Turku haluaa lapset pois latuja tukkimasta
Turun kaupunki haluaa pienet koululaiset pois hiihtoladuilta. Kaupungin kouluille on lähtenyt alkuviikosta viesti, jossa koulujen opettajia kehotetaan olemaan viemättä pienimpiä koululaisia Impivaaran varsinaiselle isolle hiihtoradalle.
16.1.2013
Turun kaupunki haluaa pienet koululaiset pois hiihtoladuilta. Kaupungin kouluille on lähtenyt alkuviikosta viesti, jossa koulujen opettajia kehotetaan olemaan viemättä pienimpiä koululaisia Impivaaran varsinaiselle isolle hiihtoradalle.
16.1.2013
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo ja äidit töihin kotoa laiskottelemasta.
Niin ja lapset myös töihin. Öky eläkkeiden maksajia tarvitaan . Hopi hopi
Kokoomusministeri ehdotti jo aiemmin säästöinä ettei lapsille tarvitse tehdä valmiita latuja.
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=398046&nodeid=3927
Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen kertoo, että ihmisiltä on tullut valituksia laduilla räpiköivistä pikkuhiihtäjistä.
– Siellä on ollut lapsia monta rinnakkain samassa nousussa ja muuta tällaista. Toki se on niin, että jos laduilla on paljon hiihtotaidottomia, ei muiden hiihtämisestä tule mitään.
Virtanen sanoo, että kaupunki teki päätöksensä ennen kaikkea turvallisuusnäkökulmasta.
– Tämä on nyt vain suositus. Ja lapsethan voivat edelleen hiihtää kilometrin latua, joka on tasaisempikin.
Kaupungin latuinfon mukaan Impivaara on tällä hetkellä lähes ainoa kohde, jossa ladut ovat hiihtokunnossa. Eräs alakoululaisen vanhempi onkin kaupungin päätöksestä kiukuissaan.
– Ymmärrän kyllä turvallisuusnäkökulman, mutta kyseessähän on julkinen hiihtoverkosto. Kyllä tämä hiihtokeskustelu on edennyt nyt ihan uusiin ulottuvuuksiin.
Tasaisilla laduilla niitä tulevaisuuden tasaisesti hiihtäviä huippuja tehdään.
Käyttäjien valituksesta tämä kielto on saanut alkunsa. Ei tästä politikkoja voi syyttää.
Samaan aikaan kaupungin johdon päiväkäskyllä vastakoottu kokoomuslainen ns. "Kaupunginjohtajan Hovi" suunnittelee - ohi kaikkien kaupungin liikuntatoimen pitkäntähtäyksen tavoitteiden, esiin pullahtanutta - kymmenen miljoonan palloiluhallia! Hankeen kiireellisyys perustuu, julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, tämän "Kaupunginjohtajan Hovin" kokoomusjäsenten yhteisen salibändiharrastuksen edistämiseen!?
Hanke toimisi tietojen mukaan ilman(?) budjetoitavaa rahaa niin, että valittu rakennusliike rakentaa hallin omalla kustannuksellaan ja sitten vokraa sen käypään hintaan kaupungin liikuntatoimelle kolmenkymmenenviiden vuoden ajaksi, minkä äjlkeen halli liennee sirrettävissä kaupungin oman omistukseen!
Pallouiluhallin rakentajaa etsitään siten, että kolme eri rakennusliikettä esittelevät erilaisia suunnitelmia ja keksimiään, joko rakennusliikeiden omimia maita tai kaupungin alueella olevia rakentamattomia paikkoja sijoitusvaihtoehtoina.
Kisasta on tulossa kuuma, kertoo, yleensä asioista selvillä oleva taho, paikallislehti, koska yksi halli on tarkoitus tehdä puusta, toinen betonista ja kolmas räjäyttää kallioon!?
Latua perk.... täältä tulee juppipolitiikko kattainen perässähiihtäjänään urpulainen. Nyt kyykytetää köyhiä ja lapsiperheitä. Valtion talous kuralle ja rahat eurooppaan Kyproksen rosvoille. Saata.... kun nuo penikat tukki meidän ladun
Ketä keskii ekaks uuden raippaverorankaistuksen räpiköitsijöille?
Kaupunginvaltuuston hyväksymän liikuntapaikkasuunnitelman (hauskasti: LiiPaiSu) rangaistusosion seitsemäs alio (vii) sisältää myös ns. karhukoplan perustamisen. Kopla sijoitettaisiin kammiin Pirunpellon kulmaan. Se olisi varustettu moottorisahoin, joiden hankintarahoista on jo kaupunkinhallituksen periaatepäätös olemassa, ja joilla voitaisiin katkoa kaikkien alle kuusivuotiaiden kilpauralle mahdollisesti eksyneiden hiihtoharjoittelijoiden joululahjasukset.
Eikö lapsille voi opettaa omien latujen tekoa? Niin meidän nuoruudessa.