Otsikossa tiivistetty sanoma kotkalaisen politiikan logiikasta jota ymmärtävät vain sukupuuttoon kuolevat demarit ja heidän palvomansa ja ihailemansa demarijohtajat. Tämä aikoinaan hallitsevana puolueena pärjäävä SDP yrittää säälittävällä ja idioottimaisella tavalla pitää kynsin hampain kiinni siitä vallan rippeestä joka heillä joskus ennen skandaalikaupunginjohtajaa oli täällä Kotkassa.
Kun uusi kaupunginginhallitus ja valtuusto sitten alkaa työnsä niin onkin mielenkiintoista nähdä miten uudelleen valitut demarit pärjäävät kun kokoonpanossa on tuplaantunut perussuomalaisten määrä ja vassareitakin ennemmän kuin vanhassa valtuustossa.
Kuullemmeko huudahduksia salista " Haluamme lisää valtaa " ja mielisteleviä myönnytyksiä demareilta kun kaupunginjohtaja esittelee ehdotuksiaan ?
Ja kun ottaa huomioon, että demareita on enää 12 kappaletta niin millä keinoin he yrittävät saada kuntalaisten luottamuksen itselleen ilman, että neljän vuoden kuluttua heitä on enää alle kymmenen jäljellä ??

Vastaukset 5
Vanhimmat
Varmaan he tulevat jatkossakin kumartelemaan palvomaansa johtajaa. Nimittäin jos saisivat edes pienen hiukan johtajansa kossupaukusta jota ei ole itse maksettu.
ajattele aivoillasi. Turha kuvitella että pelkät demarit olisi tuon sopimuksen laatineet. Uskoakseni tuo sopimus on kokoomuksen aikaansaamisia ja myönnytyksien hakemista sille ukaasille että Linden on erottava. Kohta Linde eroaakin etenkin kun nyt on luvattu 12 kk palkka irtisanomisesta.
Minusta "yks nainen" ei ole kirjoittanut mitään mistä huokuisi katkeruus. Hän on vain nostanut esille faktat jotka olisi veronmaksajien pitänyt tunnustaa jo vuosia sitten. Ykllä totuuden nimissä on sanottava että suurin syy alamäkeen ja salailuun on ollut SDP.
kyllä tuo lausunto niin hänen kuin sinunkin suusta kertoo jo jotain koska ette pysty kumpakaan myöntämään sitä tosiasiaa ettei demmut yksinään pysty mitään päättämään varsinkaan nyt kun ovat alakynnessä. En ole demari mutta tällaiset kirjoitukset sopivat erityisen hyvin kokkareille jolla harhautetaan oman porukan osuus pois päätöksistä. Kun ei aidosti kuulu mihinkään ryhmittymään on paljon helpompi katsella näitä juttuja puolueettomasti. Itse toivon että Linde lähtisi vapaaehtoisesti.
Eivät enää pysty vaikka kynsin hampain yrittivät ja yrittävät, vai miksi tuota Salmisen toimintaa kuvaisit? Ovat olleet tähän saakka suurimpana puolueena vallassa ja se kyllä näkyy. Ethän kai sitä kiistä? Mukana ovat myötäilijätkin päätöksiä "tehneet" muutkin kuin pääpukari demarit, selvä se. Suurin syy on kuitenkin...