Miten ateistit selittää uskontojen olemassaolon?

Uskonnot ja jumalat ovat syntyneet, koska ihmiset ovat halunneet vastauksia kysymyksiin. Uskonnot ovat luultavasti vanhempia keksintöjä kuin jumalat.

''Jos Jumalaa ja henkivaltoja ei olisi olemassa ei olisi olemassa uskontojakaan.''
Hallusinaatioita ja/tai keksittyjä tarinoita.

Oliko muuta?

Ihmiset keksivät jumalat ja sitten niistä kehiteltiin uskonnot ja nyt niiden kammottavat seuraukset ovat uutisissa nähtävissä.

Toki ne kammottavat seuraukset nähtiin aikaisemminkin, mutta eivät levinneet niin laajaan tietoisuuteen sieltä polttorovioiden vierestä kuin nykyään netin ja television kautta.

Antropologit ja uskontotieteilijät on mitä luultavimmin selvittäneet uskontojen synnyn jo useampaankin kertaan.

Painu kirjastoon etsimään aiheenmukaisia kirjoja jos olet asiasta aidosti kiinnostunut.

Ihmiset eivät vain yksinkertaisesti voi elää vuosituhannesta toiseen ilman että erilaisia uskomuksia syntyy. Luonnonilmiöitä ei ymmärretä, niille keksitään yliluonnollisia selityksiä. Kun eri jutut sitten kulkevat suusta suuhun sukupolvien ja taas sukupolvien kautta niin tarinat muuttuvat ja kehittyvät ja lopulta tuloksena on erilaisia uskomusjärjestelmiä jumalineen eli uskontoja. Pyhät kirjoitukset on kirjoitettu suusta suuhun kulkeneiden tarinoiden perusteella.

"Jos Jumalaa ja henkivaltoja ei olisi olemassa ei olisi olemassa uskontojakaan."


Dork-SIDED STUFF!!!


http://www.youtube.com/watch?v=Qjl54v1irbs

ihmisapinalla on vilkas mielikuvitus

Minä ajattelen, että uskonnot ovat syntyneet sielukäsityksen kautta. Enkä nyt ota kantaa siihen onko sielua vai ei, puun vain sielukäsityksestä.
Esitykseni on väkisin lyhyeksi puristettu tynkä,mutta kaipa siitä perusajatukseni välittyy.

Kun ihminen tuli tietoiseksi itsestään, siihen on jossain vaiheessa liittynyt ymmärrys mielen olemassaolosta. Kuoleman kautta voi havaita, että vaikka ruumis jää, jotain katoaa, kun olento kuolee.
Arvelen että ensin on syntynyt käsitys sielusta ihmisen sielusta ja koska sille on selviä analogioita eläinmaailmassa, niin samaan aikaan on kehittynyt käsitys myös muiden olentojen sielullisuudesta.
Miten tuo on sitten laajentunut koskemaan kaikkea olevaa, en osaa arvailla. Animistisissa uskonnoissa kuitenkin kaikki käsitetään sielulliseksi.

Eniten elämään vaikuttavat voimat saavat tietysti erityishuomiota. Tärkeimmät elementit ovat pikku hiljaa saaneet erikoisaseman ja kehittyneet kohti jumalan statusta.

Lueskelen paraikaa Uno Harvan teosta Suomalaisten muinaisusko. Eräs huomiotani kiinnittävä seikka on se, että jumalienja muiden olentojen väliset kategoriat ovat epäselviä. Sama voima esiintyy välillä haltijaluokan olentona, välillä jumalana, välillä jonkun objektin "omana" haltijana.
Tätä asiaa ei kirjassa sanota suoraan,mutta se tulee ilmi rivien välistä. Selkeitä kategorioita ei ole, vaan voimat liukuvat joustavasti statuksesta toiseen, usein tilannekohtaisesti.

Minusta tämä sopii tuohon selitykseeni ja konkretisoi sitä.

Kannattaako näihin julistajatyyppeihin tuhlata ruutia? Eivät nämä kysele mitään siksi että haluaisivat tietää jotain, vaan siksi että kärkkyvät tilaisuutta julistaa omaa uskoaan. Eivät nämä keskustele, vaan julistavat.

Kerron tarinan muinaisuudesta. 40.000 tai 60.000 vuotta sitten. Asetun Afrikkaan tai Eurooppaan saapuneen ryhmän keskuuteen ja ajattelen heidän laillaan. Silloin ei ollut lukutaitoa, ei tietoa avaruuden rakenteesta, ei biologiaa eikä muutakaan.
Ryhmäni sai toimeentulonsa metsästäjänä ja keräilijänä.

Katsoimme iltaisin ja aamuisin auringon laskua ja nousua. Sitä seurasi pemiä ja valoisa. Seuraavaksi kiinnitimme auringon radan alenemiseen ja kohoamiseen. Sitä seurasi vuodenajat. Auringon ollessa tietyssä tasossa, seurasi kevät ja tulvat. Auringon radan korkeuden perusteella arvioimme, milloin heinää syövät eläimet liikkuivat laumoina ja minne.
Aurinko on välttämätön olemiselle. Se tuo hyviä ja pahoja asioita mutta se myös kertoo niistä. Annamme auringolle pienen palan syömäämme evästä, jotta aurinko ei suuttuisi meille eikä lähtisi pois ja että se tulisi takaisin talven jälkeen.
Kuuta tarkkailimme samoin ja sekin näytti vaikuttavan konkreettisiin elinoloihimme. Ajan kanssa huomasimme säännöllisyttä taivaan valopilkkujen näkymisessä ja niiden ollessa tietyssä asennossa, tiesimme jotain tapahtuvan lähiympäristössämme.
Taivaan olioiden vaikutuksella oli suora yhteys elämäämme. Ryhdyimme antamaan niille huomiota. Sitten odottaessamme niiden suotuisaan kohtaan ilmestymistä ryhdyimme esittämään ääneen lausuttuja toivomuksia niiden säännöllisestä kulusta.

Hirven tai puhvelin pyydystäminen oli vaikeaa. Se ei halunnut antautua noin vain.
Oli tuskallista ottaa niitä syötäväksi. Annoimme niille palan itsestään lahjaksi, että niitä saataisiin jatkossakin. Sitten ryhdyimme ennen metsästystä lahjomaan etukäteen, että saalista tulisi.


Hengistimme kaiken (uskonnollisesti hengellistimme), elollisen ja elottoman. Käytännössä halusimme olla ympäristömme kanssa sopusoinnussa. Ympäristö antoi ja me annoimme sille, uhrin tai runon (loitsun).

Paljon myöhemin hengistämme, joita oletimme olevan kaikkialla, niistä syntyivät laajoja kokonaisuuksia kattavat henget ja joita tulevat ihmiset kutsuivat jumaliksi. Vielä myöhemmin niistä kehittyi kirjauskontoja.
Kukaan meistä ei halunnut auringon henkeä orjuuttajaksemme. Kirjauskontojen myötä auringosta tuli meille uudella nimellä (Jahve, Kristus ym) henkinen kahle.
Me menneisyydessä halusimme tietoa ja yhdistimme sen tietämättömyyteemme. Olimme siis syyttömiä. Jos näkisin nykyhetkeen, joka omaa valtavasti tietoa, pitäisin esineiden hengellistämistä kehityksen ja ajattelun vankina ja jota emme kauan sitten ajatelleet.

Minä ajattelen niin, että ihminen on luonnostaan utelias ja tiedonhaluinen. Ihminen pyrkii selittämään selittämättömänkin. Ja jollei jollekin ns. ihmisen hallittavaa selitystä löydy, se selitetään jollain ihmistä korkeammalla.

Varmasti esim. erilaisilla luonnonilmiöillä on osuutensa asiaan. Niitäkin kuitenkin pyritään selittämään sen kokemuspohjan kautta, joka jo on. Ihmisellä on esim. kokemus siitä, että suuttuessaan eläimet, kuin myös ihminen itse, huutavat, murisevat, karjuvat. Kun taivas murisee ja karjuu, on luonnollinen kysymys, että onko taivaassa joku joka on vihainen. Siitä ei olekaan enää pitkä matka jonkinlaisen jumalolennon mielenosoitukseen.

Minusta uskonnot siis eivät ole jumalallista alkuperää, vaan inhimillistä sellaista. Niillä pyritään selittämään sellaista, jota ei muutoin käsitetä. Tämän puolesta minusta puhuu sekin, että jumalolennot ovat kuitenkin hyvin usein varsin inhimillisiä itsekin. Jumalille annetaan niin paljon inhimillisiä piirteitä, että väkisinkin tulee mieleen, että nekin ovat keksijöidensä näköisiä.

Luonnon olemus on hyvä ja paha ihmisen käytännöllsen elämän kannalta.
Ennen jumalauskontoja ihmiset loivat ympärilleen hyviä ja pahoja henkiä ja joihin pyrittiin lahjuksilla vaikuttamaan.
Jumalien olemus on hyvä sekä paha. Käsite on otettu suoraan luonnosta. Jumala on ikäänkuin luonnon hengellistetty olemus.

Yhdyn käsitykseen, että henkiuskomusten mukana tuli tai sen perusta oli yhteisön (töiden) organisoiminen ja tietyn jatkuvuuden järjestäminen, johon voitiin turvautua.
Ennen karjanhoitoa ja maanviljelystä kehitys oli äärimmäisen hidasta ja vähät tiedot kulkivat kulkivat sukopolvelta toiselle suullisen perinnön kautta ja niiden pohjalta syntyivät tarukokoelmat, joissa oli tietoa tehtävistä sekä aikaisemmista tapahtumista. Esim. Gilgames-eepos

Jos uskontojen takana olisi yksinkertaisesti vain Jumalan olemassaolo, uskontojen valtavaa kirjoa olisi aika hankala perustella. Miksi yhden Jumalan vaikutuksesta olisi syntynyt lukematon määrä erilaisia uskontoja erilaisine käsityksineen? Jumaluuksia voi olla yksi tai useita, ne haluavat yhdessä uskonnossa yhtä ja toisessa toista jne.
Ennemminkin luulisi että jos uskontojen synty olisi suoraan Jumalan olemassaolon ja ilmestymisten vaikutusta, uskontoja olisi paljon vähemmän ja ne muistuttaisivat enemmän toisiaan.
Kyllä uskonnoilla on siis selkeästi paljon muitakin sosiaalisia, yhteiskunnallaisia ja psykologisia merkityksiä.