Hihhulointia koulussa

Onkohan se ihan opetuslainsäädännöllisesti oikein että koulussa joku nokia mission
jannu vetää oppilaille useamman tunnin saarnaa . Kersat tulivat eilen koriin ja kertoivat että joku melko äkkijyrkkä ukko oli kouluaikana koulun toimesta (rehtori lesta/hulluntailainen tjsp samoin kuin valtaosa opettajista) pitänyt niille jotain puoliuskonnollista messua. vähän näin ateistina särähtää korvaan se että minua ei informoitu tuosta ollenkaan ja mielestäni koulun ei pitäisi olla paikka missä omille lapsilleni pakkotyrkytetään jonkun nokia mission saarnamiehen ajatusmaailmaa aborttien ja erojen suhteen. Perkele. tämä tarina on sipoosta.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No huh!

Jos tilanne on kuten kuvaat, että koulun henkilökuntaan kuuluu useita uskovaisia, lienee mahdotonta saada heidät vakuuttuneiksi siitä että he tekevät väärin. He nimittäin omasta mielestään levittävät kaikkea hyvää. Tästä syystä uskoisin valitettavasti, että ainoa tie pysäyttää tuollainen kehityskulku on, että teet asiasta virallisesti jutun.

En tiedä mikä on oikea taho. Ota selvää mihin tuollaisen asian voi ilmoittaa ja toimi. Jos et keksi muuta niin ota yhteys vaikka Skepsis ry:n josta ehkä joku osaa neuvoa eteenpäin.

Älä jätä asiaa sikseen.

Äänestä

Oppilaalla on oikeus, mutta ei uskonnottomuutensa tähden velvollisuutta, kieltäytyä uskonnollisista tilaisuuksista. Siitä riittää kun sanoo opettajalle. Joten tilaisuuden järjestäminen ei ole lainvastaista, kun siitä on kuitenkin lupa kieltäytyä. Keskustelkaa lapsen kanssa miten hän haluaa jatkossa toimia, ja sitten voi halutessaan vanhempana viestiä koululle että järjestävät sille ajalle muuta toimintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsirppadiu kirjoitti:

Onkohan se ihan opetuslainsäädännöllisesti oikein että koulussa joku nokia mission
jannu vetää oppilaille useamman tunnin saarnaa . Kersat tulivat eilen koriin ja kertoivat että joku melko äkkijyrkkä ukko oli kouluaikana koulun toimesta (rehtori lesta/hulluntailainen tjsp samoin kuin valtaosa opettajista) pitänyt niille jotain puoliuskonnollista messua. vähän näin ateistina särähtää korvaan se että minua ei informoitu tuosta ollenkaan ja mielestäni koulun ei pitäisi olla paikka missä omille lapsilleni pakkotyrkytetään jonkun nokia mission saarnamiehen ajatusmaailmaa aborttien ja erojen suhteen. Perkele. tämä tarina on sipoosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu