaikka en hyväksy sitä, että suurvaltapolitiikka on nykyaikana mennyt niin raadolliseksi ja kylmäveriseksi. Juutalaiset olivat muuten osaksi tätä julmaa kehitystä toteuttamassa, koska he kannattivat Churchilliä ja Rooseveltia. - suomisuureksivienavapaaksi
ateisti45 kirjoitti:
niistä nytkin mutta asiapalstoilla joilla sekopäät eivät liitele pesemään Aatua ja natseja puhtaiksi näiden omista rikoksista. Sotahan alkoi Hitlerin toimesta. Lainatakseni täällä niin suosittua Sampo Ahtoa Hitleriä ei pidättänyt mikään , hänellä oli omat valloitussuunnitelmansa alusta lähtien joita noudatti. Saksan tuhoon asti. Viime töikseen Aatu lähetti pikkupoikia tykinruuaksi jo täysin hävityn sotansa rintamille, itse pakeni Evan kanssa siististi tuonen maille. Selvisi kahdesta sodasta ilman kampfia...Tosi sankari, tuhosi oman maansa ja puolet Eurooppaa omien sairaiden kuvitelmiensa vuoksi.
Melkoinen sekopää tarvitsee olla jotta ihailisi natseja tai Hitleriä- kaiken lisäksi sekopäät ja jälkeenjääneethän kaasutettiin Natsi-Saksassa myös että luulisi jälkien pelottavan.Eikös juutalaisten tuhoamisesta muuten päätetty 1942? Tuona vuonnahan englantilaiset aloittivat laajat pommitukset Saksan kaupunkien siviilialueita vastaan tarkoituksenaan murhata mahdollisimman monta ihmistä. Tätä he tekivätkin sitten kasvavin voimin sodan loppuun asti. Juutalaisten tuhoaminen alkoi täydessä laajuudessaan historiakirjojen mukaan vasta tällöin. Teoriani vahvistuu.
Minusta on tärkeää ymmärtää eri asioihin vaikuttaneet tekijät ja tekijöiden ajatukset. Tähänhän historian luulisi pyrkivän. - ateisti45
suomisuureksivienavapaaksi kirjoitti:
Eikös juutalaisten tuhoamisesta muuten päätetty 1942? Tuona vuonnahan englantilaiset aloittivat laajat pommitukset Saksan kaupunkien siviilialueita vastaan tarkoituksenaan murhata mahdollisimman monta ihmistä. Tätä he tekivätkin sitten kasvavin voimin sodan loppuun asti. Juutalaisten tuhoaminen alkoi täydessä laajuudessaan historiakirjojen mukaan vasta tällöin. Teoriani vahvistuu.
Minusta on tärkeää ymmärtää eri asioihin vaikuttaneet tekijät ja tekijöiden ajatukset. Tähänhän historian luulisi pyrkivän.ei ole päätä eikä häntää.
- Niinpä
Liittoutuneiden sotarikoksista on vaiettu lähes kokonaan. Nykyäänkään ei uskalleta sanoa liittoutuneiden, ei edes Venäjän, tehneen pahojaan sodan aikana. Ei, hehän olivat vain kirkasotsaisia Euroopan pelastajia, jotka olivat Jumalan ja oikeuden asialla helvetistä nousseita saksalaispiruja vastaan.
Totuus on kuitenkin se, ettei sodassa ole hyviä ja pahoja. Kyllä siellä raiskattiin, tapettiin, kidutettiin ja silvottiin puolin ja toisin. Voittajien tekosista ei vain ole soveliasta puhua.
Jos joku nostaa liittoutuneiden suorittamat sotarikokset tapetille, kaivetaan välittömästi juutalaiskortti esiin. "Mutta kun saksalaiset tappoivat 6 miljoona juutalaista jne." Ehkä tappoivatkin, mutta se ei oikeuta sivuuttamaan liittoutuneiden rikoksia.
Kyllä, saksalaisetkin olivat vain ihmisiä, jotka kuolivat ja kärsivät sodasta aivan samalla tavalla kuin liittoutuneetkin! Tämä ei ole natsipropagandaa kuten jotkut saattavat ajatella. Objektiivisuus ei ole vieläkään sallittua, kun puhutaan 2. maailmansodasta.- suomisuureksivienavapaaksi
Varsinkin kun länsimaat junailivat sodan nimenomaan Euroopan valloittamiseksi ja Saksan tuhoamiseksi eli väestön murhaamiseksi massoittain, että Saksa ei enää olisi suurvalta.
Roosevelt ja Churchill halusivat siis jo 1933 tappaa 20 miljoonaa saksalaista ja tämä sitten myöhemmin toteutettiin. Saksalaisia murhattiin paljon enemmän kuin juutalaisia virallisestikin. Jo länsimaat taisivat päästä jopa lähelle kuutta miljoonaa.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206