Ilmeisesti Itäsuomen yliopistossa on toiminut pellettiin keskittyvä professuuri mutta miksi ei kukaan tule julkisuuteen kertomaan mitä on saanut aikaan.Tulisi edes kerran kertomaan mitä aiotaan tehdä kun pellettilämmitys menee alaspäin,pelletin jakelu tökkii ja lämmitysmuoto ei pärjää muille lämmitysmuodoille.Kammiossa saivartelu ei vie pellettilämmitystä yhtään eteenpäin.Taitaa olla samalla tasolla kuin muutkin itäsuomen yliopiston tutkimukset.
Tule ulos kammiostasi pellettiprofessori
ensikesän rakentaja
398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Auttaako ulos tuleminen, jos epäilet tutkimusten tasoa jo etukäteen?
No ei kyllä auta sekään jos ei kerro mitään tekemisistään.Miksi haaskata rahoja jos ei mitään saa aikaan.Suomessa on puhuttu bioenergiasta kaksikymmentä vuotta mutta eipä juuri ole eteempäin menty.Samoin kovia oltiin puhumaan tuulienergiasta mutta nyt toteutuksessa ollaan Albanian kanssa samassa ryhmässä.Kovia ollaan keksimään mutta kaikki jätetään markkinavoimien toteuteuttamisen varaan.
Seminaareja on kyllä järjestetty vaikka kuinka ja tuloksia löytyy netistä.
Etsivä löytää, vai miten se meni?? Vai pitääkö sulle tulla kotiin kertomaan?