On koirien kusettajien luvattu maa Käveleskelin eräänä päivänä kertunlaakson kaduilla .Katujen reunat oli kauttaaltaan keltaiset koirien paskaa joka paikas Eikö koiran omistajilla minkäänlaista moraalia kusettavat ja paskattavat rakkiansa paikossa missä pitäis lasten ja aikuisten pystyä kulkemaan ettei paskaa olisi kenkien pohjassa . Terveystarkastajalla olisi katselmuksen paikka
Kertunlaakso Seinäjoki
kuiran kosettajat
1001111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 100
Vanhimmat
En ole Kertunlaaksossa käynyt mutta eiköhän tuo ole joka puolella suomea sama juttu. Eikös ne koirien jätökset ole parempi olla siellä katujen reunoilla eikä keskellä tietä? Meidän koira ei ainakaan tee keskelle katua kun ei ole vähä-älyinen ;)
Entäs juoppojen ja typerien teinien rikkomat pullot tienvarsilla ja KESKELLÄ tietä? Nehän on toki vaarattomampia kuin kakkakasat tai pisut.
Viisaat koiranomistajat käyttää kakkapusseja ja kerää jätökset talteen mitä lemmikki on päästänyt. Ymmärrän kyllä toki niitäkin jotka eivät kakkoja keräile koska mihis laitat paskapussin, taskuunko? Jos katuja halutaan alkaa eläinten jätöksistä siivoamaan niin kaupugnin kannattaisi varmaan sinne peräkylällekin tuoda kakkaroskiksia tienvarsiin niin uskon että moni alkaisi oikeasti niitä käyttämään..
Aikuisethan voi toki vähän katsoa lastensa perään etteivät mene paskaa suuhunsa tunkemaan.. Kakspiippunen juttu, koeta kestää :)
Keväällä lumien sulaessa nähdään taas vastuuttomien koiran omistajien lemmikkinsä tiensivuun jättämät paskat. Toki ilokseni olen huomannut myös sen että nykyään jo yli puolet koiran omistajista kantaa mukana paskapussia ja siivoaa lemmikkinsä jätökset. Sitten kun kaupunki vielä palkkaisi koirapoliisin valvomaan ja sakottamaan näitä vastuuttomia ilta-lenkillä kulkijoita pitkin kaupunkia. Niin palkkakustannukset tulisi kaupungille sakkoina tuplana takaisin.
Mitäs jos te valittajat ottaisitte pussukan ryppyiseen kouraanne ja keräisitte iltalenkilla kakat pois? Pissat vaikka lapiolla lanaatte ojanpohjalle? Turhaa valitusta.
Köyät ja sosialistit valittaa aina jostain...
Eiks ne oo justii ne rikkahat herrat ja rouvvat jotka valittaa pienimmistäkin asioista?
Ookko sitä miältä jotta koiran pa--ka ja k-si kelepaa kapitalistiille ja rikkahille mutta ei köyhille eikä sosialistelle. Mielestäni koiran pas--kattajien toimia ei voi millään pualustella .Miksei ne pas--ta ja ku-eta koiriansa omas pihas ja kun tankit on tyhyjät vasta sitte yleisille paikoolle
voi luoja. miksette pidä niitä kersojanne omassapihassa siihen ikäänasti että ymmärtävät mitä suuhunsa tunkevat! mun nuoruudes ei kukaan päästelly näin typeriä suustansa, ja koirat kusi ja paskansi samalla tyylillä kadun varteen. enkä tiedä kenenkään siihen kuolleen?
Anna se rakkis k--soo ja pas--too omille portahille ja katto sitte itkiskö vai nauraasko
Hae kuule paree lääkitys ni pystyt oleen ettei tartte jostain koiranpaskoista yms valittaa
Jos laki sanoo että keräät skeidat niin silloin sinä keräät ne. Fucking puudeli.
http://www.memphisflyer.com/binary/8ce2/1326386836-dog-poop-you-scoop-sign-s-5615.gif
Eihän täs oo kukaan pa--kan syämisestä kirioottanu .Itte oot tainnu sitä syärä ainakin ajatustesi perusteella . Ei oo typeryyttä vaatia koiran ku -settajilta jonkinlaasta moraalia ettei yhteisiä paikkoja pas--lla ja kus--lla sotketa
Tämä on hyvä esimerkki, kun muutetaan uudelle kaupungin asuntoalueelle.
Tontit ovat niin piemiä ja lähekkäin, että miehen pissakaarikin lentää naapurin puolelle.
Riita on valmis koirasta tai metelistä.
Sitä on joka paikassa, ei vain Kertunlaaksossa. Ällöä.
Nurmonjokilaaksossa koiranjätökset eivät haittaa.
ja niin mihkähän ne koirat pitääs pissille kuljettaa ettei haittaasi herkkähipiääsiä.. vai meinaakko et ne kusekki pitääs kerätä? itte kuset pyttyhyn?? ja siitäpä tehään meille juomavettä.. iik ällöä.. herätys!
Mitä jos minä kulukisin ku--ella sun pihas et viiishin oo niin herkkähipiäinen että se sua haittaas
Oot vissihin tainnu juara puhuristamatonta vettä kun tuallasia kiriootat
Nojoo.. voisi ne kissojen omistajatkin noudattaa lakia ja pitää kattinsa sisällä tai kytkettynä. Kissat eivät nimittäin lain mukaan saa olla vapaana.
Aidosti isompi ja etenkin vakavampi ongelma on kissojen jätökset leikkikenttien ja pihojen hiekkalaatikoilla mistä mukuluille aiheutuu suuri toksoplasmoosin vaara.
Lisäksi katit tuhoavat luonnonvaraisia eläinkantoja (ihan oikeasti.. se teidän laiskapaska kattinne on peto luonnossa).
Olen muuten aina ihmetellyt miten jokakeväiset paskavalittajat kävelevät aina ohjan pohjilla sillä ani harvoin sitä paskaa on muualla kuin tienpientarreillal tai ojissa. Lisäksi haluan mainita että jos halua on niin kaupunki toki voisi järjestää koirille kunnollisen ulkoilutusalueen. Sellainen 15 neliön aidattu läntti ei ole mistään kotoisin. Eihän siellä saa edes kääpiörodut tarpeeksi tilaa juosta.
Turhaa niille koirille, kissoille mitään aitausta järjestää...tekee aidatun alueen kattoon vielä verkko noille valittajille niin sinne ei sitten pääse koirat,kissat tai varikset. Saavat rauhassa valittaa siellä aidan sisällä ja vaihtaa kokemuksia lääkityksestään...
Postimerkkitontit eivät sovi kaikille.
Onneksi lähellä on virkeät kylätaajamat valmiine tilavine kouluineen.
ihan sama onko kusta vai paskaa. koko keskustelussa mielenkiintoisinta se, et lemmikin omistajat jotenkin katsovat heille olevan yksinoikeus toimia kuten toimivat ja puollustavat tekoaan. Tunnen kuitenkin hyvin monta kunnollista lemmikin omistajaa jotka eivät anna lemmikkiensä asioida kuten te laiskat jotka ette viitsi kouluttaa ja liikkua. He antavat lemmikilleen luvan asioida vasta kun ollaan alueella missä se on asianmukaista, yleensä metsässä. Ei ihminenkään asioi porraspäihin, tienposkiin jos kova hätä tulee.
"Ei ihminenkään asioi porraspäihin, tienposkiin jos kova hätä tulee."
Ai ei vai? Joka lauantai ja sunnuntai aamu portinpielet haisee kuselle ja kadulla on oksenuksia ihan ihmisten toimesta.
Lisäksi lasinsirut ja muu ihmisten aiheuttama paska on suurempi vaara kuin eläinten jätökset.
En nyt yritä kuitenkaan puolustella niitä jotka eivät kerää eläintensä jätöksiä mutta joku helvetin suhteellisuudentaju nyt tähän hommaan.
