Jos jokin musta tohtori sanoisi vaikka mitä, esim. että valkoiset ovat itse asiassa - kokonaisuutta katsellen - mitä "alhaisempi rotu". Niin tosiasiaksi jää, että mitään rangaistuksia ei tulisi. Ymmärrettävää ja olkoon vaikka siedettävääkin, mutta oikeudenmukaista tasapuolisuutta ja tasa-arvoa se tuskin olisi.
Suomalaista kulttuuria eli perinteitä murennetaan maahanmuuttajien arvomaailman hyväksi. Tämäkin on väärin. Meitä itseämme kohtaavaa rasismia! Tunnemme siis nahoissamme, mitä rotuviha merkitsee. Muukalaista on kohdeltava oikeudenmukaisesti jos kohta maassa syntynyttäkin olisi syytä kohdella saman arvoisesti.
Rasismi nurin tällä kurin: tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden on kohdattava myös tällä hetkellä maassa asuvien kesken. Epäoikeudenmukaisuus kylvää ensiksi katkeruutta ja vihaa sekä salaliittoteorioita, lopulta se tuo tullessaan okkultistisen noituus- ja demoonialan äärioikeistolaisuutta eduskuntaan saakka.
Rasismia tämäkin
1
187
Vastaukset
- Hmmm
Ei tule valkoisellekaan professorille rangaistusta vaikka kirjoittaisi kokonaisen kirjan, puhuisi siitä televisiossa ja antaisi haastattelun lehteen.
Ei mustuus ole rasistisilta ajatuksilta suojaava väri. Ei valkoinen ole immuuni rasismille.
Loukkaava ja alentava suhtautuminen muihin taikka muuhun ihmistyyppiin on Loukkaavaa ja Alentavaa oli ihmistyypit mitä tahansa.
Mistä perinteistä olet joutunut taikka suomalaiset kansana ovat joutuneet luopumaan maahanmuuttajien arvomaailman hyväksi?
Murennetut perinteet ja kulttuuri?
Miten Sinä tai me muut suomalaiset tunnemme nahoissamme Rotuvihaa?
Eikä idiootit helpolla eduskuntaan pääse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393