Tuksu haluaa vauvan, mutta voiko vauvaa hankkia miehen kanssa, joka ei ole varma omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja jota ei oikeasti rakasta. Siinäpä vasta dilemma.
Kohukaunotar ihastui, mutta epäilee suhteen toimivuutta
Johanna Tukiainen ei valitse helppoja parisuhteita.- Olen ihastunut mieheen, joka ei ole varma omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Minulla ei ole aikaa odottaa. Haluaisin heteromiehen, joka on kiltti ja antaa taloudellista turvallisuutta sekä tekee kanssani lapsen. Minulla on kova vauvakuume, Johanna Tukiainen kertoo.
- Olen saanut paljon treffipyyntöjä. Karsin niistä heti pois sellaiset, jotka eivät halua lapsia. Haluan normaalin, seesteisen ja turvallisen parisuhteen, jossa hankitaan lapsia.
Tukiainen palasi Tukholmasta kotiinsa Helsingin Jollakseen. Hän myöntää, että kaikki asiat eivät ole kunnossa.
- Valvoin koko yön. Ollut nukkumisvaikeuksia.
Johanna kertoo saavansa jatkuvasti negatiivista palautetta tekemisistään. Hän haluaa korjata käsityksen ajastaan stripteasen parissa.
- Kuulen jatkuvasti kommentteja, että miksi en mene normaaliin päivätyöhön. Miksi menisin? Minulla riittää ihan tarpeeksi keikkoja ravintoloissa laulajana. Olin erotiikkaklubeissa duuneissa, mutta sitä en tee enää. Koskaan en tehnyt mitään muuta kuin tanssin. Olin siinä todella tiukka.
IM-JARI KUPIAINEN
http://iltamakasiini.fi/johanna-tukiaisella-vauvakuume/?fb_action_ids=131318127033870&fb_action_types=og.likes&fb_source=timeline_og&action_object_map={"131318127033870":582950635052665}&action_type_map={"131318127033870":"og.likes"}&action_ref_map=

Vastaukset 12
Vanhimmat
Lindalle satelee vauvaonnitteluja facebookissa. Kukaan ei uittuile Lindalle, kuten Johannalle. Miksiköhän?
http://iltamakasiini.fi/lindan-lampeniuksen-facebook-taynna-onnitteluja/
Johtuiskohan se siitä, että Linda on tehnyt ihan oikeaa työtä eikä ole pelkä julkkistyrkky.
Joo, lndahan se vasta töitä onkin tehnyt kun oli niin halvatun kateellinen yhdelle todellakin parhaimmista viulisteista, VanessaMae on kyseessä. Ämmä tilitti katkerasti, kun Vanessa ei halunnut soittaa kateellisen nousukkaan kanssa yhdessä? Miksi olisi, niin ilkeästi puhui lehdistöönkin Vanessasta ja piti itseään parempana. Toinen kun ei sitten näiden juttujen vuosi ruvennut yhteistyöhön meni hernepurkki sitten kokonaan nokkaan. Ruotsiin oli pakko muuttaaa kun ei saanut olla lööppihuorana tarpeeksi täällä, lisi pitänyt olla jatkuvasti juttuja.
Pysykööt ruotsissa, minä en tuota kateellista nobodyä tänne kaipaa.....
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/julkkisjuorut/1606752/linda-lampenius/sivu2/
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9530592
Kannattaisikohan neiti tuksun lopettaa alkoholilla läträäminen ja yrittää saada elämänsä kuntoon? Tuskin alkoholi pillerit hirveesti auttaa 35v naista tulemaan raskaaksi...
Kuinka ihmeessä hän voisi hoitaa lasta?, eihän hän pysty hoitamaan edes koiriaan, eikä itseään.
Ei voi nukkua 20 tuntia vuorokaudessa jos on lapsi hoidettavana.
Kauhuskenario, että kyseinen nainen saisi lapsen.
Kauhuskenaario ! Kyllä. Ei lasta tuolle, ennekuin oppii pitämään huolta edes itsestään. Alkoholi pillerit erittäin negatiivinen julkisuus = ei tilaa lapselle.
Tuo kassialma ei ole mikään kaunotar. Miksi media vääristelee? Tuo mahdollinen FAS-lapsi otettaisiin huostaan jo laitoksella!
Johanna harkitsee keinohedelnöitystä; blogikirjoitus 17.1.2013:
"... En ole mikään uranainen; minäkin haluan jäädä kotiin lasten kanssa, kuten siskoni haluaa. Sitä ennen tietty pitäisi löytää se kunnollinen ja rakastava mies, ellen halua mennä Tanskaan suorittamaan keinohedelmöitystä, jota olen välillä vakavasti harkinnut..."
Kunnolliset miehet haluaa kunnollisen naisen. Ei ne halua juopottelevaa ja räyhäävää, väkivaltaista akkaa, poliisien hyvää tuttua. Ja ulkonäöstä en nyt viitsi kirjoittaa yhtään mitään.
Ja keinohedelmöitys? Eli kaikki juopotkin miehet kieltäytyy olemasta silleen Tunkiaisen kanssa. Hyvä. Karmee kohtalohan se olis miehellekin joutua elättäjäksi, vaatimukset ei koskaan loppuis, mikään ei riittäis ja akka olis niskassa koko ajan, yötä päivää. Lisäks haukuttais julkisesti joka bloogissa milloin miksikin psykopaatiksi, väkivaltaiseksi alkoholistiksi ja miksi kaikiksi se nyt on niitä eksiään keksiny nimittääkin.
On vaan muutama pieni ongelma
1. Miten voi nukkua 20h jos on lapsia, lapset pitää meteliä.
2. Suostuuko ystävät ja naapurit hoitaan Tunkeron lapsia, niinku nyt niitä koiria että Tunkero voi nukkua päivät ja roikkua netissä yöt?
3. Onko Tunkeron miehellä varaa palkata lasten- , Tunkeron ja koirienhoitaja?
4. Tuoko ne 20-kymppiset treffikaverit varmasti Tunkerolle ja lapsille ruuat kotiin?
5. Miksi Tunkerolla pitäisi olla lapsia?
Tuksu ei ymmärrä, ettei sitä muksua voi koirien tavalla hävittää kun siihen kyllästyy ja haluaa taas jotain uutta.
Tai laittaa sitä hyllylle kun ei enää jaksa leikkiä äitiä.
Olisi kiva tietää mitä koiria on enää jäljellä kun ei neiti enää niistä itse puhu.......
Johanna Tukiaisesta ei ole äidiksi.