Kyllä näin on .Nämä jotkut pikkurouvat pulustavat tekemisiään haukkumalla muita herkkähipiäiseksi .Mitähä nämä sanoisivat jos ihmise naiset tai miehet ku--kelivat jatkuvasti tien viereen ja jättäisivä kääkkiä toisten poluille Olen jo kerran kirjoittanut kiertäisivät omaa pihaa niin kauan että koiran rakot olisivat tyhjät sitten verorahoilla rakennetuille ja hoiretuille alueilla Ei ole paljon vaadittu
Määvuan oikea järjen JÄTTILÄINEN eherootta että valittajat alakaas korjata pikkurouvien koiran jätöksiä oot aika pöliä
Hau hau eherootti että valittajat airattaasin se vastaoli oikein pöljistä pöljin oikia torvien torvi .Veroja maksavien ihimistenkö pitää ruveta elämähän rakkikoirien eheroola typerys
Koiran omistajissa on n puolet niitä itsekkäitä, omaan napaan tuijottajia, jotka ottavat oikeuden sotkea kaikille tarkoitetut kävelyreitit. Ei ole kysymys vain siitä, että lapset söisivät jätöksiä, vaan kaikesta, millä pa...kat sotkevat toisten kenkiä tai vaatteita, ja esteettisesti ovat ällöttävää. Jos on olemas omaa pihaa, niin miksi ei voi kusettaa ja paskattaa siellä ? Jos se kerran on aivan ok, hyvä asia, kulkea paskojen seassa !! Kukaan koiraihmisistä ei näköjään pysty vastaamaan siihen ???
Jos asuu kerrostalossa, silloin on pakko lähteä muualle, ja silloin ainoa vaihtoehto, olis aivan pakko olla ne pussit mukana. Ja tärkeää tietenkin olis, että kaupunki niitä roskiksia teiden varsiin hommaisi. joissa lukisi että koirien jätöksille. ja vain pieni reikä siinä, ettei yleistä roskista niistä tulisi.
Onko sulla yleisesti tapana kävellä ojanpohjilla kun on asvaltoidut kulkuväylätkin olemassa?
Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksesta 22 .56 Niin mikseivät nämä koirankusettajat rivittalo tai omakotitalojen asukkaat voi/halua paskattaa koiriaan omassapihassa kun pitää ne väkisin vetää yleisille paikoille tai toisten tieliittymiin
Paljon pahempi asiakuin koiransonnat on nuorison ja yhä nuorempien lasten juopottelu .
Kiinnittäkää huomio todellisiin ongelmiin eikä mihinkään sontaan tienvarrella.
Sinunkin lapsesi on takuulla tulevaisuudessa änkyräkännissä viikonloppuisin.
Miettikää sitä.
Tiedätkö mitä lapsesi tekee ja missä on tälläkin hetkellä?
Elukat ovat iätajat sontineet sinnesuntänne mutta kukaan ei niistä ole ennen välittänyt ennenkuin tämä uusi nörtti ja inssi sukupolvi syntyi.
Postimerkkitonteilla näyttää olevan paljon ongelmia "haasteita" naapurin koirien ja omien lasten kanssa.
Onko nämä niitä slummiutumisen esioireita ?
Mitä tekee uusi kaupungin tekninen lautakunta estääkseen sairastelun.
Saisiko rakennuslupaa jo vireään kylätaajamaan ?
Köyhillä ja vasemmistolaisilla ny on aina tapana ruikuttaa jostakin, ny näyttää olevan koiranpskat vuorossa ku ei muuta tuu mieleen...
Koiranomistajat vaihtavat puheenaihetta, säälittävää !! Kukaan heistä ei vastaa, miksi koiria ei p..skateta omalla pihalla.. kun kerran on ihan mukavaa kulkea paskojen seassa. Niin miksi ei ????
Voin vastata sinulle, että fiksu koira ei kakkaa omaan pihaan tietenkään. Koirat on sen verran älykkäitä eläimiä. Olen ylpeä koiranomistaja. Minulla on hyviä ja reippaita ulkoiluttajakavereita. Tulkaa tekin valittajat lenkkeilemään niin pipo ei kiristä päätä. Voitaiskohan seuraavaksi puhumaan, että metsän eläimet pitää kaikki lopettaa kun ne kakkaavat meisiin. Voi Hellanlesta kun on taas robleemaat.
