Onko vääriä profeettoja olemassa jo nyt, vai vasta tulevassa ajassa?
Raamattu on profetaalinen kirja. Nojaudumme Raamatunopettajaan.
Erityisesti valvomista tarvitaan myös sen vuoksi, että ihmeuskon hämäävää vaikutusta (Ilm 16:14) voi vastustaa vain valvomalla ja pitämällä huolen, että vaatteet ovat joka päivä valkaistu Karitsan veressä (16:15).
Väärä profeetta pystyy vaikuttamaan lopun ajan ihmiseen käsittämättömän voimakkaasti ja saa ihmiset taipumaan tahtoonsa (Ilm 13:12). Se tekee suuria ihmeitä ja saa tulen lyömään taivaasta maahan kuten tapahtui ensimmäisenä helluntaina (13:13). Nimenomaan näkyvät ihme- ja tunnusteot avaavat ihmisten sydämet sen sanomalle (13:14). Tunnusteot ovatkin nimenomaan lopunajan eksytystä (19:20). Väärä profeetta antaa pedon kuvalle hengen ja kuva puhuu (13:15). Se pystyy jopa herättämään kuolleita, niin että ihmiset eivät voi muuta kuin hämmästellä ja ihmetellä (13:14; 17:8). Ehkä harhauttavinta on se, että kaikki tämä tapahtuu Herran ja hyvän nimessä (Matt 7:22-23).
Taivaalliset ylistyslaulut vahvistavat uskoa.
Olavi Peltolan opetusta.
Raamattu on profetaalinen kirja. Nojaudumme Raamatunopettajaan.
Erityisesti valvomista tarvitaan myös sen vuoksi, että ihmeuskon hämäävää vaikutusta (Ilm 16:14) voi vastustaa vain valvomalla ja pitämällä huolen, että vaatteet ovat joka päivä valkaistu Karitsan veressä (16:15).
Väärä profeetta pystyy vaikuttamaan lopun ajan ihmiseen käsittämättömän voimakkaasti ja saa ihmiset taipumaan tahtoonsa (Ilm 13:12). Se tekee suuria ihmeitä ja saa tulen lyömään taivaasta maahan kuten tapahtui ensimmäisenä helluntaina (13:13). Nimenomaan näkyvät ihme- ja tunnusteot avaavat ihmisten sydämet sen sanomalle (13:14). Tunnusteot ovatkin nimenomaan lopunajan eksytystä (19:20). Väärä profeetta antaa pedon kuvalle hengen ja kuva puhuu (13:15). Se pystyy jopa herättämään kuolleita, niin että ihmiset eivät voi muuta kuin hämmästellä ja ihmetellä (13:14; 17:8). Ehkä harhauttavinta on se, että kaikki tämä tapahtuu Herran ja hyvän nimessä (Matt 7:22-23).
Taivaalliset ylistyslaulut vahvistavat uskoa.
Olavi Peltolan opetusta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Paavi on Ilmestyskirjan Väärä profeetta
Paavi = Palpatine
Jospa niitä vääriä profeettoja onkin yhtä paljon kuin oikeitakin.
Yksi juttu, joka on totta. Eräs "sivistynyt" täti, jolla kotona eläimiä,
alkoi saada jostakin "voimaa" parantaa niitä käsillään.
Halvaantunut koira mm.nousi jaloilleen kun hän silitteli sitä. Tämä ensimmäinen juttu tuli ikään kuin vahingossa, ihan vain koiraa paijatessa. Ihmetelimme suuresti. Ystävät kutsuivat häntä ajoittain apuun ja kummasti apua löytyikin.
Juuri uskoon tulleena ymmärsin ihmeet vain Herran työnä. Ko. täti ei uskossa. Myöhemmin selvisi, että täti käykin ennustaja- eukoilla ja hypnoosiakin ottanut selvitelleessään omaa taustaansa.
Näin myös ilmeitä hänen kasvoillaan, joita ihmettelin, sillä itseltäni ei sellaiset onnistuisi. Ei kyllä tarvistakaan.
IHalusin kertoa, että jos epäilyttää, onko aitoa, niin kannatta odotella.
Vastaus tulee kyllä aikanaa.
Sid Roth - ohjelmassa käsitellään Ilmestyskirjan tapahtumia. Kuun sirppi on Lusiferin merkki. Egyptissä säädetään lakia kristittyjen ristiinnaulitsmiseksi ja ruumiin jäsenten silpomista ja katkaisua varten.
Jumalaa palvelevat hartaat muslimit. Kaikillako sama jumala. Totisesti, ei ole. Oma on kolminaisuutensa pahallakin. Kristityllä Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesuksen nimessä voima on..
Vieraana Walind Shoebat. Beetlehemissä syntynyt muslimi, jota opetettiin vihaamaan juutalaisia. Ketä muslimit odottaa tulevaksi?
Eikö olekin mielenkiintoista. Kato ite. Ihan ite.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=26187Vieraana
Jahas. siis tästä.http://www.tv7.fi/vod/player/?program=26187
Esim. Benny Hinn on yksi esimerkki aikamme vääritä profeetoista ja eksyttäjistä,hänhän levittää menestysteologia harhaoppia.
Niin ja iso liuta muita:mm. Pat Robertson(vapaamuurari), Joel Osteen, Joyce Meyer, Paula White, Morris Cruello, Crefto Dollar, K.Copeland, Todd Bentley, Hageen, Robert Shuller, T.D.Jakes, B.Graham(33.asteen vapaamuurari;Genese Lodge 174, State of Michigan 755 ja Louisiana Masonic Family. Näiden jäsenlistoilta on löytynyt B.G:n nimi. Nyttemmin poistettu, mutta kuvakaappaus löytyy)? Jesse Jackson (vapaamuurari Harmony Lodge No 88,PHA, Ill.) B.Hinn kuuluneee Maltan ritareihin. Tässä osa tunnetuimmista.
Pakkohan niitä vääriä profeettoja on oltava, kun tällä palstallakin profeetat jakelevat ristiriitaisia profetioitaan.
Väärien profeettojen synnit. Entisiä, vai nykyisiä? Sillä kaikkihan me olemme syntiä tehneet.
Jumalalta tullut viesti kerrotaan sellaisen kuin se tulee. Pyhä Henki paljastaa uskovalle lukijalle. Uskomaton ei erota oikeaa väärästä.
Eikä tunnista vastakääntynytkään. Jumala suhtautuu jyrkästi vääriin profeettoihin, koska he EKSYTTÄVÄT. Seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Herralta tullut profetia on 100% oikein, eikä eksymisvaaraa. Sellainen profetia, jossa 90% on oikeata , mutta 10% väärää on harhaanjohtavaa, koska vastakääntynyt ri huomaa eassa olevaa hapatusta. Jos taikinassa on vähäsenkin hapatusta se hapattaa koko taikinan. Jos omenakorissa on yksikin pilaantunut omena,on koko.korillinen kohta pilalla.
Markku Veilo opettaa myös harhoista, Jeesuksen tulemuksesta ym.
Ristintie.com.
http://www.ristintie.com/index_htm_files/Veilo Markku 160113 Siiion.wmv
Raamattu koodin, Bible codemukaan Ellen White, adventismin perustaja, on väärä profeetta! Googlettamalla hakusanoilla, Bible codem, Exodus tuo löytyy kohdasta religious.
Katsokaspa videoita Kathrin Kuhlmanista. Seuratkaa tarkoinmhänen kasvojaan,silmiään, eleitään ja kuunnelkaa hänen puhettaan. Jotenkin vaan "karmii selkäpiissä".
Miltä sananjulistajat sitten näyttävät? Yleensä he ovat karismaattisia persoonia. Mitä he puhuvat ja korostavat ja vielä henkien erottamisen lahja. Mutta, jos se puuttuu, jää arviot näkemisen ja kuulemisen tasolle.
Mahdollisuus arvioida väärin myös kasvaa.
Juuri noin; ..voima..suuret ihmeet..näkyvät tunnusteot...eksytys...kaikki kuvan kautta...hämmästellään ja ihmetellään... kaiken takana "hyvä herra"
Jumala käyttää omaan hyvän tahdon suunnitelmaansa niitä välineitä, mitä käyttää.
Ja todellakin nämä on Sanassaan ilmoitettu, mitä jo nähdään. Sallii kärsimystä ja sallii valheelllista iloa ja sallii aitoa iloa Hänen seuraamisessaan. Seuratkaamme AJAN MERKKEJÄ!
Ihmeitä - tulisipa iso-isovanhempani vierailulle nyt jälkelästensä seuraan!!! Mitenköhän pitäisivät ihmeenä elämäämme varsinkin, kun ovat eläneet vielä sähköttömässä Suomessa?
TIEDE JA RAHA ovat jo nielaisseet valtaosan ihmiskunnan uskonsuunnasta. Nuo ovat räjähtäen lisääntyneet maailanlaajuiseksi valtauskonnoksi nousevan polven uskonsuunnassa. Ei enää nuoret kiinalaiset ole edistyksessään sen kumartajina ainoat palvojat.
KUVA on jo kauan puhunut "SUURIA IHMEELLISYYKSIÄ". Kuulijakunta istuu ilta toisensa jälkeen näitä ihmeitä oppimassa ja jälkikin esim. Suomessa on sen laatuista nuorisossa, että isovanhempanikin, vaikka jo TV:n tutustuivat, luultavasti pyörtyisivät moraalittomuuden näkemisestään! Todella ällistyisivät miten toimii netissä kuvassa puhuminen toinen toisellemme.
TV-kuvassa kaikki onnistuu ja illuusiot toisensa perään valtaavat ihmiset. Kaikki on sallittua siellä ja sen jälkeen - elävässä elämässä, kun opetus sisäistetty.
Suvaitsevaisuus on ikäänkuin lähimmäisenrakkautta ja sekin väännetään Raamatusta, jotta tuomita ei saa mitään. Elikkä KUVA ottaa sopivassa määrin Raamatusta ohjeita väänneltynä, jotta loputkin esteet tarkoitusperiltään hälvenevät.
"Profeettoja ja opettajia" on joka kodin pöydillä yllin kyllin.
Mutta kiitos TV-7, mikä tuli kuin viime hädässä huutavan ääneksi erämaa-ajassamme!
Joka kestää vielä - kauankohan?
Eräs väärä profeetta ja eksyttäjä. Pitkä juttu Rasputinista ja muistakin vastaavista ilmiöistä.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Eraseksyttaj%e41.htm
Vääriä profeettoja oli jo vanhan liiton aikana satoja, ja nämä ovat niitä jotka esiintyvät jumalan nimessä, vaikka jumalalla ei ole heidän kauttaan mitään sanottavaa
Jeesuksen aikana vääriä profeettoja olivat ne jotka halusivat saaranata vanhaa liittoa
Uudellaan ajalla on myös vääriä profeettoja jotka eivät tunnusta jumalan miehiä
Että voi olla väärennös, täytyy jossakin olla aito ja alkuperäinen. Samoin kun nousee vääriä profeettoja, nousee oikeitakin. On ihmeitä ja merkkejä molemmista lähteistä. Näissä pysyy kaidalla tiellä tuntemalla Sanan, ja Herran Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesti. Jos kammoaa kaikkea yliluonnollista, kammoaa samalla myös Jumalaa. Sillä Jumala on ihmeiden Jumala. Ei pelätä kaikkea, mutta pidetään omasta vaelluksesta tarkka vaari.
Kerran sain Herralta sanan, se meni jotenkin näin:" älä pelkää, jos menet väärälle tielle, Minä ohjaan takaisin." Olin pähkäillyt ja kysellyt asioitani, ymmärtämättä mitä teen.
Luulen, että uskovatkaan ei välttämättä tiedä, että väärennöskin voi tehdä "ihmeitä" ja voimatekoja , mutta ei kestäviä.
Uusille uskiksille seurakunta siksi tärkeä, tai ainakin vanhemman uskiksen seura.
Rovasti Peltolan ehtymättömän aarrearkun sisältöä.
2. KOETELKAA HENGET
Eräänä lähtökohtana haluan pitää sitä, että jatkuvasti seulon lukemaani ja kuulemaani ja koetan arvioida sitä. "Älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen..." (1 Joh 4:1-2).
"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot" (kr. diakrinoo= tehdä erotus, arvioida, 1 Kor 14:29). "Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess 5:21). "He ovat totuttaneet aistinsa siihen (= saamaan syvällistä opetusta) ja harjaannuttaneet ne erottamaan (kr. diakrisin) hyvän pahasta" (Hepr 5:14).
Ydinkysymys onkin: Miten pystyn erottamaan henget? Emme pysty erottamaan henkeä vielä pelkästään nimien käytöstä, sillä väärät henget käyttävät Jeesuksen nimeä: ”Sinun nimesi kautta” (Matt 7:22). Emme pysty erottamaan henkeä vielä näkyvien tulosten kautta, sillä onhan suurenmoista, että he ovat ”tehneet monta voimallista tekoa” (7:22). Emme edes pysty erottamaan henkeä siitäkään, että ihmiset nimenomaan vapautuvat riivaajien vallasta: ”Sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia” (7:22). On järkyttävää, että eksyttävät henget pystyvät Jeesuksen nimen avulla karkottamaan pahoja henkiä ja kuitenkin itse ovat samoja pahoja henkiä. Ja jos väärät henget ajavat ulos riivaajia, silloinhan vastoin Jeesuksen sanaa näyttää saatana riitaantuneen itsensä kanssa.
Mutta kaikki tämä kuvaa sitä hämäystä, johon saatana pystyy lopunaikana. Juuri tällä tavoin ihmiset sidotaankin valkeuden enkeliä teeskentelevän saatanaan entistä voimakkaammin. Saatana on valheen henki ja sille on tärkeintä ihmisten saaminen saalikseen. Näkyvien merkkien, ihmeitten ja hyvän tekemisellä voitetaan ihmisten sydämet. Saatana osaa myös hyvän tekemisen taidon. Se kätkee oman pahuutensa hyvän taakse. Mutta kun tilinteon aika tulee, Jeesus sanoo: ”Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (7:23).
Ei myöskään riitä se, että kuulemme, mitä mieltä toiset uskovat tai johtajat ovat. Jokaisen uskovan on nähtävä vaivaa ja muodostettava oma kanta kuulemastaan julistuksesta, profetioista, näyistä, ilmestyksistä, unista jne. Koskaan niitä en saa ottaa vastaan sellaisenaan, suoraan, välittömästi Jumalalta tulleena. Aina jokainen asia on koeteltava ja eroteltava.
Helppo on siis hankkia tietyillä tekniikoilla luuloteltuja armolahjoja, mutta vaikea laskeutua luulotelluista korkeuksista suurimman syntisen paikalle Kristuksen ristin juurelle armoa anomaan.
Se on suurta Jumalan armoa, että hän pääsisi vetämään maton altamme pois tai katkomaan kaikki inhimilliset tukirakenteet ympäriltämme. Murskatessaan omatekoisen uskomme, hänellä on mahdollisuus istuttaa sydämiimme Kristuksen usko, joka kerskaa vain omasta heikkoudestaan ja ristin miehestä.
Raamatullisen kristityn tuntomerkkeinä ovat hengen vaivaisuus, nöyryys, hiljaisuus. Hän kuuluu niihin, jotka jatkuvasti isoavat ja janoavat Jumalan vanhurskautta, sillä heidät ravitaan salatulla Pyhän Hengen mannalla” (Hannu Lintula).
En tiedä tästä, mutta vaikuttaa oikealta sanalta.
"Jumalan tuomioita" julistavia "profetioita" tai "profeettoja" esiintyy paljon maailmassa nykyäänkin. Heidän motivaationsa on tuomitseva ja epäuskoinen henki. Tällaisessa hengessä elävät ihmiset eivät ole ymmärtäneet omalla eikä toisten kohdalla Jeesuksen sovitustyön täydellisyyttä. He eivät katso asioita Jumalan näkökulmasta, vaan omasta ahtaasta, sielullisesta ja turhautuneesta näkökulmasta. Tällaiset ihmiset villiintyvät "profetoimaan" yleensä itsenäisyyspäivän, joulun tai pääsiäisen aikaan ja aina suurten onnettomuuksien tapahduttua. Tee tämä asia nyt täysin selväksi itsellesi: Oikea profeetallinen henki on Jeesuksen todistus pelastuksesta: "EN MINÄ OLE TULLUT TUOMITSEMAAN MAAILMAA, VAAN ETTÄ MAAILMA MINUN KAUTTANI PELASTUISI…"
http://www.tulta.net/NRK/NRK154.htm
En Minä ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan että maailma minun kauttani pelastuisi.
Se on niin ja amen.
Helppo muistaa.
Luettavaa ja arvioitavaa.
Tiedättekö mitä sana "Profetia" tarkoittaa?
Profetia tarkoittaa : Kertoa totuus Jumalasta.