Päivitetty 14.1.2013 09:39, julkaistu 14.1.2013 09:26
Kokoomuksen kansanedustajat: Lapsilisää vain alle 10-vuotiaalle ja hurja korotus esikoiselle
Kansanedustajat Pauli Kiuru (kok) ja Kari Tolvanen (kok) ehdottavat Aamulehdessä, että lapsilisäjärjestelmää muutettaisiin siten, että suurimman tuen saisi ensimmäisestä lapsesta.
Lisäksi he ehdottavat, että lapsilisää maksettaisiin alle 10-vuotiaille lapsille. Huomattava ensimmäisen lapsen lisän nosto olisi mahdollista tehdä niin, että tuen maksamisen päättymisrajaa laskettaisiin 17 vuodesta esimerkiksi kymmeneen.
Kiurun ja Tolvasen Aamulehdessä esittämä ajatus on, että lapsilisä olisi silloin ensimmäisen lapsen osalta noin 230 ja lopuista 115 euroa. Yksinhuoltajakorotus säilytettäisiin.
Nykytilanne
Nyt tuki kasvaa progressiivisesti lasten määrän kasvaessa. Ensimmäisestä lapsesta lapsilisä on 104 euroa ja toisesta 115. Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta etuus on 190 euroa.
Yksinhuoltajakorotus on 49 euroa lapselta.
Vanhempien tai huoltajan tulot tai omaisuus eivät vaikuta etuuteen.
1,5 miljardia euroa vuodessa
Tälle vuodella valtion talousarviossa on varattu lapsilisiin lähes 1,5 miljardia euroa, ja etuutta maksetaan hieman yli miljoonasta lapsesta. Lapsilisää saa 557 700 perhettä ja 155 000 yksinhuoltajaa.
Etuuteen ei tehdä indeksikorostusta 2013–15, joten sen ostovoima heikkenee.
Lapsilisälaki tuli voimaan vuonna 1948.
Lapsilisät 1948 maksettiin joka kolmas kuukausi
ja 1989 alkaen joka kuukausi.
Yksinhuoltaja korotus lapsilisään tuli 1994.
Joo kyllä lapsilisää pitäisi päivittää, olkoot tasa-arvoisia joka lapsesta sama summa 120 €/kk. Itse nostaisin ikäraja 18 v.koska aikaisemmin ei saa opiskelurahaa.
Yksinhuoltaja korotus pitäisi nostaa 100 e/kk ja Elatustuki verolliseksi tuloksi, elatusvelvolliselle.
.

Vastaukset 1
Vanhimmat
eikös katainen sanonut ettei hyvinvointi yhteiskuntaa ole varaa? Kohta loppuu lapsilisät, kodinhoitotuet, eläkeikä nousee lähemmäs 70 ikävuotta, vaikka olisit hyvin vakavasti sairastunut mutta jos olet alle 25 et pääse eläkkeelle.
Palkan korotukset jäissä, alvit nousee, tupakka tuotteet kallistuu mutta viina on aina yhtä halpaa koska valtio omistaa suurimman osan alkosta (käsittääkseni)
koulutuksesta ja teveyspalveluista vähennetään edelleen, lasten luokkakoot kasvaa koska määrärahat ei anna periksi palkata uusia opettajia, mielenterveys/päihdekuntoutus heikkeneen entisestään. Kansa luokka erot kasvaa ei ole kun köyhiä ja rikkaita!!
itsellä herää kysymys, hyväksymmekö tämän ja en ole politiikkaa ikinä tutkiskellut saatika rahoitusasioita, mutta minne ne varat ovat menneet? Miksi on monia kymmeniä miljoonia antaa lainaa muille, takaamatonta lainaa?