Kansankirkosta

ajatuksia

Suomalainen ei välttämättä osallistu kirkolliseen elämään aktiivisesti, mutta tiukoissa paikoissa pappi kuitenkin kelpaa seuraksi. Syntymä, aikuistuminen, avioliitto ja kuolema ovat tilanteita, joissa sakraalihenkilö kutsutaan paikalle.

Suuri enemmistö suomalaisista etsiytyy kirkollisten toimitusten äärelle. Kirkon jäsenyys on kuin ohut kalasiima, joskus jopa näkymätön mutta sitkeä kuin mikä. Jotakin erikoista Jumala-kaipuuta on siinä, että 98 % suomalaisista tulee elämänsä viimeisellä matkalla papin silmien eteen, tosin jo arkun kannen alla. Päätöksen kirkollisesta hautaamisesta tekevät usein omaiset. Vainajan hurskauden arviointi ei ihmissilmin enää onnistu. Jäljelle jää vain erittelemätön toivo. Nekin, jotka piirtävät kuolinilmoitukseen kolme utuista lintua, tulevat alttarin ääreen. Aavistellen katsellaan tulevaa, uutta iankaikkisuutta.

Luther neuvoi, että kuolemaa on ajateltava ahkerasti silloin, kun se on kaukana. Mutta sitten, kun se tulee lähelle, siihen pitää suhtautua pelottomasti, jopa halveksien.

Kaikki kirkolliset toimitukset eivät ole surujuhlia. Joskus pappi voi kokea olevansa kuin ”seremoniamestari”. Silloin on hyvä katsoa pintaa syvemmälle. Seremonia ei tarkoita pelkkiä muotomenoja, saati tyhjiä toimia. Jo kielellisesti caerimonia tarkoittaa ”pyhää kunnioitusta” ja pyhyyttä, sitten myös uskonnollisia tapoja. Joka toivoo itselleen seremoniaa, toivoo jollakin tavalla pääsevänsä pyhän kanssa kosketuksiin.

Joskus kirkollisten toimitusten hoitaminen tuntuu kiviseen peltoon kylvämiseltä. Ihmisten huomio näyttää kiintyvän kaikkeen muuhun kuin toimituksen hengelliseen sisältöön. Kukkien asettelu, morsiuspuvun laahus, kahvipöydän pikkuleivät ja konfirmaation lahjakännykät kiinnostavat enemmän kuin se, mitä siunaus tarkoittaa. Kotikasteen aikana formulakisa pyörii telkkarissa, hautausmusiikiksi pyydetään vainajan rakkainta tangoa.

Pappi ei kirkollisissa toimituksissa ole ensi sijassa kuitenkaan moraaliopettaja eikä käytöskonsultti, vaan Jumalan siunausten jakaja. Ei haittaa, jos pappi rukoilee rukouksia, jotka selvästi poikkeavat ihmisten odotuksista. Pyhä on arkea ihmeellisempi. Jumala tekee työtään sielläkin, missä emme näe mitään tuloksia.

3

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Welhokas

      koska en kuulu kirkkoon?
      Kirkko on yksityinen järjestö, mitä se muille kuuluu.
      98% ja pyh. Kolmannes kirkon jäsenistä uskoo kuten kirkko opettaa, neljännes uskoo sinnepäin. Tämä tarkoittaa ettei kirkon jäsenistä n.40% ole samaa mieltä kirkon kanssa.
      Kirkolla ei ole osaa elämässäni.

      • onkija

        Suurin osa ei edes tiedä, mitä kirkko opettaa, miten he sitten voisivat uskoa toisin?


    • lähimmäinen

      tarkoitatte varmaankin luterilaisuutta, joka ei ole edes mikään kirkko vaikka "kirkkona" esiintyykin julkisuudessa.
      Onhan Suomessa myös kirkon jäseniä, sekä ortodokseja että katolilaisia, joista luterialaisten ei ole onneksi tarvinnut ainakaan opillisesti huolehtia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe