Kultti vai lahko?

Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.

Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).

Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys — joka on jäsenten puhtautta — täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.

Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Kiellettyjä voivat olla esim. alkoholi, tupakka, uhkapelit, sukupuolielämä, säilykkeet, perunat, suola, sokeri, muu kuin raaka liha, sianliha, sipuli, kananmuna, kaikki liha, lyhyet hihat, kirkkaat solmiot, televisio, kaunokirjallisuus jne. loputtomiin. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.

Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.

Historiaan luodaan erityislaatuinen suhde. Historiaa saatetaan pitää ensiksikin detaljivarastona, josta poimitaan sopivia argumentteja omien näkemysten puolustamiseksi. Toiseksi historia voidaan korvata omalla menneisyyden konstruktiolla, jolloin lahkon tausta muodostuu uskomusjärjestelmään sopivaksi (näin esimerkiksi silloin, kun itse Jumala nähdään lahkon tosiasiallisena perustajana). Konstruktioon liittyvät uskonnolliset legendat ja myytit, joihin suhtaudutaan todellisina tapahtumina.

Historia voidaan myös työntää kokonaan syrjään. Esimerkiksi monet kristilliset lahkot katsovat voivansa jatkaa suoraan raamatun pohjalta ikään kuin parituhatvuotinen kirkkohistoria ei merkitsisi mitään. Historia voidaan myös kahlehtia apokalyptisiin visioihin ja tiettynä vuonna tulevaan maailmanloppuun.

Yhteistä melkein kaikille lahkoille on myös, että suurimpana syntinä pidetään apostasiaa eli luopumusta. Se käsitetään loukkaukseksi paitsi yhteisöä myös itse Jumalaa vastaan, ja katkerimmat syytöksensä lahkot kohdistavat omiin luopioihinsa.(Teinonen 1965, 17-19, 25-29, 331-347)


Kultti (cult) merkitsee varsinaisesti palvontaa, uskonnonharjoitusmenoja ja jumalanpalvelusta, mutta ns. anti-cult -järjestöt ja lehdistö käyttävät sanaa lahkon, erityisesti ”vaarallisen lahkon” synonyyminä. Kultti on hierarkinen, lujaotteisesti ylhäältä päin hallittu uskonyhteisö, jonka johtajat ja/tai opit määräävät jäsenten asioista paljon enemmän kuin yleensä on tapana läntisissä demokratioissa. Sen ylin auktoriteetti on joko karismaattinen uskonnollinen johtaja tai (usein siinä tapauksessa, kun kultin perustaja on kuollut) elitistinen ryhmä, joka hallitsee organisaatiota ja kerää myös taloudellisen hyödyn.


Vaarallinen tai tuhoisa lahko (destructive cult) Toisinaan uskonlahkon alkuperäiset uskonnolliset tai inhimilliset päämäärät väistyvät yhä enemmän taka-alalle (mikäli niitä alunperin oli), ja toiminnan painopiste siirtyy vallankäyttöön sinänsä. Tällöin tyypilliset lahkolaispiirteet kärjistyvät, ja yhteisöstä tulee äärilahko, vaarallinen kultti. Milloin sitten lahkoa uhkaa kehittyminen tuhoisaksi kultiksi, joka äärimmillään uhkaa jäseniensä lisäksi myös ympäröivää yhteiskuntaa, kuten Japanissa hermokaasuiskuja tehnyt Korkein Totuus -lahko?

Uskontososiologi Eileen Barker luettelee potentiaalisesti vaarallisia tilanteita:

1. Liike/lahko eristäytyy (joko maantieteellisesti tai sosiaalisesti) muusta yhteiskunnasta.
2. Käännynnäinen (jäsen) tulee yhä riippuvammaksi liikkeen todellisuuskäsityksestä.
3. Liike/lahko tekee jyrkän eron "meihin" ja "niihin muihin", "jumalalliseen" ja "saatanalliseen", "hyvään" ja "pahaan" ja niin edespäin.
4. Muut tekevät käännynnäisen puolesta tärkeitä hänen omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
5. Johtajat perustelevat tekojaan ja vaatimuksiaan jumalallisella auktoriteetilla.
6. Johtajat tai liikkeet pyrkivät yksisilmäisesti yhteen ainoaan päämäärään.

(Barker 1995, 137)