Miksi juutalaisuus on laitettu uskonnot otsakkeen alle? Eihän se ole sitä. Niinkuin ei romanitkaan
Miksi?
Rabbi Ambrozeus
23125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Siksi, että juutalaisuus on Mooses ja profeetat, eli heprealainen Raamattu.
Romano... viittaa jonnekkin Roomaan, tai Romaniaan.
Koska juutalaisuus on uskonto. Juutalaisuuteen voi kääntyä ja silloin on juutalainen. Romani on taas täysin etninen ryhmä, johon synnytään ja et voi kääntyä romaniksi vaikka haluaisit. Kyseessä siis kaksi aivan täysin eri asiaa.
Juutalaisuus on kansa niinkuin romanitkin. Kumpikaan ei ole uskonto eikä kumpaankaan voi kääntyä. Vain veren perintönä voi syntyä molempiin kansoihin.
Juutalaisuudessa vieläpä niin tarkkaan että vain äidin puolelta. Jos juutalaismies ottaa muuhun kansaan kuuluvan vaimokseen niin heidän lapsensa eivät ole juutalaisia.
Tuon mukaan Israelin kuningas David, Isain poika ei olisikaan ollut juutalainen, koska hänen esiäitinsä oli mooabilainen Ruut!
Kuitenkin juuri ja vain Davidille YHWH antoi lupauksen siitä, että Messias tulisi syntymään (ja on jo syntynytkin) hänen jälkeläisenään!
Olet ihan pihalla määritelminesi, samoin useimmat nykyiset itseään juutalaisiki tituleeraavat :)
Ruutin äiti oli juutalainen mutta isä ei.
"juutal. nainen 29" sinun tulisi kertoa tämä mullistava uusi tieto synagogalle, joka järjestää kääntyville kursseja. Et edes ole juutalainen, vain ja ainoastaan trolli.
Sulle edell.
Äläpäs nyt vääristele tosiasioita!
Ruutin äiti ei ollut juutalainen, vaan Tanakh'in mukaan ainoastaan Ruutin anoppi oli sitä. Asia selviää seuraavasta kohdasta:
Ruut 1:1-4
1. Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Beetlehemin mies lähti sieltä ja asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena asumaan Mooabin maahan.
2. Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan Beetlehemistä. Niin he tulivat Mooabin maahan ja oleskelivat siellä.
3. Ja Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.
4. Nämä ottivat itselleen mooabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut.
- Siis Orpa ja Ruut olivat syntyperältään mooabilaisia, eivätkä juutalaisia!
Seuraaville jakeillekin on selityksensä:
Ruut 1:11-18
11. Mutta Noomi vastasi: "Kääntykää takaisin, tyttäreni; miksi te lähtisitte minun kanssani? Voinko minä enää saada poikia miehiksi teille?
12. Kääntykää takaisin, tyttäreni, menkää, sillä minä olen liian vanha joutuakseni miehelään. Vaikka ajattelisinkin: 'Minulla on vielä toivoa', ja vaikka vielä tänä yönä joutuisin miehelään ja synnyttäisin poikia,
13. ette kai te kuitenkaan odottaisi, kunnes he kasvaisivat suuriksi, ette kai te kuitenkaan sulkeutuisi huoneeseen ja olisi miehelään menemättä. Ei, tyttäreni; minä olen hyvin murheissani teidän tähtenne, sillä Herran käsi on sattunut minuun."
14. Niin he korottivat vielä äänensä ja itkivät. Silloin Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut riippui kiinni hänessä.
15. Ja Noomi sanoi: "Katso, kälysi on kääntynyt takaisin oman kansansa ja jumalansa luo, käänny sinäkin kälysi kanssa".
16. Mutta Ruut vastasi: "Älä vaadi minua jättämään sinua ja kääntymään takaisin, pois sinun tyköäsi. Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani.
17. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne tulla haudatuksi. Herra rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema erottaa meidät."
18. Kun Noomi näki, että hän oli lujasti päättänyt seurata häntä, ei hän enää puhunut siitä hänen kanssansa.
- Noomi pyysi miniöitään kääntymään takaisin oman kansansa ja oman jumalansa luo. Siis Noomin silmissä kumpikin heistä oli pakanajumalien palvelijoita. Eri asia on se, että Ruut oli sydämeestään kiintynyt anoppiinsa ja sen vuoksi hän tahtoi pitää tästä huolen ja oli altis palvelemaan myös tämän tunnustamaa YHWH Elohimia.
- Myös seuraavista jakeista selviää Ruutin olleen syntyperältään mooabitar, eikä suinkaan juutalainen:
Ruut 2:10-12
10. Silloin Ruut heittäytyi kasvoilleen, kumartui maahan ja sanoi hänelle: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?"
11. Booas vastasi ja sanoi hänelle: "Minulle on kerrottu kaikki, mitä sinä olet tehnyt anopillesi miehesi kuoltua, kuinka jätit isäsi ja äitisi ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen tuntenut.
12. Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään."
- Tuo kohta osoittaa Ruutin todella olleen syntyperältään pakana eli mooabilainen, joka hylkäsi isänsä ja äitinsä perheen ja lähti kansan luo, jota ei ENNEN tuntenut, sekä etsi turvaa Israelin YHWH Elohimin siipien alta.
YHWH - järjestö vai ?? -- onko israelissa romaaneja ja ovatko he siellä juutalaisia??
mooabilaisuus ei ole uskonto vaan kansa joilla oli eri uskontojakin.
Ruutin äiti Myriam oli eronnut juutalaisista juuristaan ( jotkut Raamatuntutkijat ovat sitä mieltä että Myriam erotettiin ), mentyään naimisiin mooabilaisen miehen kanssa. Ruut oli siis juutalainen koska juutalaisuus periytyy vain äidin puolelta.
Jotkut hyväksyivät Ruutin, toiset taas pitivät häntä moabilaisena koska hänen isänsä oli moabilainen.
Mikä mullistava uusi tieto? Me toimimme kaikissa synagoogissa ja eri paikkakunnissa ja maissa yhteneväisesti ja yksiselitteisesti.
Vedät hatusta noi sun juttusi.
Missä on sanottu, että Ruutin äiti olisi joku Myriam? Tarkoititko Miryam?
Syyrian juutalaiset ovat ainoa ryhmittymä, joka ei hyväksy käännynnäisiä. Muu juutalaisuus hyväksyy. Syyrian juutalaisetkin saattavat hyväksyä, jos kääntyvä ei ole kääntymässä avioliiton vuoksi vaan yksin.
En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan trollille mutta tulipahan kirjoitettua.
YHWH on Israelin Pyhän omalle kansalleen ilmoittama erisnimi ns. tetragrammi.
Romanit eivät ole kansana juutalaisia, eivätkä israelilaisia. Sen sijaan proselyyttejä eli käännynnäisiä löytyy niin heistä kuin lukuisista muistakin kansoista. Lisäksi romanien parista löytyy jonkin verran juutalaisia, kuten kaikista maan kansoista.
Sulle edell.
Ymmärrän kyllä eräiden juutalaistahojen paniikin juuri Ruutin suhteen. Se totuus, että Ruut todella oli syntyperältään mooabilainen nimittäin romuttaa sen väärän ja nykyisn vallalla olevan käsityksen, että juutalaisuus periytyy vain äidin kautta.
Tanakh osoittaa juutalaisuuden periytyvän isän kautta, minkä osoittavat sukuluettelot, joissa on mainitana vain isien sukuhaarat. Tuo väite, että juutalaisuus periytyisi vain äidin kautta on vasta myöhemmällä ajalla ihmisten keksimä, jolla ei ole mitään jumalallista arvovaltaa. Vielä vähemmän nykyään, kun luvattu Messias on jo syntynyt liki 2000 vuotta sitten ja ns. 'pyhä siemen' on sen jälkeen sekaantunut jo kaikkiin maan kansoihin.
Nykyään ei kukaan Israelin jälkeläisistä kykene osoittamaan aukottomia sukuluetteloitaan - siis mustaa valkoisella - kantaisä Israeliin saakka!
Tästä johtuen juutalaisuus on olemassa vain uskontona ja sen tunnustajat muodostavat juutalaisen kansan. Mitä tulee israelilaisiin kansana, niin siihen kuuluvat KAIKKI Uuden Liiton jäsenet eli heitä on kaikista yli 200 maan kansasta!
Kirjoita esimerkki edes yksi romanikäänynnäisestä juutalaisuuteen tai jutalainen romanien parissa?
Onpa mielenkiintoista
Voi, voi, niitähän on pilvin pimein!
Missähän lasikaapissa sä olet elämäs asustanut?
Juutal.nainen olet todella hakoteillä ja en todellakaan usko, että olisit juutalainen. Varmasti muuten tietäisit, että Suomenkin seurakunnassa on kääntyneitä juutalaisia, jopa julkisuuden henkilöitä. Että kyllä vaan voi kääntyä juutalaiseksi, jonka jälkeen on 100% juutalainen, kun taas romaniksi se on mahdotonta.
Toki voi kääntyä ja tulokkaita otamme vastaan, mutta eivät he tietystikään ole oikeita juutalaisia. On myös turvallisempaa nykyeuroopassakin kun on suurempi joukko. Tarvitsemme tulokkaita muutamista syistä, tämä turvallisuuskysymys on tällä hetkellä tärkein.
Uusi Rabbi Simon sanoi että hän järjestää kohtapuoliin kurssin halukkaille kääntyjille, mutta he eivät käännytä ketään.
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää tai ihmeellistä, päinvastoin se on hieno asia ja Rabbi oli miellyttävä henkiö.
Kaikki ovat tervetulleita kursseillemme. Emmekä tosiaan käännytä ketään.
Toki halukkaat voivat " kääntyä", mitä se sitten heille ( kääntyjille) merkitseekään.
Miksi juutalaisuudessa arvostetaan Rabbi Akivaa, joka oli joko itse käännynnäinen tai käännynnäisen jälkeläinen? Miksi juutalaiset lukevat Targum Onkelosta, Tooran arameankielistä käännöstä, jonka on kirjoittanut käännynnäinen?
Miksi Rambam kirjoitti:
All non-Jews when they convert and accept all the commandments ... are like Jews for all matters ... except the four nations exclusively (who cannot convert) and they are Amon, Moab, Egypt, and Edom. These nations, when they convert, are Jews for all matters with the exception of joining the community in marriage. (Mishna Torah Issuri Biah 12:17).
Miksi trollaat juutalain.nainen 29. Kukaan ei ota todesta puheitasi ja jos ottaisi, niin dissaisit sitten Helsinginkin juutalaista seurakuntaa, kuten esimerkiksi Seela Sellaa? Jauhot pusseineen aikalailla tämän asian kertoi hyvin. Myöskään kuuluu yhdeksi mitzvaksi, ettei juutalainen saa koskaan mainita kääntyneelle, hänen käännynnäisyydestään, koska se ei enää ole relevanttia, kun ollaan samaa kansaa.
--- Myöskään kuuluu yhdeksi mitzvaksi, ettei juutalainen saa koskaan mainita kääntyneelle, hänen käännynnäisyydestään, koska se ei enää ole relevanttia, kun ollaan samaa kansaa.---
Luuletko että näistä säännöistä ihmispoloiset välittävät yhtään mitään?
Sama juttu on juorujen levittämisestä, juutalaisuudessa se on suuri synti jopa kuolemansynti mutta kuka välittää?? hah
Sitäpaitsi Seela Sella itse väitti jossain lehdessä olevansa huono juutalainen joka ei välitä kaikista käskyistä, joten erotetaanko hänet?
Entäs tämä:
-- accept all the commandments --- Hyväksyy kaikki käskyt entäs noudattaminen? Mahdotonta ihmiselle koska kukaan ei ole synnitön.
Voi tietenkin yrittää mutta itse keskittyisin olennaiseen: kunnioittaisin ihmisiä, antaisin lahjoituksia, tekisin jotakin Israelin hyväksi, sapatin pitäisin jne.