Miksi riitelette

Jeesus on Rakkaus.
Rakastakaa sitä Rakkautta joka teidät on Rakkaudella rakentanut.

Kohtaan aina uudelleen usealla palstalla vain riitelyä,kiistelyä ja syyttelyä kirjaoittajien kesken, enkä jaksa uskoa että se on se polku jota meidän halutaan käydä.
Tulen aina uudelleen ja uudelleen palstoille antaakseni siitä pienestä kasvusta
jonka olen jo saanut, sydän täynnä rakkautta, jakaakseni sen jollekkin joka Herraa etsii.
Toivossa että myös itse saisin vahvistusta muilta kirjoittajilta.
Huomaan kuitenkin että ne hyvätkin Sanan tuojat jotka vahvistaisivat uskossa niitä jotka eivät vielä tunne Jeesusta hyvin, saatetaan syyttelyiden ja riidan keskelle.
On vaikea sellaisen,joka tahtoisi oppia tuntemaan Jeesusta ja vaihtaa ajatuksia palstalla muiden kanssa, tietää totuutta kaiken riitaisuuden keskellä.

Älkää tuomitko toisianne
Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko,älkääkä ruveto kiistelemään mielipiteissä.
Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme.Katsokaa sen sijaan,etette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.
pyrkikää siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.
Ihania kohtia raamatusta. Kyllä minä sitten Rakastan lukea sitä kaikkea ihanaa
mitä Herra Jeesus Kristus itse Rakkaudessaan opettaa.

Rakastakaa sitä Rakkautta joka teidät Rakkaudella rakentaa kohti sitä totuutta
joka on. Jeesus on Rakkaus
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joo ihan kiva. Jeesus on rakkaus siis. Usko Rakkauteen = usko Jeesukseen siis.?

Mutta ei sitten enää ookkaan välttämättä ihan niin yksinkertaista ja kivaa kun se onkin niin, että VAIN Jeesus on rakkaus.
Ja ilman sitä Rakkautta ei ole. Eikä armoa.

Äänestä

Mikä Jeesukseen uskomisessa on niin vaikeaa?

Äänestä
  • Uskotko myös Joulupukkiin, jos et niin mikä Joulupukkiin uskomisessa on niin vaikeata? Jeesus ja Joulupukki ovat kivoja mutta satua. Kaikkia ei haittaa vaikka tarina ei ole totta kunhan se vain on hyvä tarina.

    Äänestä

  • Fgm2 kirjoitti:

    Uskotko myös Joulupukkiin, jos et niin mikä Joulupukkiin uskomisessa on niin vaikeata? Jeesus ja Joulupukki ovat kivoja mutta satua. Kaikkia ei haittaa vaikka tarina ei ole totta kunhan se vain on hyvä tarina.

    vuodattanut syntiemme tähden? Jeesus!

    Kuka ei usko että Jeesus kuoli ristillä Golgatalla? Minä uskon ja riittää. Jumala antaa uskon armonsa ja tahtonsa mukaan anoville elävän veden ja Pyhän Hengen armolahjan kautta. Pyhitytään totuudessa.

    Äänestä

Loves to love the love the loves to love the love the loves to love the love the gloves.

Äänestä

Rakkaus ei koskaan katoa Isässä ja Pojassa Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä.

Ihmisinä sitä saamme janota ja vanhurskautua ja autuaita siten olla. Kiitetään ja kunnioitetaan Isää Jeesuksen nimessä, eikä riidellä.

Äänestä

Juuri näin. Turhat väittelyt ja tuomitseminen pois ja sormella osoittelu.
Jeesus on kaiken a ja o, alku ja loppu, Luoja ja Pyhä.

Äänestä
Uskon Herraan:

Äänestä

-

Äänestä


  • J E E S U S T A !

    Äänestä

-]-3 -]-3 -]-3 -]-3 -]-3 -]-3

J E E S U K S E S S A !

-]-3 -]-3 -]-3 -]-3 -]-3 -]-3

Äänestä
  • o]-} o]-} o]-} o]-} o]-} o]-}

    J E E S U K S E S S A !

    o]-} o]-} o]-} o]-} o]-} o]-}

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkaus rakentaa3 kirjoitti:

Jeesus on Rakkaus.
Rakastakaa sitä Rakkautta joka teidät on Rakkaudella rakentanut.

Kohtaan aina uudelleen usealla palstalla vain riitelyä,kiistelyä ja syyttelyä kirjaoittajien kesken, enkä jaksa uskoa että se on se polku jota meidän halutaan käydä.
Tulen aina uudelleen ja uudelleen palstoille antaakseni siitä pienestä kasvusta
jonka olen jo saanut, sydän täynnä rakkautta, jakaakseni sen jollekkin joka Herraa etsii.
Toivossa että myös itse saisin vahvistusta muilta kirjoittajilta.
Huomaan kuitenkin että ne hyvätkin Sanan tuojat jotka vahvistaisivat uskossa niitä jotka eivät vielä tunne Jeesusta hyvin, saatetaan syyttelyiden ja riidan keskelle.
On vaikea sellaisen,joka tahtoisi oppia tuntemaan Jeesusta ja vaihtaa ajatuksia palstalla muiden kanssa, tietää totuutta kaiken riitaisuuden keskellä.

Älkää tuomitko toisianne
Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko,älkääkä ruveto kiistelemään mielipiteissä.
Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme.Katsokaa sen sijaan,etette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.
pyrkikää siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.
Ihania kohtia raamatusta. Kyllä minä sitten Rakastan lukea sitä kaikkea ihanaa
mitä Herra Jeesus Kristus itse Rakkaudessaan opettaa.

Rakastakaa sitä Rakkautta joka teidät Rakkaudella rakentaa kohti sitä totuutta
joka on. Jeesus on Rakkaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu