HÄVETKÄÄ RASISTIT!

AFA

Samaan aikaan kun te täällä hyvinsyönneinä ja suorastaan turvonneina haukutte pakolaisia ja muita "loisia" MILJOONAT naiset ja lapset kärsivät jatkuvasti yhä pahenevasta nälänhädästä ja puutteesta ympäri maailmaa! Ehkä kannattaisi vähän miettiä ennenkuin aukoo ruman suutaan, ja alkaa suoltaa sieltä sitä samaa paskaa aina uudelleen ja uudelleen? Jotkut kamppailevat juuri nyt para-aikaa ELÄMÄSTÄÄN samaan aikaan kun teidän suurin huolenaiheenne tuntuvat olevan verot ja "loisivat" maahanmuuttajat!

________________________________________________
Länsi-Afrikkaa uhkaa nälänhätä heinäsirkkojen takia

Länsi-Afrikassa jopa miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä aluetta koettelevan heinäsirkkakriisin vuoksi. Valtaisat heinäsirkkaparvet ovat kalunneet paljaaksi jo miljoonia hehtaareja maata.

YK:n alainen elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi, että kriisi saattaa olla jopa vakavampi, kuin vuoden 1988 raju heinäsirkkakriisi. Tuolloin sirkat aiheuttivat Länsi- ja Pohjois-Afrikan ruoantuotannolle noin 250 miljoonan euron tuhot.
Valtavat heinäsirkkaparvet, joissa voi olla noin 80 miljoonaa sirkkaa neliökilometrillä, kulkevat ympäri Länsi-Afrikkaa jopa sadan kilometrin päivävauhtia. Yksi sirkka voi syödä päivässä painonsa verran eli noin kaksi grammaa, ja parvi voi tuhota hetkessä kaiken kasvillisuuden laajalta alueelta.

Tänä vuonna sirkat ovat tavallistakin kookkaampia ja lisääntyvät tavallista nopeammin runsaiden sateiden vuoksi.

Pahimmat tuhot heinäsirkkaparvet ovat tehneet Mauritaniassa, jossa sirkkojen vaikutus näkyy jo miljoonalla maan 2,5 miljoonasta peltohehtaarista.

Lisäksi heinäsirkkaparvet ovat levinneet ainakin Senegaliin, Gambiaan, Nigeriin, Maliin ja Tshadiin. Sirkkojen pelätään etenevän Sudanin Darfurin alueelle, jota koettelee jo ennestään vakava humanitaarinen kriisi. Sudanista sirkat saattavat edetä myös Arabian niemimaalle ja aina Etelä-Aasiaan asti, arvioi FAO:n edustaja Clive Elliot.

Länsi-Afrikassa on parhaillaan käynnissä kylvökausi, ja maat pelkäävät menettävänsä suuren osan sadostaan.

Kriisin kehittyminen riippuu Elliotin mukaan pitkälti sateista. Jos sateet jatkuvat, kesän aikana saattaa syntyä vielä kaksi uutta sirkkasukupolvea, joista uusin on noin 20 kertaa edellistä suurempi.

Sirkkoja vastaan yritetään taistella mm. myrkytyksin, mutta resursseista on pulaa.

Esimerkiksi Mauritania arvioi tarvitsevansa yli 60 ryhmää sekä kymmenen lentokonetta levittääkseen viljelyksille hyönteismyrkkyä. Maalla on kuitenkin toistaiseksi henkilöstöä vain kymmenen ryhmää ja vain puolet tarvittavasta hyönteismyrkystä.

Mauritanian ulkomaille esittämään avustuspyyntöön on toistaiseksi vastannut vain Algeria, joka on luvannut lähettää kaksi heinäsirkkojen tuhoamiseen keskittyvää ryhmää.

AFP, BBC

Rahapula hidastaa Angolan pakolaisten paluuta

Angolassa avustusjärjestöjen rahapula hidastaa pakolaisten kotiuttamista. Noin 166 000 angolalaista elää yhä naapurimaiden pakolaisleireillä liki kolme vuosikymmentä kestäneen sisällissodan jäljiltä. Kotiin palaavia odottaa usein uskomaton kurjuus, sanoo YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP.

WFP kertoo, että se on saanut kansainvälisiltä lahjoittajilta vain 18 prosenttia noin 207 miljoonasta eurosta, jotka se on pyytänyt Angolassa kotiin palaavien pakolaisten ruokkimiseen tälle ja ensi vuodelle.
Rahapula vaikeuttaa vakavasti pakolaisten kotiuttamista ja myös vähentää pakolaisten paluuhaluja.

WFP on jo joutunut puolittamaan palaajille antamansa vilja-annokset ja ensi kuussa viljaa ei ole antaa lainkaan, jos järjestö ei saa nopeasti lisää lahjoituksia.

Järjestö muistuttaa, että monia kotiin palaavia odottaa Angolassa uskomaton kurjuus. Puhdasta vettä ei ole saatavilla riittävästi, kouluja ja terveysasemia on harvassa ja suurin osa maasta voi vain haaveilla sähköstä, sanoo WFP:n edustaja Sonsoles Ruedas.