Hyvin oot koiras opetanu jottei pas--nna omaan pihaan vaan toisten pihoihin ja tien päihin Opeta viälä kersaskin varaastamhan niin hyvä tuloo
Slummiutuminen pitäisi estää.
Naapurin keittiön ikkuna meidän makuuhuoneeseen päin.
Tämä pikkurouva vie vaikka koiransa naapurin portahille paska--e ettei vaan omat porthat likaannu .En voi ymmärtää koiran pasko--jien järjenjuoksua
Voiku tietääs missä noi valittajat asuu niin käytäis mopen kans vääntämäs yhdessä tortut liittymään!
Mua ei oo kyllä ainakaan koskaan haitannu koiran pas*at eikä kus*t tienvarsis pätkääkään. Tuskin ne suakaan haittaa, mutta kuhan nyt vaan haluat valittaa.
asd4ads43dsa Ookko koskaan kävelly enempää ku ulkoovelta auton ovelle epäilen
Kyllä mä koiria pas*atan ja kusetan joka päivä. :)
Pienelle tontille ei iso koira mahdu.
Olen samaa mieltä, että miksei ne paskata niitä omaan pihaan. Miksi vitussa tuollaiset velttoperseet yleensä raahautuu naapuriin saakka!?
Yksí ämmä lykkäsi kerran koiranpaskat mun roskikseen, hänellä ei ilmeisesti ole omaa. Jos vielä näen, niin vien oman paskani hänen postilaatikkoon.
No asianhan on niin, että suurin osa taluttajista on perheettömiä ja tai muuten sosiaalittomia. Silloinhan ajatusmaailma on, että kuskoot vaikka leikkipuistoon, kunhan kusee. Koira yleensä fiksumpi kuin taluttaja, valitettavasti.
Ainakin viisampi kuin sinä köyhä joka ruikutat tuskissasi täällä kun varallisuutesi ei riitä kunnon rotukoiraan!
Säälittävää, että koiranomistajat vaihtavat koko ajan puheenaihetta, kiertävät vastuutaan paskojen siivoamisesta. Yök mitä tyyppejä !
Hae lääkitystä ku noin ahistaa?
Naurettavaa verrata koirien paskoja kävelyteiltä matsän eläinten paskoihin :-D :-D Ei ole kaikki kanootiss kirjoittajallaa !! Kuljen paljon metsissä, mut siellä niitä paskoja ei vaan näe, tartu jalkoihin, ei sitten millään. Luonnon eläimet osaavat näköjään paskoa piiloihin. Itsekkyys on huipussaan, ettei omaan pihaan pa.skota, josta ne olis tosi helppo siivota, ja sitten lähteä lenkille koiran kera. Kuvottavaa itsekkyyttä !
Mä ainakin sonnitan hurttaani joka paikkaan minne se haluu ja itse vielä kusen perään ja joskus päästän löysänkin tutun postilaatikon viereen. Te tosikot ette uskalla tehdä samoin!!
Ai uskaltamisestako siinä onkin kysymys, jos haluaa ottaa huomioon muitakin ihmisiä. Olla niinkuin normaali ihminen. Erikoista ajattelua kyllä. Koiraihmisis on tosi paljon näitä omaan napaan tuijottajia. Minä MINÄ MINÄ, yök !
Paska maatuu ja virtsa. Rikkoutunut lasi ei. Silloin kun muksut oli pieniä, enempi haittaa rikotuista lasiista oli kuin koiran ja kissan ulosteista. Vaikka olisivat kuinka ällöä katseltavaa. Itsellä kiehuu se, kun naapuri kusettaa koiransa meidän piharoskiksen kylkeen. Joku aamu käyn vielä niitten oven eessä tarpeilla, tokkopa sittenkään tajuaa...
Olin parin tunnin juoksulenkillä päivällä. Juoksin lähestulkoon kaikki pääväylät kertunlaaksossa, eipä mainittavia paskaläjiä näkynyt. Taitaa olla nuotten valittajien itsensä keksimiä juttuja kun ei muuta tekemistä oo ni vittuillaan täällä minkä ehditään! Hulluuteen on onneksi saatavissa apua ja lääkitystä!!!
Et tainnu huamata että aloitus kirjoituksen jälkeen on satanut uutta lunta Tiet ja kadut on aurattu vanhat pa--kat on lumen paitos kevääseen asti. Orota vaan kohta kadunvarret on taas keltaaset Kun nämä pikkurauvat pas..katta ja kuse--taa koiransa muiren tien päihin ja kaujen varsille
Eikös aloittaja kirjoita että on aivan kauttaaltaan kaikki kuses ja paskas? Luulisi ny että olis lenkkarin pohjat aivan sulaneet siihen paskamäärään?
ei sitten näkyny tänäänkään niitä paljon puhuttuja paskoja tai koiriakaan...?
Ku--tajat on vissihin ruvennu ku---tamahan rakkiansa omilla pihoolla hokasivat vissihi kuinka typerästi ovat tehneet. Viälä kun ne pyytääs anteeksi kaikilta kenen miältä ne pahootti tualla törkyysellä käytöksellä
Ei vaan köyhät, idiootit jäivät kiinni valehtelusta. Paskoja ei löydy mistään!
NO shit Saako tuara sun portahille jokaasen koiran pas..kan joka löyty kertunlaaksosta 100metri ympyrän sisältä
Köyhillä ei oo varaa kakkapusseihin. Pitää pskattaa tienvarteen.
Isommille tontille koirien kanssa.
Rikotut lasipullot ; HEH HEH, millä aikakaudella kirjoittaja elää ?? :-D Taas yritettiin vaan vaihtaa puheenaihetta. Kyllä on poikkeustapaus, et jotain ostetaan tänä päivänä lasipulloissa !! Tölkkejä ne on ja muovipulloja, ei tule lasinsiruja ! Pönttö !
Viinatölkkejä. Kyllä.
Meillä naapurustoon muutti kumma koiran omistaja.Kulki paskattamassa koiraansa meidän talon postilaatikolla ja sisään tulo tien päässä.Enkä nyt puhu omiani koska meillä on kamerat ulkona, mistä näkee just kuka siinä alueella käy.Kerran sitten vittuinnuin asiasta sen verran että kävin paskantamassa heidän oven eteen ja jätin lapun että voivat paskataa koiraansa muualla.Ei ole sen jälkeen koiraansa sonnittanut meidän postilaatikolle.
Teit juuri kuten pitää. Kudos to you!
Rupes kirioottelu vaikuttamhan ei näkyny tänään kovin montaa koiranpa..kaa Hyvä niin kuvvaan pysyys jottei tarttisi peliätä oman eikä lasten terveyren pualesta
Tehkää kuten mä ! Kun saan selville kuka paskattaa koiransa mun postilaatikon eteen, kiikutan lapiolla paskat heidän kotiportaille !!
koiran kans saa tehdä mooonen kilometrin lenkin, että asiat hoituu.. ja monta kertaa päivässä- et eipä siinä oman pihapläntin kiertely oikeen auta.. mut älkää ny hyvät ihmiset joutuko siihen malliin et tulis kontittua ojanpohjilla... muuten mitä tarkoittaa sosiaaliton ;)))
Joku täällä kirjoittelee tosi omituista, että OJANPOHJILLA....en oo vielä nähnyt koiranpaskoja ojien pohjilla, kyllä ne on kävelypolkujen laidoilla, ei ojien pohjilla, tai sit yhdellä on joku " Ojien pohjien noutaja-rotu" ?? !!!
Jaa-a. Eipä nuo nyt niin ole häirinnyt sen erikoisemmin Kertunlaaksossakaan muuten kuin niiden muutaman kusettajan osalta, jotka meinaavat että heidän puudelinsa saa kusta ja paskoa vaikka naapurin pihaan. Ojiin ja tienvarsiin sitä tavaraa on aina mahtunut, mutta postilaatikoille ja pihansuuhun kusettajat ottavat kyllä pannuun. Yksi isäntä oikein pysähtyi pyörällä että sai kultamussukka pysähtyä vääntämään pökälettä suoraan liittymän kohtaan keskelle asfalttia.
Vielä kun ainakin Kertunlaakso on täynnä näitä epävirallisia "oikoreittejä" lähes ihmisten pihojen halki niin kyllä muutaman kerran on pitänyt oikein kysyä että avaanko etuoven, tuletko sisälle asti kusettamaan koiraasi.
Voi jeesus, tässä se älykkyysosamäärä on oikein käsin kosketeltavissa. Kertunlaaksolaisten älykkyysosamäärä ei riitä kun johonkin koiranpaskasta kirjoittteluun.
Tielinjausta on heti muutettava ja tehtävä koko kertunlaakson yli 8- kaistainen moottoritie että teistä pöljistä päästään eroon. Muuttakaa vaikka Kouran perämettille niin saatte olla rauhassa!
Shit kerttu on järjen JÄTTILÄINEN !!! Haudataan kaikki ongelmat isot ja pienet moottoritiellä
Shit kerttu Tairat olla se kolomen rakin omistaja rouva kun nuan kovasti koskettaa Ettenkö MINÄ MINÄ muka saisi paskottaa koiriani sun postilaatikolle ?????????????
Mulla ei oo kuule ensimmäistäkää rakkia mutta järkeä saman verran kuin kertunlaaksolaisilla yhteensä! Joten muuttakaa johonkin mettäkyläälle niin saatte olla siellä lääkehöyryissä rauhassa ja eikun 10- kaistainen motari niin jää sunkin velkainen talos alle kun on niin helveti ruma muutenkin!
Shit kertulla ei tunnu olevan oikiasti yhtään järkiä ainakaan pääs.Ei omista koiraa mutta pualustaa koiran ku--ttaji ja pas--ttajia haukkumalla kirjoittajia ja koko kertunlaakson väkiä .Ihmiset on yksinkertaisesti hulissaa lastensa ja itsensä terveydestä. Kertunlaaksossa on kohtuuttoman paljon koiranpa--oja ja ku-ta katujen reunoilla ja se on suuri terveysriski Eihän ne tietystikkään sua haittaa kun vetelet bemarillasi( lievää) ylinopeutta läpi kertunlaakson
Meehän hullu hakee paremmat lääkkeet!
Postimerkkitonteilla näyttää olevan valtavasti ongelmia.
Hyvä kun satoo uutta lunta peittyy koiranpa--kat ja ku--et hetkeksi aikaa .Mutta kohta on kadun varret taas keltaaset
Jos mä näen koiran paskaava, nii omistaja o päree noukkia jätökset tai tuloo tuperapinat!
Tupenrapinat tarkoottaa jotta ruvethan ottamhan puukkuatupesta .Ei ny sethän mennä niin pitkälle .Mutta jotakin pitääs nualle ittekkähille koiran ku--ttajille teherä
Kävin paskottamas juuri koiran, kyllä tuli monta uutta miinaa....
Älkää hankkiko kaupunkiin koiria ! Uikuttavat ulkona ja vievät toisten yöunet.
Ja omistajat, kerätkää AINA ne koiranne jätökset!!
Pieni paha on koiranulina tai paska Kertunlaaksolaiset. Hetken kuluttua päältänne vedetään uljas uusi ohitustie. Talojenne arvo romahtaa, ulinaa ja paska lentää 24 h vurokaudesssa. Oiken teille!
Mitähän pahaa Kertunlaaksolaaset on tualle kirioottajalle teheny ku tuallaasia kiriootteloo
no varmahan karehtii teirän komeeta taloja
Näin on, ja pienen pieniä tontteja.
Ei täälä sen piänempiä tonttia oo kun muallakaan seinäjoella. Mutta koirn pa--kaa ja ku-ta on enemmän kun muilla asuntoalueilla
Kyllon taas niin siistiä ja puhurasta karunvarsiilla ja kevyenliikenteen väylillä kun tuli tuata uutta lunta. mutta kuinka kauan
Lumi rupiaa sulamhan kohta taas liukumiinaat näkyy Kattokaa etehennä jottei tuu yllätyksiä tupahan Kertunlaaksos
Mä ainakaa en välitä vittujakaan teidän iki-lässyttäjien mielipiteistä. Olen aina paskattanut koirat ojan pientareille/ojiin ja vastasuudessakin tulen nii tekemään. Ihmisten pihoille en anna paskantaa.
Itsekäs,muista,varsinkaan lapsista,mitäänpiittaamaton koiranpaskattajahomo on puhunut!!!
Heh. Ootko joku teini-angsti ku tuollasta tekstiä osaat kirjottaa? Bravo.
Erootakko ihimisten pihoja ojajista Kiva kun piänet lapset leikkii ojis Niin siälä on sun rakin paskat niiren haalariis ja kintahis Oot viisas miäs / nainen Mä voisin tulla paskalle sun taloos etehen ojahan rakkis vois sitte vetää mun tortut portahilles
Postimerkkitonteilla on kuuma tunnelma.
Kertunlaaksolaiset köyhät sosialistit valittaa aina jostain milloin tiestä milloin paskoista. Se ny vaan on sellainen tapa. Onneksi se uusi ohitustie vedetään noiden urpojen yli. Tekevät siitä kuulemma vielä leveämmän.
Tonttien menekki ratkaisee Vähänkyrön Karran jatkon
Vähänkyrön Merikaarrossa sijaitsevalle Karran alueelle ryhdytään kaavoittamaan uutta asuntoaluetta.
Karra 5 on noin kymmenen hehtaarin alue, jonne suunnitellaan paikkaa 50 – 60 omakotitalolle.
Karraan on matkaa Vaasan torilta 16,5 KILOMETRIÄ kaakkoon. Nyt kaavatyön alle tulevan alueen pohjoispuolelle on noussut jo reilut kymmenen omakotitaloa, ja suunnilleen saman verran Karran 4:n tontteja tulee haettavaksi syksyn tonttijaossa.
Olen itsekin tuore koiranomistaja.
Kerään oman koirani jätökset muovipussiin ja vien ne sitten omaan roska-astiaan.
Suosittelen samaa käytäntöä myös muille koiraomistajille.
Toki olisi mukavaa, jos olisi "yhteisiä" roska-astioita koirajätöksille.
Olen ymmärtänyt, että koirat keskustelevat keskenään merkkaamalla kulkureittejään lirauksillaan. Osaako joku neuvoa, miten opetan koirani pissaamaan vain sopiviin paikkoihin.....
Etsikää tekin kertunlaaksolaiset ja koiranomistajat yhdessä ja myös muut kylät kyläkohtaisia, positiivisa ratkaisuja, tähän, kieltämättä ikävältä näyttävään jätösongelmaan.
Muuten joku sairasluonteinen alkaa myrkyttää koiria. Näin on monessa paikassa jo Seinäjoellakin valitettavasti tapahtunut.
Kyllä nyt peittyy
Lumi rupiaa sulamhan vaurilla .Kyllä tortut rupiaa näkymhän
Kertunlaakson pairan koskattajat
Tehkää nyt kotiseuturetki niin näette kuinka palio ne teirän ihanat rakkikoirat on talaven aikana kertunlaakson tiän viäriin läjiänsä jättäny .NÄKYMÄ ON AIVAN PÖYRISTYTTÄVÄ
Otappa lapio mukaan ja putsaile huvolsesi j'töksiä.
Pienellä hommalla siistiksi ympärtistö.
Ite siivosin juuri 2 km metsäautotien reunaa koirani kanssa.
Koirattomanko pitääs siivota näiren pikkurouvien koiranpaskat sun miälestä
Mitä hele--ttiä sä sitä mettäautotiätä siivosi olisit tullu Kertunlaaksoon siälä olisi siivotavaa moneksi päiväksi
Kaikki eivät asu postimerkkitontilla.
Koiran jätös toisen tontilla tai postilaatikon edessä on sama kuin itse omistaja olisi ne käynyt tekemässä toisen kiusaksi !!
Otappa lapio mukaan ja anna ppaskat lentää.