Palautetaan mieleen, mistä kaikki alkoi
Kylmät kädet
551081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Lopussa on hyvä kohta, kun Johanna työntää häkeltyneelle toimittajalla kalenterinsa, ja toimittajanpösilö vielä näyttää sitä kameralle. :D
Toimittaja ei ollut pösilö, hän vain häkeltyi.
Ei varsin ammattitaitoinen kuitenkaan, kun antoi Johannan viedä kuin kuoriämpäriä.
Toimittaja oli altavastaajan asemassa koko haastattelun ajan.
Tuksu on kirjoittanut 4 ällää ylioppilaskirjoituksissa, muistaakseni. Ei hän ole helppo vastus kenellekään toimittajalle.
Hah haa vai ei muka ammattitaitoinen toimittaja. Kyllä joku asiallinen ja koluttautunut toimittaja painii aivan eri sarjassa kuin joku typerä ns. "kohu kaunotar".
Tuksu elää prinsessa haaveissa ja ei ole tullut ajatelleeksi, että viihdetaiteilijalla tulee äkkiä parsata ennen päiväys eteen.
Turhanpäiväistä sössötystä tuksulla, että muka huumorimielessä oli liikenteessä eikä halunnut kohua mukamas.
Päin vastoin Kanervakohuhan toimi laukaisimena Tuksun tunnetuksi tulemiselle Suomessa.
Siis kyllähän se on kaikille selvää, että tuo toimittaja oli Goljat vs. david ja kohteli tuksua silkkihansikkain.
Mielestäni oli hieman luonnotonta se, että haastattelua tehtii istuen jollakin tasolla (pöydällä?). Olisko enemmän saatu Tuksusta irti, jos hän ei olisi joutunut istumaan tuolla tavalla pinkeästi? Niin tai näin, hyvä että tuollainen on saatu purkkiin.
Hän todellakin on neljän ällän ylioppilas, mutta ylioppilaslautakunta, joka päättää lopullisesti kaikki arvosanat, meni ja pahus pudotti arvosanat laudatureista exemioihin...
Edelleen, Tuksu on Helsingin yliopiston opiskelija ja valmistunut teologian tohtoriksi, mutta pahus, kun teologisen tiedekunnan pääsykokeissa hän ei saanut riittäviä pisteitä sisäänpääsyyn...
Ylioppilaslautakunnan jäsenen olivat näätiä, jotka ilkkuen alensivat kaikki Tuksun laudaturit eximia cum laude approbatureiksi...
Toisaalta tuolla tavalla "istuttaminen pöydälle" antoi varmaan toimittajalle enemmän liikkumavaraa kysymyksissään aukon murtamiseksi Tuksun puolustukseen (eli Tuksun valehtelun paljastamiseksi).
Haastattelusta käy selvlle hyvin Tuksun kieroiluun ja kiertelyyn taipuvainen luonne.
http://www.seiska.fi/julkkisblogit/johannatukiainen/1236843994936/dennis rodman jarjesti meidat yksityisbileisiin/
Ja se Uivelot leffa oli ihan parasta A-luokkaa :))))))
Minusta molemmat olivat tuossa ihan tasaveroisina juttua tekemässä, ok.
Samat sanat, ihan oli ok-haastattelu.
Johannaa kuitenkin slvästi jännitti koko juttu, mutta oli suurempi houkutus mennä tuohon haastatteluun nimenomaan sen ison julkisuuden takia kuin jäädä menemättä - ja mahdollisesti menettää julkisuushyöty.
Juuri näin, mutta olisi silti kannattanut jäädä pois kylmästi.
Soppa tuosta vain vauhdittui... ja jatkuu yhä.
Tukiainen yritti olla vastaamatta kysymyksiin, hän kierteli.
Onneksi tuo toimittaja - Reeta Kivihalme (nykyään toimituspäälllikkö) - osasi palauttaa Tuksua osittain ruotuun.
Oli Tukiaiselta jotenkin alkeellista markkinoinda firmaa haastattelun lopuksi. Sellainen ei kuulu hyviin tapoihin Suomessa.
Totta, varsinkaan, kun kyse oli tällaisesta aiheesta. En kyllä kehtaisi mainostaa jotain tissiryhmää, jos olisin aiheuttanut ministerin eron ihan hiljattain.
Kivihalme on tuossa oikein hyvä.
Tuksu haukkui hänet jälkikäteen "vanhaksi kurpaksi." :)
Tuksu näyttää jo tuossa kovin keinotekoiselta?
Tänään Parasta ennen -päivämäärä on takuulla mennyt.
Tuksulle on kova pala polkkatukkaiset naiset jotka ovat älynneet kouluttautua ja hankkia pysyväm työn.
Lyhyeksi jää lahjattoman viihdetaiteilijan ura ja ei oikein eläkettäkään kerry toisin kuin "vanhalle kurpalle" joka saa mukavan kk palkan ja eläkettäkin kertyy.
Kylläpä oli vaikean oloista esiintymistä tuxulta.
Valehtelijat käyttäytyvät juuri noin.
" Valehtelijat käyttäytyvät juuri noin. "
Tuo on muuten hyvä pointti. Oletteko nähneet elokuvan:
Muiden Elämä (2006)
http://www.imdb.com/title/tt0405094/?ref_=sr_2
Tämä taisi olla niitä Stasin aikoja.
Vuosi 1984. Johanna oli 6-vuotias, eikä Tsernobyl ollut vielä räjähtänyt.
Tsernobyl meni huhtikuussa 1986.
Kun toimittaja on ammattilainen, Tuksun selittelyt eivät mene läpi.
Katsoin Tuksun levottomia silmiä, jotka pälylivät jatkuvasti ympäriinsä...
Kun median ammattilainen käy pyrkyriä vastaan, siinä tulisi pahaa jälkeä, mutta säälistä Reeta Kivihalme päästi Tuksun aika vähällä.
Reeta Kivihalme oli tuossa varsin tarkkana, mutta hienotunteinenkin.
Tänä päivänä Tuksun kiemurteluyritykset tiedetään ennakolta ja niihin toimittajat osaavat varautua ennakolta mm. katsomalla kaikki haastatteluvideot netistä.
Tuksu oli tuolloin vielä peruskaunis, ei siis ruma, kuitenkaan.
Mutta neljässä-viidessä vuodessa ulkonäön muuttuminen on ollut dramaattinen:
1) Tästä kuvasta näkyy Tuksun vaarallinen keskivartalolihavuus selvästi:
http://2.bp.blogspot.com/-WWi3IECjja8/UCfSRpaWStI/AAAAAAAAAgY/jrJj4cvIW2Y/s1600/tuksu 067x.JPG
2) Tuksu lähes ilman vaatteita:
http://3.bp.blogspot.com/-YbuQKaE59Tk/UCfVY_Q5LNI/AAAAAAAAAg4/OSXFOmj8GHA/s1600/tuksu 125x.JPG
Kuvat ovat Hyvinkään keikalta Ravintola Napsusta 19.10.2012 eli kolme kk sitten.
Vielä aiempaa tarinaa: http://www.savonsanomat.fi/viihde/puhtoinen/1109722
Savon Sanomien artikkeli on kesäkuulta 2008.
Se on ammattitaitoisen toimittajan työtä.
Kiitti linkin postauksesta tänne!
Artikkelin kirjoittaja on Soili Väisänen.
niinkö
" Maineen ja rahan lisäksi Tukiaisen sisarukset haluavat ”ihanat miehet” – mielellään ulkomaalaiset, kuten Lindallakin (Lampenius). Mieluiten he ottaisivat rikkaat ja amerikkalaiset, he sanovat kiherrellen, sellaiset, jotka heillä jo vähän aikaa olikin Miamin-lomalla. Sisarukset haluaisivat asua Miamissa naapuruksina, käydä rannalla ja shoppailla."
Tästä kierre jatkui ja syveni; Helsingin Sanomien artikkeli 3-2009 valaisee lisää:
http://www.hs.fi/artikkeli/Jumalan karitsa/1135244046563
5.3.2009 13:12 Tuija Pallaste
Helsingin Sanomat
"Jumalan karitsa
"Sitten mä pyydän Tukiaisen Johannaa kertomaan tänne, kuinka Herra Jeesus on tehnyt hänelle suuria.”
Saarnamies Jean Roosilla on paljon rannerenkaita ja paidan ylimmät napit auki. Hän on ylistänyt Jumalaa (ja itseään) Herttoniemen seurakuntakodissa jo kolmatta tuntia. Nyt hän malttaa kutsua puhujakorokkeelle vieraan.
”Te kaikki varmaan tiedätte, kuka olen”, Tukiainen aloittaa vapisevalla äänellä.
Sali on täynnä ihmisiä.
”Olen Suomen tunnetuin julkkis ja googletetuin henkilö”, hän jatkaa.
”En aivan ymmärrä, miksi herätän niin paljon huomiota.”
Tukiaisen hiukset ovat huomiota herättävän isot, ja hänen kenkiensä korot ovat korkeat. Hänen paitansa kaula-aukko on hyvin avonainen ja hameensa hyvin, hyvin lyhyt. Kasvoja peittää paksu meikki.
”Kaikki tietää mut siitä poliittisesta skandaalista viime vuonna. Se oli mun elämäni kamalin vuosi. Mua on herjattu ja kivitetty, mä tiedän, mitä on olla farisealainen.”
Johanna Tukiaisen ei tarvitse kerrata ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtanutta tekstiviestittelyä enempää. Me kyllä tiedämme. Tiedämme myös malariasta, josta hän pelastui täpärästi – tietysti rukouksien voimalla.
Sen perusteella, mitä olemme Johanna Tukiaisesta viihdelehtien perusteella oppineet, hän ei ole nyt oikein omassa ympäristössään.
Se on väärä vaikutelma. Kaikki tämä sujuu häneltä vanhasta muistista.
Johanna syntyi uskovaan perheeseen, ja jo lapsena hän kävi karismaattisen seurakunnan tilaisuuksissa.
Teini-ikäisenä hän käännytti vastaantulijoita Rautatieasemalla, ja lukiokesinä hänet lähetettiin tutun pastorin perheeseen Raamattua opiskelemaan Uppsalaan, ekonomivanhempien opiskelukaupunkiin.
Tukiaisen perhe kuuluu ruotsalaiseen Livets Ord -seurakuntaan, joka kytkeytyy niin sanottuun menestyksen teologiaan: terveyttä, hyvää ulkonäköä ja taloudellista menestystä pidetään merkkinä Jumalan siunauksesta.
Ruotsissa Livets Ordin tunnetuin edustaja on euroviisuvoittaja Carola Häggqvist. Hänet Johanna tapasi Ruotsissa monta kertaa. Laulaessaan Jumalan rakkaudesta Carola on aina ruskettunut ja laitettu. Sitä Johannakin oppi arvostamaan: Ruotsin Livets Ordissa naiset olivat meikattuja ja kauniita, ja ilmapiiri oli myönteinen.
Herttoniemen seurakuntasalissakin myydään kosmetiikkaa:
Neitsyt Maria -suihkeita ja Product of Jerusalem -voiteita (7 e/tuote).
Puhujakorokkelle nousee sisar Julia Tukiainen. Hän on astumassa Johannan rinnalle julkisuuteen.
Sisarukset ovat läheisiä, he asuvatkin taas yhdessä lapsuudenkodissaan, nyt kun Johanna on lopullisesti eronnut pitkäaikaisesta avomiehestään.
Julia Tukiainen aloittaa: ”Mä olen Johannan pikkusisko. Viis vuotta nuorempi, viis senttiä pidempi. No, kymmenen senttiä”, hän sanoo.
Sellaisia he ovat: tahattomasti hauskoja, tahattomasti ministerinerottajia.
Julia kertoo edellisestä viikonlopustaan Jyväskylässä. Siitä on kyllä luettu jo lehdistäkin. –[Tukiaisten] sisarusten viime viikonloppuinen Jyväskylän reissu sai karmivia piirteitä, kun heidän huoneensa wc:n lattialta löytyi kaksi veristä miehen jalanjälkeä vain yhteen suuntaan. – – Veri ei todellakaan ollut minun eikä Julian, Johanna täsmentää Hymylle. Uutisen kirjoitti sanomalehti Keskisuomalainen. Julia täsmentää kirkkoyleisölle, että hänessä ei ollut minkäänlaista haavaa.
Se oli perjantaiyö, ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtui jotain vielä hurjempaa. Julia kertoo: ”Mun poikaystävä lähti hotellin aulaan läppärin kanssa tekee töitä keskellä yötä. Mun ympärille nousi hirveä määrä demoneita. Ne kuiski, ja yksi tuli mun viereen...”
Ihmiset nyökkäilevät, hymisevät ja itkevät mukana. Saarnaaja Roos vakuuttaa, että Julian kokemukset todellakin ovat paholaisesta. Hän neuvoo sisaruksia tekemään siunatulla öljyllä ristinmerkkejä kotiinsa.
”On aivan varmaa, että Jumala tulee käyttämään Johannaa ja Juliaa väkevästi, niin kuin jo käyttääkin”, Roos lopettaa.
Tässä vaiheessa minä käyn tervehtimässä Tukiaisia. He ovat lähettäneet kutsun illaksi ”vip-tilaisuuteen”, jossa Johanna esiintyy, mutta näyttävät ilahtuneilta kun ilmestyn jo seurakuntatalolle.
Johanna Tukiainen on edellisen viikon aikana monta kertaa esittänyt toiveen jutun tekemisestä. Suuntaamme esiintymispaikkaan Tukiaisten Jollaksen-kodin kautta. Kotona sisarukset tekevät Roosin neuvon mukaiset ristinmerkit öljyllä.
”Onhan tätä varmaan vaikea ulkopuolisen ymmärtää”, Johanna sanoo öljyä kaataessaan.
Tätä on todella vaikea ymmärtää, vastaan.
Johanna selittää, että nämä ovat asioita, joilla ei kannata leikkiä. Hän kertoo kokemistaan ihmeistä (niistä on jo raportoitu Hymyssä ja Seiskassa) ja selittää, että nytkin valot olivat kotona syttyneet itsestään heidän poissa ollessaan.
Jumalan töitä.
Tai paholaisen. Ovi käy, ja säpsähdän.
”No nyt täällä alkaa kaikki pelätä näiden juttujen takia”, Johanna hymähtää.
Sitten häntä naurattaa. Tulija on nuori mies, joka asuu vuokralla Tukiaisten alakerrassa."
jatkoa...
"Jollaksen-kodissa on tilaa, sillä Markku ja Marja Tukiainen ovat jo pitkään asuneet perheen kahden nuorimman lapsen kanssa Tukholmassa. Vanhemmat ovat yhä tärkeitä vaikuttajia sisarusten elämässä.
Tyttärien tyyli kehittyi äidin esimerkkiä seuraten. ”Äitihän pärjäsi nuorena missikisoissakin. Hänellä on aina ollut vahva meikki ja isot korut”, Johanna kertoo ja laittaa ripsiväriä.
Johannan oma meikki oli jo kouluaikoina niin vahva, että Helsingin Laajasalon nuorison keskuudessa tunnettiin käsite ”johannatukiaismeikki”. (”Ei sitä siitä kiusattu, siinä oli jotain niin outoa”, sanoo eräs Tukiaisen kanssa samaa koulua käynyt.) Isältään tyttäret perivät paitsi hengellisyyden myös halun yrittäjäksi.
Markku Tukiainen hakee tälläkin hetkellä yhteistyökumppaneita ravintolisän verkostomarkkinointiin internetissä: ”Ansiomahdollisuudet ovat rajattomat – – ota minuun rohkeasti yhteyttä ja rakennetaan sinulle yhdessä tuottoisa business.”
Isä ja äiti ymmärtävät viihdemaailman hyvin, Johanna sanoo.
Mutta ymmärtävätkö he sen eroottisen puolenkin?
”Kaikella on rajansa. Meillä oli aiemmin nää topless-jutut, mut me asetetaan nyt itsekin uskon takia tiukemmat rajat”, Johanna vastaa.
Hän kertoo joutuneensa välillä henkiseen erämaahan. Siellä rajat eivät olisi voineet olla löysemmät. Tukiaisen sisarukset ovat tehneet striptease-esityksiä ja näytelleet pornoelokuvissa.
Johanna työskenteli vuosia erotiikkaravintola Gentlemen’s Clubissa tanssijana ja miesten maksullisena viihdyttäjänä. Club myy oman ilmoituksensa mukaan ”pöytäseurustelua salissa ja lähiseurustelua champange-huoneessa” – eikä siinä ole mitään laitonta.
Seksiä Johanna kieltää koskaan myyneensä.
Hän on nauttinut työstään, sillä hän kokee olevansa ”exhibitionistinen luonne” ja rohkeilla esiintymisillään hän on saavuttanut yhden tavoitteistaan: hän on Suomen kuuluisimpia ihmisiä.
Mutta tietääkö hän itsekään, mitä hän todella haluaa? Aivan varmasti tietää, hän vastaa. Hän haluaa menestyä yrittäjänä, ja hänen toimialansa on julkisuus. Yksi Tukiaisen esikuvista on Linda Lampenius, jonka manageri Ville Vilenius on myynyt Johannaakin muutamille keikoille.
”Olen keskustellut Lindan kanssa monta kertaa. Hän on antanut paljon tukea. Vaikka tietenkin Lindalla oli erilainen tausta viulistina”, Johanna huomauttaa.
Tosin Johannaa ja Juliaakin lanseerataan parhaillaan muusikoina. Dolls Sisters Duon kappale Kuuluisuus on mua varten on rahoitusta vaille levytetty.
Toinen merkittävä esikuva on brittitähti Jordan eli Katie Price.
Hänkin aloitti topless-mallina ja suurennutti rintansa kuppikoko B:stä D:hen.
Myös Jordan on tullut tunnetuksi miessuhteistaan. Tähtijalkapalloilijan vaimona hän esiintyi tv-sarjassa Footballers Wives, ja nyt avioliitto laulaja Peter Andrén kanssa on myyty tosi-tv-sarjan kulissiksi.
Jordan: Povipommin päiväkirja -sarjaa näytetään Suomessakin.
Jäljittelijöilleen Jordan on malliesimerkki siitä, että glamour girleiksi kutsutut ihmiset eivät ole turhia julkkiksia, vaan taitavia yrittäjiä alalla, jossa on jaossa paljon rahaa. Jordanin elämäkerran ensimmäistä osaa on myyty jo yli miljoona. ”Mä olen lukenut tän monta kertaa”, sanoo Johanna ja antaa lainaan Jordanin elämäkerran kakkososan Jordan – a Whole New Life.
Se kertoo, miten Jordan valloittaa Andrén: hän jättää tekstiviestillä entisen kumppaninsa, laittaa päälle täyden tällingin, vetää kännit ja kosii miestä, jonka on aiemmin tavannut vain kameroiden edessä julkkis-tosi-tv-show’ssa.
”Jordan on rakentanut itsestään brändin ja onnistunut siinä todella hyvin”, Johanna kehuu.
Selvää on, että Johanna Tukiaiseltakin on tulossa elämäkerta.
Kustantajat ovat kyselleet sen perään jo pitkään.
”Onhan se järkevä kirjoittaa.”
Dolls-nettikauppa kasvaa: Thaimaassa on teetetty kalenterin lisäksi Dolls-kyniä.
Avaimenperiä suunnitellaan. Parfyymiäkin harkittiin, mutta se osoittautui liian kalliiksi.
Rahaa tulee tietysti myös lehtijutuista. Hymy-lehti on tarjonnut ison summan siitä, että Johannan ja Julian kotiin asennetaan nettikamera. Ja niinhän se on: vaikka Tukiainen on kärsinyt mediaryöpytyksestä, hän tekee roisimpia otsikoita julkaisevien lehtien kanssa yhteistyötä.
Millaista? ”Mun täytyy olla kauhean varovainen ton kysymyksen kanssa. Meillä on kuitenkin yhteistyö. Ne antaa rahaa, joo”, Tukiainen mutisee.
Jutuista maksetaan enimmillään muutama tuhat euroa.
Matkoja, joista saadaan kuvia lehteen, kustannetaan.
Julian demoninäytkin päätyivät lehteen siten, että Johanna vaihtoi tutun toimittajan kanssa kuulumisia, ja toimittaja sanoi, että kyseisestä aiheesta tulisi ”uutinen”.
Maineen ja rahan lisäksi Tukiaisen sisarukset haluavat ”ihanat miehet” – mielellään ulkomaalaiset, kuten Lindallakin. Mieluiten he ottaisivat rikkaat ja amerikkalaiset, he sanovat kiherrellen, sellaiset, jotka heillä jo vähän aikaa olikin Miamin-lomalla."
jatkoa...
"Sisarukset haluaisivat asua Miamissa naapuruksina, käydä rannalla ja shoppailla.
”Vaikka en mä voisi olla tekemättä töitä, mä olen niin yrittäjähenkinen”, Johanna lisää. Amerikassa osataan arvostaa juuri sitä, mitä monet suomalaiset Tukiaisissa paheksuvat: kovaa yritystä ja räiskyvää ulkonäköä. Suomessa viihdealaa vaivaa Johannan mielestä kateus ja negatiivisuus.
”Toi media on sellainen, että mä en kestä, välillä menee hermot.
Viime vuonna mä olin todella huonovointinen. Mutta heti kun pääsin ulkomaille, tuntui taas tosi hyvältä”, hän kertoo.
”Kun lennettiin Thaimaaseen [joulun jälkeen], mä olin aivan pöppöröisessä tilassa. Luin koneessa kaikki ulkomaalaiset lehdet, Peoplen, OK:n ja sellaiset. Ne kertoo myönteisiä asioita julkkiksista. Mä tykkään siitä, että iloitaan toisen menestyksestä.”
Amerikassa on kuitenkin myös kovaonnisia povipommeja, joiden jalanjälkiä Johanna saattaisi sipsuttaa. Yksi heistä on Anna Nicole Smith, köyhä tyttö, joka hankkiutui miestenlehti Playboyn kuviin (niihin on pyrkinyt Johannakin). Hän nai ikälopun miljonäärin ja peri tämän parin vuoden kuluttua.
Smith sai nimeään kantavan tosi-tv-ohjelman, ja hänen alkoholisminsa, sekakäyttönsä, ylipaino-ongelmansa ja oikeudenkäyntinsä tunsi koko maailma. Kun Anna Nicole Smith löydettiin 40-vuotiaana hotellista kuolleena, hän oli ilmeisesti tukehtunut omaan oksennukseensa. Nyt hänestä tehdään oopperaa Lontoossa.
Voisiko Johannalle käydä kuin Anna Nicole Smithille? ”Ei”, hän vastaa ja lisää huulipunaa.
”Mä ikinä päästäisi itseäni siihen tilanteeseen. Mä oon elävässä uskossa Jumalaan ja mua varjellaan.”
Vip-tilaisuuteen tulee kiire. Mutta nyt meikki on valmis.
Kingdom of Party -klubin avajaisissa Helsingin Suvilahdessa esiintyy takavuosien ruotsalaistähti Pandora, mutta hän ei ole juuri houkutellut juhlijoita.
Yhtenä ohjelmanumerona Johanna tuodaan moottoripyörän kyydissä drag-taiteilija Pola Ivankan haastateltavaksi. Pola Ivanka kysyy Tukiaiselta, kuinka tekstiviestillä kannattaa lähestyä.
”Jaahas. Sanoisin, että parempi olis soittaa”, Tukiainen vastaa.
Kanerva-kohu on totisesti ollut tuloksekas pr-ase. Mutta nyt sekin näyttää hiipumisen merkkejä: kun Johanna viime viikolla Maria-ohjelmassa paljasti, että Kanerva lähestyi häntä viestien vielä eronsa jälkeenkin, tieto ei päätynyt lööppeihin. Miksei, sitä Johannakin ihmetteli.
Kanervan lähestymistä hän sen sijaan ei ihmetellyt: Johannan mielestä ex-ministeri vokottelee kaikkia naisia.
Klubin vip-parvi on ankea. Yhdessä pöydässä notkuu Teuvo Loman seurueineen. Seurapiiritoimittajan juopunut tyttöystävä tulee tilittämään parisuhteensa tilaa.
Tukiainen esittäytyy kaikille koko nimellään: ”Johanna Tukiainen”, ja järjestäjille hän kertoo olleensa äsken puhumassa uskostaan seurakuntatalolla.
”Aika eri maailma, eikö”, Julia Tukiainen hymähtää.
Pola Ivanka seuraa sivusta tuttua ruljanssia: Ihmiset haluavat poseerata Johannan kanssa valokuvissa ja Metro-lehti haastattelee häntä.
”Ihan kateellisena katon tota”, hän sanoo.
”Niin hyvä tuotemarkkinointi. Olen kuullut, että hän osaa vaatia ja tietää tason – hän ei ole johdatettavissa.”
Ivankan mukaan Tukiainen on jo päässyt drag-show’n hahmoksikin.
”Se on kunnia. Se kertoo, että paikka on löytynyt.”
Vip-parven ovet suljetaan, mutta on vielä yksi asia, mikä pitää mainita.
Se hurja yö Jyväskylässä. Minäkin olin siellä.
Silloin minut oli kutsuttu Johanna Tukiaisen vastaväittelijäksi ylioppilastalon perjantai-illan viihteelliseen väittelytilaisuuteen. Ei siitä mitään väittelyä syntynyt.
Johanna myi uutta Dolls-kalenteriaan ja kertoi uskostaan. Sali oli täynnä, ja opiskelijat hurrasivat Johannalle.
Kun yleisö hälveni, Johanna Tukiaisella oli asiaa minulle: ”Sä voisit tehdä musta jutun.”
Niinpä me menimme yhdessä hotelliin laittautumaan ja jatkoimme yökerhoon – Johannan mukana vip-puolelle pääsi koko seurue.
Johanna ja Julia olivat avoimia ja herttaisia. (Jopa silloin, kun Julia perusteli, miksi ”väittelyn” yleisö buuasi minulle, hän onnistui kuulostamaan hyvin herttaiselta: ”Se voi johtua tosta sun ulkonäöstä. Sä et ole kovin näyttävä.”)
Kun häivyin hotelliin nukkumaan, meno yökerhossa yltyi: Julia joi, vaikka hän yrittää päästä lääkkeiden avulla eroon alkoholiongelmastaan. Joku tuli tuuppimaan Johannaa, joka oli tukevasti humalassa. Yökerhosta ulos lentänyt Julian poikaystävä kertoo yrittäneensä lepytellä Tukiaisia, portsaria, ravintolapäällikköä ja hotellin johtajaa.
Sinä yönä hotellihuoneessa kävi paholainen."
Loppu, viimeinen.
Miamissa yhä odottaa Tuksun Pretty Woman –elämä?
Uskonnollinen kuvasto sekoittuu todellisuuteen... tulos on rappiosiskot.
Tampereella myrskysi 25.-26.1.2013, ja kai Paholainen vieraili uudestaan Johannan hotellihuoneessa? Johanna raportoi tänään aikaisin aamuyöllä Facebookissaan:
"No huh huh.......ihen vit......freekkiä!!!!!! Mitä Tampereen keikkani jälkeen tapahtui, yhtääkiä kun heräsin niin omassa hotellihuonsseessani oli läppärini rikottum kameran ja läppärin kaikki muistitiedot otettu ylös, kännykkäni, kotiavaimeni ja passini oi heitetty hotellin toistasta huoneesta toiselle aitotalli keskitallin pihalle!!!!!!
Hyi hemmetti, miten freekkiä,tiedoksi nyt vaan että mut saa kiinni ainoastaan sähköpostie: johanna¤dollsdancers.fi. Itseasiassassa tiedän myös tekijän joka tämän teki (mm. läpäärini särjetty) kyseessä mustasukkaiusuus rikos."
"Juha Immonen, aika nopeesti jäit kiinni, nimittäin poliisit soittivat mulle just!!!! Olet itse aiheuttanut kaiken ilkivallan, toisin kuin syytit Petri Princess Penna tekijäksi!!!!! HYI HEMMETTI, evvk"
Mikä on totuus tapahtumista, mitä todella tapahtui, mitä demonit taas tekivät?
... ja tämä oli vasta alkua...
Saman Paholaisen täytyy olla Tampereen tapahtumien takana...
Vaikuttaa siltä, että hönössä Tukiaisten siskosten mielissä kietoutuvat toisiinsa uskonnolliset, saattanalliset ja apokalyptiset näyt, jotka yhdisteään reaalitodellisuuteen saumattomasti.
Tuksun esiintymis- ja työtaustaa:
* aikoinaan lapsimallina Always -mallitoimistossa, jonne äiti tyttärensä vei
* El Sol -lehden kalenterityttönä
* freelancer-mallina Kaliforniassa 1998
* Spinnerin kannessa 2004. Autoalan lehti
Alkoholitarjoilijana, promoajana, emäntänä:
* Absolut Vodka 2000-2004
* San Miquel -olut 2001-2004
* Bacardi Breezer 2001-2003
* Club Premier -yökerhon saliemäntä, kevät 2001
* Casino RAY, kasinoemäntä 2001
* messuemäntä kuorma-automessuilla Helsingissä 2003
Konsulenttina:
* kauneuskonsulentti (kurssilla) Fuengirolassa 2001
*Joe Blasco -konsulentti, Stockmann ja Sokos, Helsinki
* tuote-esittelyjä tavarataloissa Libresselle ja Pringlesille
Varsinaista, "oikeaa työkokemusta" noista ei juuri ole karttunut.
Mihin nuo ilmeisen lyhyet työjaksot ovat oikein katkenneet? Unohtiko Tuksu tulla töihin, vai tapahtuiko työpaikalla jotain sellaista, että työsopimus ei jatkunut?
Mitkäs ne Hymytyttö ja Aurinkotyttö-kilpailut olivat, ja milloin Tuksu niihin osallistui?
Muita pointteja:
* ylioppilas Lajasalon lukiosta vuodelta 1997
* kesätyökokemusta kukkamyyjänä
* Dolls Dancers -tanssiryhmän perustaja ja manageri vuodesta 2003 -
* esiintyminen Dolls -ryhmän tanssijana sekä keikkamyyjänä ja juontajana
* esitanssijana Mansion-, Amika- ja Opium Garden -yökerhoissa Miamissa
Kevyet ovat työ- ja elämänkokemustaustat 34-vuotiaalla naisella...
Ylioppilastutkinnon jälkeen, josta on yli 15 vuotta aikaa, ja maailma 1990-luvusta paljon muuttunut, yhtään järjellistä lisäkoulutusta ei ole siis karttunut.
Pientä kommenttia nimimerkki "Ansioluettelosta" listaan:
Tuksu oli kukkamyyjänä neljänä kesänä; ei mikään vähäinen ansio.
Mansion, Amika ja Opium Garden -yökerhoissa Tuksu ja kourallinen muita Dollseja esitanssi tasan kerran kussakin keväällä 2005.
Okei, kiitos tarkennuksista! Juuri tällä tavalla kokonaiskuva tarkentuu; karkeammasta tiedosta hienosäikeisempään - täsmälliseen.
Miten on käynyt noille Dolls-tytöille, jotka olivat Miamissa?
Jäikö heistä kukaan sinne asumaan?