Angolan hallituksen ja Unita-sissiliikkeen välinen sisällissota puhkesi heti itsenäisyystaistelun päätyttyä vuonna 1975. Rauhaa yritettiin jo 1990-luvulla, mutta lopullisesti osapuolten sota päättyi, kun hallituksen joukot surmasivat Unitan johtajan Jonas Savimbin helmikuussa 2002.

Sodan jälkeen jo noin 1,4 miljoonaa pakolaista on palannut kotiin, mutta 166 000 elää yhä pakolaisina.

DPA, YLE24

Keniassa vakava ruokapula

Keniassa 2,3 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta kuivuuden koettelemilla alueilla, kertovat YK-järjestöt. Sen mukaan kuivien alueiden väestöstä joa 45 on aliravittuja ja heistä kolmannes kärsii vakavasta aliravitsemuksesta.

Keniassa on vuosittain kaksi sadekautta, loka-joulukuussa ja maalis-kesäkuussa. Tänä vuonna keväisen pitkän sadekauden sateet jäivät kuitenkin vähäisiksi ja sato on epäonnistunut monin Keski-Keniasta rannikolle ulottuvalla alueella.
Maan kahdeksasta maakunnasta kahdessa sato on jopa 80 prosenttia tavanomaista pienempi, kahdessa muussa 40 - 50 prosenttia.

YK-järjestöjen mukaan Kenia tarvitsee 97 miljoonan dollarin edestä ruoka-apua ulkomailta.

YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman WFP:n edustaja Timo Pakkala sanoo, että aliravitsemusaste on jo saavuttamassa hälyttävän tason, mikä vaarantaa lasten ruumiillisen ja älyllisen kehityksen.

YK:n lastenavun järjestön Unicefin edustajan Heimo Laakkosen mukaan 520 000 lasta tarvitsee lisäksi rokotuksen ja vitamiineja tautien torjumiseksi.

Ruokapulasta kärsivät viljelijät ovat jo selviytyäkseen alkaneet mm. syödä siemenviljaa ja vanhemmat ovat alkaneet ottaa lapsia pois koulusta, jotta nämä voisivat auttaa ruoan hankinnassa.

Itäafrikkalaisessa Keniassa on noin 32 miljoonaa asukasta.

AP

6

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asioita

      Niin mitä uutta tässä nyt sitten oli, ainahan afrikassa on ollut nälän hätä. Ennen muinoin oli myös nälänhätä euroopassa. Mistäköhän johtuisi, eikös tämä Tatu Vanhasen kirjoitus pidä paikkansa. Tyhmyydestä ja laiskuudesta johtuu nälän hädät sielä. Mitä enemmän viet ruokaa sinne niin sitä enemmän ne nussii jälkeläisiä, jos sinne aletaan ruokaa toimittamaan niin kohtahan se afrikka on ihmisiä ääriään myöten täynnä. Miten kävi Etiopian, nälän hätä oli 80-luvun alussa, ruokaa toimitettiin, niin nyt sielä on 5*väenpaljous, ei maapallo kestä sellaista, että väkimäärä kasvaa. 6 miljaadia on jo liikaa, luonto pitää huolen siitä jos väestökasvu menee sen yli mitä on mahdollista. Samalla tavalla luonto kohtelee muita eläimiä, jos populaatio kasvaa yli sen mitä luontopysyy elättämään niin se karsii rakalla kärellä. Täytyy myös ympäristöä ajatella.

      Ei ollut afrikassa nälänhätää, kun valkoiset oli siirtomaa herroina, ne pisti tummat töihin. Miten nyt on käynyt kun ne on vapaita, menevät takasin kivikauteen.

      Nälänhätä ei lopu koskaan afrikasta ja pahenee sitä enemmän jos sinne ruokaa viedään. Ihmisten itse tarttis muuttua sielä, mutta onko mitään tapahtunut ei ole

      • Gemini

        Muutos alkaa siitä,kun asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.


    • väärä osoite

      tuo SAMA SPAMMAAJA !

      Kuule, häpeä itsen ja lopeta suomalaisia syyllistävä ja solvaava kirjoittelusi!
      Itse ole rasisti suomalaisia kohtaan! Kirjoita EU:lle. Sieltä ne määräykset nykyään tulevat.

    • korppi

      Älä paukuta täällä tyhjää!

    • kritiikkiä

      Keniassa ruokapula?

      -Mitä luulisit kenialaisten tekevän, jos he lukisivat lehdestään, että jossain Suomessa on ruokapula? - Luuletko, että tulisivat hätiin?

    • clear

      Tosiasia on se että jos ulkomaalainen onnistuu integroitumaan tähän yhteiskunaan(kummasta osapuolesta se sitten enemmän riippuu?), niin ulkomaalainen ei ole sen enempää "loisiva" kuin "oikea" suomalainenkaan.

      Hope you catcht the idea

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe