Luulisi, että todistajat eivät kiinnittäisi liikaa huomiota maailmallisiin medialähteisiin jne. mutta huomasinpa tämänkin kuinka lähes kaikki todistajat olivat erittäin tietoisia päivän julkkislööpeistä tai päivänpolttavista nettikeskusteluista. Ja julkkisten kauniiden ja kuuluisien jopa miss universumien ulkonäöllisiä puutteita kritisoitiin ihan täyttä päätä, nimittäin kun itseä yleensä monet sisaret pitävät niin täydellisinä, että luulevat olevansa jopa ulkoisesti heitä täydellisimpiä. Muotia ja trendivaikutteita silti näiltä lööppijulkkiksilta otetaan ja niitä seurataan ahkerasti tai ainakin verrataan itseensä.
Monet sisaret laittavat runsaasti aikaa asioihin joista he itse raamatulla lyövät päähän eli LIIALLISTA aikaa ja rahaa ulkoiseen hömppään kuten meikkeihin, hiuksiin, vaatteisiin, kosmetologi ym. Sisustuksesta, harrastuksista ja muista asioista puhumattakaan.
Huomaa kuinka opetukset eivät oikein vaikuta omassa elämässä ja se aito kristillisyys on taka-alalla. Mutta sen kai ymmärtääkin kun ei usko omaan uskoonsakaan niin sitten elämä täytetään liiallisesti pinnallisilla asioilla ja pelätään, että jää jostain sellaisesta paitsi mistä joku maailmallinenkin ja monesti puolustautuvatkin sanoen, että "mitä sellaista en voisi tehdä mitä maailmallisetkaan"?. Silti antavat kuvan olevansa erittäin hengellisiä käymällä kokouksissa ja jopa saattavat olla tienraivaajiakin ja aviopuoliso tietenkin seurakunnan vanhemmistoon kuuluva.
Ja mitä kauemmaksi näyttää odotukset harmasta ja paratiisista karkaavan sitä ankarammin turvaudutaan maailmallisiin iloihin kun huomataan, että se oma usko ei olekaan totta eikä anna omaan elämään tarpeeksi tyydytystä ja uskonyhteisöään ei voi useiden syiden vuoksi jättää niin se ilmenee sitten turvautumisena yhä enemmän epäkristillisiin asioihin. Ja jos tästä vähääkään mainitsi heille niin puolustauduttiin heti lähes raivoisasti.
Nämä asiat olivat mielestäni räikeimpiä havaintoja seurakunnassa missä kävin, vaikka usko itsessään oli mielestäni todella hieno ja uskottavakin niin monien todistajien käytös soti voimakkaasti silti uskontoaan vastaan ja murennutti tietenkin omaakin uskoa siinä sivussa aika paljon. Monet todistajat eivät varmasti edes itse tajua kuinka heidän käytös omista saarnoistaan huolimatta ei ole sopusoinnussa uskonsa kanssa.
Ehkä se oma epäusko tai joku muu henkinen puute sitten ajaa joitakin todistajia tällaiseen käytökseen ja eivät välttämättä edes itse sitä tajua ja huomaa. Paremmin tarkkaavainen sivustakatsoja havainnoi tällaisia asioita. Jotenkin huomasi todistajissa paljon äärimmäisen heikkoa itsetuntoa joka ilmene yleensä jatkuvalla muiden vähättelyllä, aliarvioimisella ja suoranaisilla haukuilla sekä puolustautumisella ja itsensä/perheensä säälittävällä ylentämisellä erilaisten omakehujen muodossa tai hankittujen materialististen asioiden ym. saavutusten jatkuvana esille tuomisena tai ihan perheenjäsenten koulutuksen tai jopa joillakin oman tai lapsiensa ulkonäönkin taakse menemisenä ja käyttäen sitä jonkinlaisena puolustusaseena omalle heikolle itsetunnolleen.
Ne monet illanistujaiset tai vastaavat kyläilyt olivat kyllä melkoisia kokemuksia ainakin kun ei osannut odottaa, että todistajat voisivat olla niin erilaisia kotioloissa eli siellä paljastui se, että se oma minä siellä seurakunnassa oli ihan erilainen kuin kotioloissa jossa päästettiin vapaaksi se oma todellinen "pirunsa" joka ei todellakaan ollut kovin kristillinen, päinvastoin suorastaan olin järkyttynyt.
Miksi seurakunnassa niin paljon "esittämistä" ja luonnotonta epäaitoa olemusta? Aivan kuin haluttaisiin kätkeytyä jonku taakse ja se oma todellinen minä on se jota eniten varjellaan. Niin paljoko tuo uskonto vetää sitten joukkoonsa vain heikkoitsetuntoisia ja "outoja" ihmisiä vai ajaako vuosien/vuosikymmenten uskossa mukana olo ihmisen lopulta tällaiseen suoranaiseen epätoivoon.
Monet sisaret laittavat runsaasti aikaa asioihin joista he itse raamatulla lyövät päähän eli LIIALLISTA aikaa ja rahaa ulkoiseen hömppään kuten meikkeihin, hiuksiin, vaatteisiin, kosmetologi ym. Sisustuksesta, harrastuksista ja muista asioista puhumattakaan.
Huomaa kuinka opetukset eivät oikein vaikuta omassa elämässä ja se aito kristillisyys on taka-alalla. Mutta sen kai ymmärtääkin kun ei usko omaan uskoonsakaan niin sitten elämä täytetään liiallisesti pinnallisilla asioilla ja pelätään, että jää jostain sellaisesta paitsi mistä joku maailmallinenkin ja monesti puolustautuvatkin sanoen, että "mitä sellaista en voisi tehdä mitä maailmallisetkaan"?. Silti antavat kuvan olevansa erittäin hengellisiä käymällä kokouksissa ja jopa saattavat olla tienraivaajiakin ja aviopuoliso tietenkin seurakunnan vanhemmistoon kuuluva.
Ja mitä kauemmaksi näyttää odotukset harmasta ja paratiisista karkaavan sitä ankarammin turvaudutaan maailmallisiin iloihin kun huomataan, että se oma usko ei olekaan totta eikä anna omaan elämään tarpeeksi tyydytystä ja uskonyhteisöään ei voi useiden syiden vuoksi jättää niin se ilmenee sitten turvautumisena yhä enemmän epäkristillisiin asioihin. Ja jos tästä vähääkään mainitsi heille niin puolustauduttiin heti lähes raivoisasti.
Nämä asiat olivat mielestäni räikeimpiä havaintoja seurakunnassa missä kävin, vaikka usko itsessään oli mielestäni todella hieno ja uskottavakin niin monien todistajien käytös soti voimakkaasti silti uskontoaan vastaan ja murennutti tietenkin omaakin uskoa siinä sivussa aika paljon. Monet todistajat eivät varmasti edes itse tajua kuinka heidän käytös omista saarnoistaan huolimatta ei ole sopusoinnussa uskonsa kanssa.
Ehkä se oma epäusko tai joku muu henkinen puute sitten ajaa joitakin todistajia tällaiseen käytökseen ja eivät välttämättä edes itse sitä tajua ja huomaa. Paremmin tarkkaavainen sivustakatsoja havainnoi tällaisia asioita. Jotenkin huomasi todistajissa paljon äärimmäisen heikkoa itsetuntoa joka ilmene yleensä jatkuvalla muiden vähättelyllä, aliarvioimisella ja suoranaisilla haukuilla sekä puolustautumisella ja itsensä/perheensä säälittävällä ylentämisellä erilaisten omakehujen muodossa tai hankittujen materialististen asioiden ym. saavutusten jatkuvana esille tuomisena tai ihan perheenjäsenten koulutuksen tai jopa joillakin oman tai lapsiensa ulkonäönkin taakse menemisenä ja käyttäen sitä jonkinlaisena puolustusaseena omalle heikolle itsetunnolleen.
Ne monet illanistujaiset tai vastaavat kyläilyt olivat kyllä melkoisia kokemuksia ainakin kun ei osannut odottaa, että todistajat voisivat olla niin erilaisia kotioloissa eli siellä paljastui se, että se oma minä siellä seurakunnassa oli ihan erilainen kuin kotioloissa jossa päästettiin vapaaksi se oma todellinen "pirunsa" joka ei todellakaan ollut kovin kristillinen, päinvastoin suorastaan olin järkyttynyt.
Miksi seurakunnassa niin paljon "esittämistä" ja luonnotonta epäaitoa olemusta? Aivan kuin haluttaisiin kätkeytyä jonku taakse ja se oma todellinen minä on se jota eniten varjellaan. Niin paljoko tuo uskonto vetää sitten joukkoonsa vain heikkoitsetuntoisia ja "outoja" ihmisiä vai ajaako vuosien/vuosikymmenten uskossa mukana olo ihmisen lopulta tällaiseen suoranaiseen epätoivoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Olen itse eronnut Jehovan todistajista viime vuoden puolella ja olen nyt vasta ajatellut asioita paljon enemmän ja syvällisemmin ja moni asia vihastuttaa ja ihmetyttää. Tuntuu myös siltä etten tiedä kenen kanssa puhuisin asiasta koska ei kukaan tuntemani ymmärrä asioita samalla tavalla kuin itse. On hirveän vaikea asettua toisen aseman kun ei tiedä mitä toinen on kokenut..
Kyllä se oli aitoa asiaa