Olen siis kohta 18 vuotta täyttävä nuorimies ja olen huomannut että viihdyn ainakin vähintään vuoden itseänivanhempien henkilöiden kanssa, kaikki kaverinikin ovat minua muutaman vuoden vanhempia ja ihastun aina myös itseäni vanhempiin tyttöihin, enkä tarkoita että ikäeroa olisi enemmän kuin 5 vuotta, yleensä suunnilleen vuosi tai korkeintaan kaksi, en vain tiedä miksi? heissä vain on sitä jotain, se saattaa silti johtua osittain siitä että ikäiseni joita tunnen haluavat vain jatkuvasti bileitä, viinaa ja sexiä ei juuri mitään sellaista mistä itse pidän, eli ihan vain tavallisen tyttöystävän jonka kanssa voisi olla ihan rennosti oma itsensä ilman että täytyy esittää mitään ja tehdä kaikke mukavia ja tavallisiä asioita, käydä lenkillä, elokuvissa, kahvilla, syömässä olla vaan kotona kahdestaan ja katsoa vaikka nyt vain telkkaria yms. Ja kyllä tiestysti aina välillä voisi juhlia ja käydä ulkona. Ja antaa silti toisilleen omaakinaikaa.
Olenko ainoa ikäiseni joka on tälläinen?
taidan olla tylsä :)
8413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika outoa...
Mä olen 17-vuotias tyttö ja täytän periaatteessa kaikki noi sun kriteerit, en vaan ole sua vuotta tai paria vanhempi. Luulen, ettet kiinnostu sua vanhemmista, vaan kypsemmistä kuin useammat sinun ikäisesi. Ja usko pois, löytyy meitä sua nuorempiakin :)
Kyl se varmaan niin on :) ja kiitti asiallisesta vastauksesta ja hyvä tietää ;)
Mukava bongailla sunkinlaisias miespuolisii jannuja täältä. Oon pitkälti samanlainen nuori mies ja alotusviestin kuvauksesta osittain tunnistinkin itseni. :)
Vapaa-aikaa tulee vietettyä enemmän omanikästen seurassa, mutta muuten viihdyn jutellen enemmän just 1-3 vuotta vanhempien kanssa.
nyaanian kommentissa toi "Luulen, ettet kiinnostu sua vanhemmista, vaan kypsemmistä kuin useammat sinun ikäisesi." on varmasti just se pointti sulla, niin se itelläkin on... Että hei, et oo yksin! Veikkaan et mietit seurustelua enempi, kun ennen? Kyl se lumoava tyttö sieltä löytyy ja jos on löytyny, niin tsemppiä paljon siihen mihin ikinä ryhdytkin! Ei se helppoo oo, mut on se sen arvosta...
Hienoa kuulla että on muitakin samalla tavalla ajattelevia :) ja kiitos kaikille asiallisista vastauksista.
Lisäyksenä vielä jos satun lumoavan neidon löytämään, niin ainakin tiedän osaavani kohdella häntä parhaan kykyni mukaan. On se niin hieno asia löytää sellainen rakkaus joka on molemminpuoleista, sitä arvostavan oikeasti enkä vain tässä tekstissä :). Ainoa asia vaan että olen todella huono näyttämään ihastukseni tai ainakaan tehdäkseni sen eteen mitään, kun olen kuitenkin vähän ujokin, esim: tilanne jossa olen ollut kaupassa ja huomaan että kaunis nuori myyjäneiti joka laittaa hyllyihin lisää tavaraa, katselee minua vähän kuin "salaa" ja välillä suoraan silmiin hetken aikaa, ihan eritavalla siis kuin vaikka toinen saman kaupan myyjä joka katsoo ehkä jos vastaan tulee tai moikkaa asiakaspalvelullisesti ainoastaan eli normaalisti.
Niin en oikein tiedä missä niitä tyttöjä edes liikkuu kun en hae mitään yhdenillan juttuja enkä muutenkaan oikeastaan etsi mutta olisin ihan valmis jos joku kiva tyttö nyt vain löytyisi :)
Mä en ole koskaan pitänyt itseäni nuoremmista, vaan 5-10 vuotta itseä vanhempi nainen on aina ollu kaikista kiinnostavin vaihtoehto. Koskaan en ole kuitenkaan tällaista löytänyt, koska naisillta tuntuu olevan tuo kriteeri aika merkittävässä roolissa, että mies on sit hieman vanhempi. :)
Itse taas olen semmonen että en voisi kuvitella vanhempaa naista rinnalleni näin yleisesti, saman ikäinen tai nuorempi. Olen siis 21 vuotias. Kai nämä asiat ovat ihan yksilöjuttuja.
kylläolet