Meille tuottajille valtio maksaa suoria tukia, toisin kuin esim. teollisuudelle, jonka tuet maksetaan mm. vientitukien ja starttiavustusten muodossa. Ihmettelen, mikä tämän valtavan epäoikeudenmukaisuuden tunteen herättää. Kukaan ei koe epäoikeuden mukaiseksi sitä, että valtio/kunta maksaa opettajille, sairaanhoitajille, lääkäreille, palomiehille, kunnan virkamiehille yms. tukea elämiseen eli palkkaa. Meille valtio ei maksa tukea elämiseen, vaan tukea yrityksen pyörittämiseen.
Tukea ruuan tuottamiseen,
15
117
Vastaukset
- Paljon on huuhdottav
Elintarvikejalostusteollisuuden tuet /iso osa siitä maksetaan viljelijälle ettei näyttäisi niin surkealta noitten"yritysten" tuloksenteko kyky.
Noh..nyt kun ne itsekin kuvittelevat olevan tuottavia niin nämä hassaavat rahat maailman tuuliin ns.investointeina.
Ja nyt kun esim.sikapuolelta on savustettu ulos pienemmät tilat joiden joustavuus on perustunut tuottajien oman palkan joustamiseen,alkaa reilummat saneeraukset teurastokentässä ,mikä on pelkastään hyväksi tulevaisuuden maataloutta ajatellen.
Paskaa ei ole vielä huuhdottu pois,vaikka yksikin kusipää on lähdössä lepäilemään kohtsillään eläkkeelle vaikka ikinä ei ole edes mitään tehnyt...- .,.,.,..,,.,.
Maataloustuet ovat vastikkeellisia ja menevät kuluttajan hyväksi.
Eihän niitä muuten maksettaisi. - Kato peiliin
.,.,.,..,,.,. kirjoitti:
Maataloustuet ovat vastikkeellisia ja menevät kuluttajan hyväksi.
Eihän niitä muuten maksettaisi.Paskat mene.Siellä rahat on kaupan seinissä ja niin paljon tuntuu olevan rahaa että ryssällekin pitää prismoja rakennella,kun suomi on jo täys.
- ---
.,.,.,..,,.,. kirjoitti:
Maataloustuet ovat vastikkeellisia ja menevät kuluttajan hyväksi.
Eihän niitä muuten maksettaisi.---
- ----
----
- ----
Kato peiliin kirjoitti:
Paskat mene.Siellä rahat on kaupan seinissä ja niin paljon tuntuu olevan rahaa että ryssällekin pitää prismoja rakennella,kun suomi on jo täys.
----
- ----
--- kirjoitti:
---
----
- ----
---- kirjoitti:
----
-----
- ----
---- kirjoitti:
----
-----
Kyllähän nämä megalomaaniset maataloustukiaiset
ovat enimmäkseen tukea loisimiseen.
Parasiittti on parasiitti. Loinen.- Paratiisi
Niin.
Maataloustukea saa jokainen, joka syö ruokaa. Monet useammankin kerran päivässä. - heh heh
Käyhän jopa nyt laittamassa se pyydetty todiste tuonne viimeisimpään aloitukseesi ennenkuin jatkat suunsoittamista, muutoin sinut voi julistaa palstan viralliseksi väärien todistusten antajaksi (= valehtelijaksi).
- rappifinnitox
heh heh kirjoitti:
Käyhän jopa nyt laittamassa se pyydetty todiste tuonne viimeisimpään aloitukseesi ennenkuin jatkat suunsoittamista, muutoin sinut voi julistaa palstan viralliseksi väärien todistusten antajaksi (= valehtelijaksi).
TUKILOINEN HILJAA!
- ----
----
- Jeltsin
Tukea törsille, tukea saastoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684