Tatu totesi ainoastaan sen tosiasian, että mustat ovat keskimääräisesti huonommin menestyneitä ÄÖ-testeissä kuin valkoiset tai aasialaiset. Mikä hänestä tekee rasistin? Jotta elämässä voidaan mennä eteenpäin ei tiedettä voida kahlita kadunmiesten mielipiteisiin tai tuloksena on kehityksen pysähtyminen.
Helsingin sanomat toimi erittäin likaisesti, tehdessään kohujutun Tatun tutkimuksista. Tapa jolla se uutisoitiin oli loukkaavaa Tatua itseään kohtaan, joka on tehnyt vousikymmeniä pitkäkestoista ja rehellistä tutkimustyötä. Lisäksi Tatun kommentteja vääristeltiin ja sokeina lampaina syntyi massahysteria johon kaikki halusivat sekoittaa lusikkansa. Voivatko asiasta mitään tietämättömät ihmiset tuomita hänet? Ei voi. Yllytikö hän kansanryhmää vastaan? Ei, ja KPR teki oikean päätöksen jättää tekemättä esitutkintaa aiheesta.
Miksi media vaatii Matti Vanhasen kommentteja? Hän ei ole tutkija eikä voi kommentoida asiaa kuin eettiseltä kannalta, jonka hän nyt runsaan painostuksen alaisena tekikin. Tässä asiassa olisi kuitenkin tärkeää saada järki, eikä tunteet mukaan. Yhteiskunta koostuu sen jäsenistä itsestään, joten on tärkeää tulevaisuuden kannalta huomioida millaisista jäsenistä sen yksilöt koostuvat (sis. rotujen väliset erot). Ja mikä on tosi asia, evoluutio on varmasti vaikuttanut eri rotujen välisiin eroihin. Se on fakta, jota ei voida kieltää. En minäkään loukkaannu, jos todetaan että mustat ovat parempia juoksioita kuin minä!
Media toimii äärimmäisen likaisesti
4
151
Vastaukset
- Catsy_666
Koko hösseli oli Lipposen järjestämä kosto jonka tarkoituksena oli keikuttaa keskustan venettä taas kerran ja Erkko oli vallanpitäjien sätkynukke taas kerran.
- suomisuureksivienavapaaksi
Maailmanlaajuisen juutalaishallituksen masinoima provokaatio.
- suomisuureksivienavapaaksi
suomisuureksivienavapaaksi kirjoitti:
Maailmanlaajuisen juutalaishallituksen masinoima provokaatio.
Minähän en tuota ylläolevaa viestiä kirjoittanut, perkele vieköön vaan nimeni on kaapattu. Juutalaisista en kyllä pidä minäkään.
- Päättelijä
Selvästi Sanomien presidenttipeliä taas. Halonen piti saada väkisin pressaksi. Aho oli liian hyvä ja suosittu, joten piti nujertaa. Nyt alkaa sama nujertaminen Vanhasen suhteen. Liian hyvä ja suosittu. Hyi teitä, demarit ja media!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327