vastaus:
Emme yritä
. Me käymme säännöllisesti kertomassa hyvää uutista ovelta ovelle,
mutta emme usko ansaitsevamme siten pelastusta (Efesolaisille 2:8).
Miksi emme?
Kuvittele, että joku hyväsydäminen ihminen lupaa antaa arvokkaan lahjan kaikille, jotka saapuvat tiettynä päivänä tiettyyn paikkaan.
Epäilemättä toimisit ohjeiden mukaan, jos uskoisit lupaukseen.
Kertoisit asiasta luultavasti myös ystävillesi ja perheellesi,
jotta hekin voisivat saada tuon lahjan.
Et silti _ansaitsisi_ lahjaa noudattamalla ohjeita.
Se olisi edelleen lah-ja.
Vastaavasti Jehovan todistajat uskovat siihen Jumalan lupaukseen,
että kaikki häntä tottelevat voivat saada ikuisen elämän (Roomalaisille 6:23).
Pyrimme kertomaan uskostamme toisille,
koska toivomme heidän saavan tämän Jumalan lupaaman lahjan.
Emme kuitenkaan usko _ansaitsevamme _pelastusta tekemällä sananpalvelusta (Roomalaisille 1:17; 3:28).
Kukaan ihminen ei millään teoillaan
voisi ansaita näin suurta siunausta Jumalalta.
”Hän pelasti meidät,
ei meidän vanhurskaudessa tekemiemme tekojen johdosta,
vaan armonsa mukaan.” (Titukselle 3:5.)
http://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/käymällä-ihmisten-ovilla/

Vastaukset 6
Vanhimmat
--Miksi kuljette ovelta ovelle?--
Jeesus käski seuraajiaan ”tekemään opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä” (Matteus 28:19, 20).
Kun hän lähetti matkaan ensimmäiset opetuslapsensa,
hän neuvoi heitä menemään ihmisten koteihin (Matteus 10:7, 11–13).
11 Mihin kaupunkiin tai kylään menettekin
, etsikää, kuka siinä on arvollinen, ja majailkaa siellä,
kunnes lähdette.
12 Kun menette taloon, tervehtikää talonväkeä,
13 ja jos talo sen ansaitsee, tulkoon sille se rauha, jota sille toivotatte,
mutta jos se ei sitä ansaitse, palatkoon rauhanne teille.
Jeesuksen kuoleman jälkeen
ensimmäisen vuosisadan kristityt levittivät
sanomaa edelleen ”julkisesti ja talosta taloon” (Apostolien teot 5:42; 20:20).
Seuraamme varhaiskristittyjen esimerkkiä.
Ovelta-ovelle-työ onkin havaittu hyväksi keinoksi tavoittaa ihmisiä.
http://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/ovelta-ovelle/
Ovelta-ovelle-työ onkin havaittu hyväksi keinoksi tavoittaa ihmisiä.
http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=ovelta ovelle&p=par
154 tulosta
onkin paljon tarinaa
"ovityöstä".
Lukutaitoisille helppo nakki.
No miksi ei pelkkä Raamattu riitä matkalla jos kerta julistatte Jumalan sanaa? Onhan noita apuvälineitä esim mormooneillakin joten ette ole tosiaankaan ainoat. Tuntuu oudolle pelkkä ajatuskin heittää sioille helmiä siitä sarnaamisesta puhen ollen.
Monissa maissa on kin vain Raamattu mukana jos sitäkään,
jos sekin on ko.maassa" kielletty kirja".
Onhan Venäjälläkin jt-kirjallisuus kielletty vaarallisena
extremistisenä kirjallisuutena...
Kamalaahan se olisi jos ihmiset niistä saisivat kimmokkeen
lopettaa juopottelun ja tupakanpolton
ja naapureitten kanssa tappelun :D
Vakava uhkahan semmoinen kirjallisuus onkin
sietäs kieltää Suomessa kanssa niin
Sanamieskin voisi horrostaa juutalaisuussaitilla aseita ihaillen.
Hänkin kulkee ovilla:
Miksi uskon Raamattuun – ydinfyysikko kertoo tarinansa
KERTONUT ALTON WILLIAMS
VUONNA 1978 saavutin elämässäni kaksi tärkeää virstanpylvästä.
Syyskuussa minusta tuli ydinfysiikan tohtori
ja joulukuussa Jehovan todistajien sananpalvelija.
Kun ihmiset kuulevat, että olen sekä tiedemies että Jehovan todistaja,
he usein ihmettelevät
, miten tieteen tuntemus ja usko Raamattuun sopivat yhteen.
Epäilin asiaa itsekin monia vuosia.
Mutta aikanaan vakuutuin täysin siitä,
että Raamattu on sopusoinnussa tieteellisten tosiasioiden kanssa.
Miten tulin tähän tulokseen? Haluaisin ensin kertoa, miten minusta tuli tiedemies.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102004044?q=ovelta ovelle&p=par
Joo. "tiedemies" ALTON WILLIAMS- röntgen & kuituoptiikka. No eihän ne tosín ole ristiriidassa raamatun kanssa, kun niistä ei siellä puhuta. Pelkkää kikkailua että jotain "tiedemiestä" voidaan hyväksikäyttää seuran maineen edistämiseksi.
Altonin ala ja osaaminen on ihan muissa asioissa, kuin raamatun osaajien asiat