Jäähalli on pienelle kunnalle imagovoitto

Hesarin artikkeli 20.1.2013 valoittaa jäähallitilannetta Suomessa. Halleja on 221 ja sellainen löytyy jo melkein joka kaupungista. Jo 4,7 miljoonalla suomalaisella on jäähalli omassa kunnassaan. Yli 10000 asukkaan kunnista hallittomia on enää kymmenen. Uusia rakennetaan erityisesti pieniin kuntiin. Tänä vuonna hallin saa 10000 asukkaan Alajärvi, 3300 asukkaan Merikarvia ja 7000 asukkaan Iitti.

"Jäähalli on pienelle kunnalle imagotekijä, jolla jopa houkutellaan asukkaita kuntaa", sanoo opetus ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Mauri Peltovuori.

Jääkiekko, taitoluistelu, curling... ovat lajeja, joita Suomessa halutaan harrastaa ja menestystäkin on tullut ihan maailman tasolla.
7285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Hankokin vielä pääsee 3000 asukkaan kunnaksi

Äänestä

Jääähalli on ihan oikeesti kiva juttu. Vaan jos joku kertois mistä rahat sen rakentamiseen.
Realismia kehiin, olkaatten hyvä!

Äänestä

Rahakirstusta esimerkkinä, kun aiotaan ostaa satama-alue ja metsää Lappohjasta. Ja Itäsatamassa about 1,5 miljoonaa kaivauksiin ja pengerryksiin.
Joka vuosi 1,5 miljoonaa lainojen korkoihin. Kyllä rahaa on!
Rahaa on, mutta mistä saatais ymmärrystä?

Muisutukseksi, että RKP torpedoi ryhmäpäätöksellä jäähallin muutama vuosi sitten!

Äänestä

Demarit oli ainoa yksimielisesti jäähallin kannalla oleva porukka kun siitä äänestettiin. Jos nyt tulisi uusi äänestys niin riittäisi jos vasemmisto ja persut olis samaa mieltä niin äänestys voitettaisiin. RKP yrittää kaikin keinoin estää, että asia ei pääse valtuustoon ja äänestettäväksi.

Äänestä
  • Niin tietenkin, eihän kalastajakylässä mitään jäähallia! RKP:n mukaan tämä on vieläkin liian iso paikka, ainakin liikaa suomalaisia.

    Äänestä

ei hankoon mitään jäähallia tarvita ku koko kylä ihan jäässä!

Äänestä

RKP torpedoi jäähallin pari vuotta sitten. Kaupunki osti "jääaikaa" Karjaan jäähallista 10.000 eurolla. Se on se RKP:n malli. Sinne vaan koululuokat sitten ja perheluisteluun lauantaiaamuisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Faktaruutu kirjoitti:

Hesarin artikkeli 20.1.2013 valoittaa jäähallitilannetta Suomessa. Halleja on 221 ja sellainen löytyy jo melkein joka kaupungista. Jo 4,7 miljoonalla suomalaisella on jäähalli omassa kunnassaan. Yli 10000 asukkaan kunnista hallittomia on enää kymmenen. Uusia rakennetaan erityisesti pieniin kuntiin. Tänä vuonna hallin saa 10000 asukkaan Alajärvi, 3300 asukkaan Merikarvia ja 7000 asukkaan Iitti.

"Jäähalli on pienelle kunnalle imagotekijä, jolla jopa houkutellaan asukkaita kuntaa", sanoo opetus ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Mauri Peltovuori.

Jääkiekko, taitoluistelu, curling... ovat lajeja, joita Suomessa halutaan harrastaa ja menestystäkin on tullut ihan maailman tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu