Joku täällä kyseli, eikö ateisteilla ole paha olla elämässään. Minä taas kyselen, eikö uskovilla ole paha olla elämässään? Nimittäin uskovillahan tämä maallinen elämä on vain pelkkä välivaihe, jonka aikana pitää todistaa olevansa kelvollinen siihen kuoleman jälkeen alkavaan varsinaiseen elämään.
Voisi jopa sanoa, että uskovalle tämä elämä on koe, tai joissakin uskoissa (sielunvaellus) pelkkä kokeen osio, josta pitää suoriutua hyvin päästäkseen jatkoon.
Tässä mielessä tuskin voi elämästä nauttia vapaana ja onnellisena ihmisenä kovinkaan paljon. Se on vain sen paremman elämän odottamista, ”sitku” elämää. Kai tiedätte, mitä se sitkuelämä on? Se on sitä, että ”sitku mä olen saavuttanut sitä ja sitä, niin sit mä teen sen ja sen. Sitku sitku sitku… loputtomiin ja elämä jää oikeastaan elämättä, kun koko ajan odottaa, että sitku mä.
Uskova elää juurikin tätä sitkuelämää. uskovalle elämä on kilvoitus. Se on kärsimyksen, sorron ja vainon täyteinen aika, josta uskovan vain pitää selviytyä päästäkseen kuvittelemaansa taivaaseen elämään ikuisesti kuvittelemansa jumalan luona. Aika säälittävää.
Voisi jopa sanoa, että uskovalle tämä elämä on koe, tai joissakin uskoissa (sielunvaellus) pelkkä kokeen osio, josta pitää suoriutua hyvin päästäkseen jatkoon.
Tässä mielessä tuskin voi elämästä nauttia vapaana ja onnellisena ihmisenä kovinkaan paljon. Se on vain sen paremman elämän odottamista, ”sitku” elämää. Kai tiedätte, mitä se sitkuelämä on? Se on sitä, että ”sitku mä olen saavuttanut sitä ja sitä, niin sit mä teen sen ja sen. Sitku sitku sitku… loputtomiin ja elämä jää oikeastaan elämättä, kun koko ajan odottaa, että sitku mä.
Uskova elää juurikin tätä sitkuelämää. uskovalle elämä on kilvoitus. Se on kärsimyksen, sorron ja vainon täyteinen aika, josta uskovan vain pitää selviytyä päästäkseen kuvittelemaansa taivaaseen elämään ikuisesti kuvittelemansa jumalan luona. Aika säälittävää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin, ei mahda uskovaisella olla varaa väärällä tavalla uskomiseen.
Mekkaan jos pyllistää niin käykin kalpaten.
Tottakai elämme koko ajan. Myös ajallisella elämällä on oma missionsa. Ei se että tietää elämän olevan iankaikkista vie toivoa tältä hetkeltä vaan se on matkantekoa päämäärää kohti, joka jatkuu kirkastuu kirkastumistaan. Ateisti elää nuoruuttaan, miehuutaan ja sitten alkaa elinkaari laskea ja. Ei ihme että alkaa masentaa kun tietää parhaan olevan takana ja pian elämän loppuvan. Ei kyllä ihme että monet ateistit toivovat eutanasiaa. Itse eivät uskalla riistää henkeä itseltään ja yrittävät syöstä vastuun lääkäreille.
Ei ole paha olla kun eitää että elämällä on tarkka suunnitelma ja elämä jakuu ikuisesti. Silloin muutama harmaa päiväkin ei matkaa paljoa masenna ja kuolema ei ole päätepiste. .
Se että tietää kuolevansa joskus saa arvostamaan enemmän tätä elämää.
Ei minua pelota elämän loppuminen tai masenna, kuoleminen on vain päätös työpäivälle sillä erolla ettei tarvitse enää aamulla nousta töihin.
Itsemurha ja eutanasia ovat aivan eri asia, eutanasia on niille jotka eivät ole siinä kunnossa että voisivat tehdä itsarin vaan tarvitsevat siinä apua.
HIrveä ajatus että elämällä olisi tarkka suunnitelma, eihän silloin ole mitään vapaata tahtoa jos kaikki on jo etukäteen tiedossa. Jos elämä on suunniteltu etukäteen niin silloin juuri ne "harmaat päivät" kaikkein eniten masentavat.
Ajatus iankaikkisesta elämästä on aivan hirvittävä, zombie ehkä kestäisi sen mutta ei ajatteleva ja muistava ihminen.
"Sitku sitku sitku… loputtomiin ja elämä jää oikeastaan elämättä, kun koko ajan odottaa, että sitku mä."
->
"Ei se että tietää elämän olevan iankaikkista vie toivoa tältä hetkeltä vaan se on matkantekoa päämäärää kohti, joka jatkuu kirkastuu kirkastumistaan."
Jep jep...
"matkantekoa päämäärää kohti, joka jatkuu kirkastuu kirkastumistaan."
Just tuo on sitä sitkuelämää, jota tarkoitin. Mitä te itse sanotte kilvoitukseksi. Nimi onkin hyyvin kuvaava.
"Ateisti elää nuoruuttaan, miehuutaan ja sitten alkaa elinkaari laskea ja."
Ihan samalla lailla se uskovan elämänkaarikin menee. Ja elämässä roikutaan väenvängällä kiinni viimeiseen asti, ikäänkn peläten sitä iki-ihanuutta, jonka kuvitellaan odottavan. Kummallista.
"Ei kyllä ihme että monet ateistit toivovat eutanasiaa."
Joku voi tietenkin toivoa, mutta enimmäkseen siksi kun ymmärtää toivottomassa tilantessa parantumattomasti sairaana kärsimisen turhaksi. Uskovan taas pitää kärsiä, "kärsi kärsi, kirkkamman kruunun saat."
"Ei ole paha olla kun eitää että elämällä on tarkka suunnitelma ja elämä jakuu ikuisesti."
Silloinhan te olette tahdottomia Jumalan sätkyukkoja, jotka vaan toteuttaa suunnitelmaa ilman mitään omaa elämäntarkoitusta. Kuvittelette ikuisen elämänne joksikin hi4noksi, mutta teillä ei ole harmainta hajuakaan, mitä se ikuinen olemassolo käytännössä olisi. Raamatussanne lukee, että taivaassa seisotaan valkeissa vaatteissa ja ylistetään Jumalaa. BORING.
Kyllä heillä taitaa olla pelko perseessä läpi elämän, jos oikeasti uskovat helevattaan. Mitä jos uskookin väärin.. ;)
Ja me atet vaan sekoitetaan pakkaa.
No nii-i. :)
olafsvik-1956
kysyi
>>>Eikö uskovilla ole paha olla elämässään
Uskova vastaa: Itse asiassa tiedän, että en kykene omin voimin ja omilla teoillani todistamaan olevani kelvollinen taivaaseen. Olen liian vajavainen ja raadollinen ollakseni niin täydellinen. Tämä tietenkin kristinuskon näkökulmasta. Kelpaan Jeesuksen sovitystyön tähden taivaaseen. Siksi olen vapaa oman hyvyyteni "todisteluista". Armollista,vapaata ja lohduttavaa.
"Sitkuelämää" pyrin karttamaan, koetan elää tässä ja nyt. Turhaahan se onkin murehtia mennyttä ja huolehtia tulevaa. Kilvoitus taas on minulle rikkaus ja aarre. Se tuottaa minulle hyvinvointia elämääni. Minulle kilvoitus on uskossa vaeltamista. Kärsimyksistä en minäkään ole vapaa, kuten ei kukaan ihminen. Sortoa ja vainoa en varsinaisesti ole kokenut uskoni vuoksi, ainakaan vielä, lie sekin aika edessä?
Loppuun on vielä todettava, että en tästä(kään) uskonnon harjoittamisen kuvauksesta löytänyt omaa uskoani, jota elän todeksi joka päivä. Ainakin minun kohdallani aloittajan käsitys ja todellisuus eivät kohtaa.
Kai sentään ymmärsit, että tämä hiukan provosoiva aloitukseni oli vastaveto nimimerkille "uskossa elävä," joka katsoi asiakseen taivastella kuvittelemaansa ateistien pahaa oloa ja synkkää ja tarkoituksetonta elämää ilman jumalaa. Samalla antaen rivien välissä ymmärtää, että hänestä onnellista ja tarkoituksellista elämää voi elää vain uskova.
Ymmärrän hyvin, ettei jumalaan uskovia voi asettaa kaikkia samaan muottiin ja uskossa olevakin voi olla onnellinen uskossaan. Moni varmasikin kokee uskonsa antavan lohtua, armoa ja vapautta, niinkuin sanot. Mutta uskomisessa on kuitenkin se "sitkuelämä" puolensa monella.
Joo, hoksin vasta kirjoitettuani et oli vastine johonkin avaukseen. Itse en ajattele että ateistien elämä olisi automaattisesti "pahaa oloa ja synkkää". Ihmisyys ja sen lainalaisuudet yhdistää jokaista meistä vakaamukseen katsomatta.
Mikähän pastorin perheessä mätti, kun poika ampuu vanhempansa ja 3 sisarustaan (lapsia yhteensä 10)?
Eikö uskovaisuus teekään onnelliseksi?
http://www.abqjournal.com/main/2013/01/20/abqnewsseeker/breaking-five-dead-in-south-valley-shooting.html
"Eikö uskovaisuus teekään onnelliseksi?"
Tekee mutta tuossa ei ollutkaan kyse oikeasta elävästä uskosta.
Eikö entinen gangsteri, pastorivainaa, ollutkaan elävässä uskossa?